perjantai 14. maaliskuuta 2014

Graffiti backpiece farkkurotsiin

Kustomointijuttu vaihteeksi. 

Hip hop -kulttuuriin on sen perustamisesta saakka kuulunut vaatteiden muokkaus. 
Olisi mielenkiintoista tietää, kuka olikaan se visionääri,
joka ensimmäisenä keksi maalata spraymaalilla takkinsa selkään. 


Kotimaassakin näitä on vuosien varrella monet tehneet, kasarilla tietysti eniten.
Viime vuosina niitä on taas ilmestynyt katukuvaan. Kesällä 2012 Veera Jalava ja Trama vaihtoivat kuulumisia seuratessaan Valon ja Rakelin työskentelyä Helsinki Street Festivalin taidekilpailussa.


Olihan sellainen itsellekin askarreltava.
Farkkutakki löytyi kirpputorilta ja odotti naulakossa käsittelyä pari vuotta.
Nyt se viimein piti tehdä pois alta.
Selkään pohjalle kangasväriä, silitys ja spraymaalipohja.


Kun maali oli kuivunut, maalitussia pintaan.


Luonnos oli olemassa mutta suurimmat visionnit syntyi sitä mukaa kun kynä eteni.


Kun oikeaan reunaan jäi isosti tilaa, mietin jälleen minkälaista taustaa rakentelisi. 
Koska rotsihommat on kulttuurihistoriallinen juttu, 
päätin tussata selkämykseen oman historiani.


Kaakkoiskulmaan syntyi H-juna Helsinkiin, 
kotikaupunki Riihimäki vyönsolkeen,
lapsuus vesitornin juurella uimalan kupeessa,
polun vartta tahdittanut kasettimankka sekä blogin tunnus.


Hahmon taustalta näkyy, kuinka tie on ollut pitkä ja kivinen. 
Osa mukuloista jo vähän on sammaltakin kerännyt.
Mutta siellä täällä versoaa uutta ja elinvoimaista nurmea, 
seuraava sukupolvi nousee esiin.


Mankan antenni on vähän ottanut osumaa matkalla 
ja kerännyt hämähäkinseittiä, aivan kuten minäkin.


Juniahan tässä on tullut väriteltyä tauluihin ja näyttelyihin ym.
 joten tietysti se Punainen Paholainen eli lähijuna SM2
piti rotsiinkin ikuistaa. 


Vesilinnanakin tunnettu Riihimäen vesitorni tuli mukaan.
Riihimäen ainoana "pilvenpiirtäjänä" se sopi hyvin tuomaan suurkaupunkivaikutelmaa 
ja kyllähän tornin juurella on kikkailtu vuosien varrella vaikka mitä päättömyyksiä.


Backpieceissä on tapana ollut kertoa takin kantajan taiteilijanimi ja ryhmä jota edustaa.
Siksi sinne tuli tietenkin nimeni sekä hip hop -kulttuurin aloittanut, maailmanlaajuinen organisaatio Universal Zulu Nation 5:1, 
jonka jäsenenä pari vuotta olen päässyt olemaan.


Ja se hahmo…no, peilistähän se tuli.


Africa Bambaataan ja muiden pioneerien ansiosta
 bboy-vaatetuksessa kuljetaan ja kulttuuria ylläpidetään.
Sen kunniaksi "vähän vanhempaa" puhemusiikkia loppuun…

Tyylit oli silloin hieman toiset, mutta hauskanpito
 ja yhteisöllisyys eivät vanhene koskaan. 
Backpiecejäkin tuolla vilahtaa, ensimmäinen jo 10 sekunnin kohdalla.

4 kommenttia:

  1. Todella siisti rotsi tuli, arvostan paljon! Mietin täs vähän aikaa sitten, että olis makeeta kyhätä omakin rotsi..
    ~Respect~
    T. Aktiivinen seuraaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, aika kauan meni ennenkuin sain aikaiseksi, mutta pakko se oli vihdoin tehdä. Hanki tarvikkeet ja tee ihmeessä. Lopuksi muutama ohut kerros spraylakkaa suojaa duunin.

      Poista
  2. Tekisitkö tällasta rotsia tilaustyönä?
    Minkälaisella hinnalla? Ei tosin ole vielä edes mitään ideoita, mutta olis kyllä törkeen siistiä saada takin selkään sun tekemä kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan. On kyllä aika suuritöinen, omassa takissa meni arviolta 30 tuntia, eli jos sille tuntiliksaa alkaa laskemaan nii kalliiksi tulisi. Mutta laita tarkempaa toivetta meiliin hende4 at gmail.com niin mietitää tarkemmin, ehkä jossain välissä voisi onnistuakin.

      Poista