Kemijärven graffitiseikkailu osa 3/3.
Kannattaa ensin lukea jatkokertomuksen aiemmat osat:
Kuten kesäkuussa oli haaveiltu, paluu muodostui mahdolliseksi
hienosti onnistuneen työpajaprojektin jälkeen.
Silloin oli pientä toiveikkuutta liikkeellä myös alikulkutunnelin maalaamisesta,
kun Kemijärven nuorisosihteeri Kaisu Kilpeläinen ja Setlementtiliiton
projektityöntekijä Noora Karumaa keskustelivat Kemijärven Setlementtiliiton projektipäällikkö Mikko Kellokummun kanssa ilmeisestikin alempana
näkyvästä tunnelista Kemijärven keskustassa.
Kesäprojekti keskittyi kuitenkin Kuumaniemen koululla toteutettuihin työpajoihin,
aikataulullisista syistä. Syksyn aikana Kaisu ja Mikko punoivat juonia ja saivat
asiat järjestymään Kemijärven byrökratiarattaissa jälleen niin hienosti,
että maalauslupa tien alle järjestyi. Jostain he taikoivat budjetinkin, jonka turvin
asukkaiden mielestä pelottava ja ruma tunneli saataisi kukoistamaan.
 |
| foto: Taidetta Lähellä-instagram |
Lokakuussa 2015 oli aika palata Kemppaan.
Tällä kertaa siirtymä Lappiin tapahtui vaihteeksi lentäen.
Työryhmä oli edellisreissusta muuttunut hieman.
uuden jäsenen ja vauvan kanssa työpajatoiminta toisessa päässä Suomea olisi
vähän turhan haastavaa.
Sen sijaan mukaan lähti vähän isompi lapsi, oma vauvani vuodelta 2000,
Eemil Nieminen. Poitsuhan on ollut mukana graffitityöpajoissamme apuohjaajana
jo alle 10-vuotiaasta saakka, joten kun koulusta oli syysloma, pääsi sälli taas mukaan.
 |
| foto: http://iconosquare.com/sambatal |
Lähin lentokenttähän on Rovaniemellä, josta meidät kävi noukkimassa kyytiin
tietenkin ainoa oikea joukkoliikenneväline:
Pasin Hiace.
Perille päästyämme ajoimme suorinta tietä alikulkutunnelille, jonka seinämät
Pasi oli pohjamaalannut mustaksi työpajalaisia varten muutamaa päivää aiemmin.
Yllä tunneli kaupungista päin ja alla järven suunnasta katsottuna.
Tapasimme jälleen mukavissa merkeissä Mikko Kellokummun ja
hykertelimme kuinka mukava onkaan taas tehdä yhteistyötä.
Mikko kertoi että
Geezers the Shop lähettämät spraymaalit eivät ole vielä saapuneet
joten käväisimme postissa niiden perään kyselemässä. Virkailijarouva kertoi
että ne ovat yhä matkalla, tulevat varmaankin torstaina aamulla.
Okei. No haetaan ne sitten aamupalan jälkeen.
Siirryimme Kemijärven Kulttuurikeskukselle, jonne oli suunniteltu jatkoprojektin
aloitus esittämällä kaupunkilaisille Sampan kuvaaman kesäprojektin videotallenne.
Suuntasimme Itä-Lapin Mediakeskukseen, jossa Samppa alkoi säätää
piuhoja kulttuurikeskuksen henkilökunnan kanssa.
Mikko ja me muut siirryimme Nuorisotalon puolelle houkuttelemaan junnuja
katsomaan leffaa ja säätämään talon henkilökunnan kanssa tarjoiluja yleisölle.
Sitten vaan kelat rullaamaan ja video kehiin.
Esitykseen tuli osa kesän työpajaan osallistuneista sekä muutamia tuoreita
tuttavuuksia, jotka olivat saapuneet Kemppaan "hieman" kauempaa: Irakista.
Saimme siis mukaan kanssamme kahvittelemaan esityksen jälkeen
muutamia Kemijärvelle saapuneita turvapaikanhakijoita, jotka tietenkin
toivotimme tervetulleiksi torstain ja perjantain katutaidetyöpajoihin.
Jani perheineen majoittui kivenheiton päässä ystäväpariskuntansa vierashuoneessa,
joiden luona me muutkin poikkesimme illalla nauttimassa maukasta kalakeittoa.
Ensimmäinen päivä oli pulkassa ja häivyimme hotellille.
Olin kuitenkin täynnä intoa kuin ilmapallo, enkä malttanut käydä heti nukkumaan,
vaan poikkesin yksikseni vielä fiilistelemässä tunnelia iltavalaistuksessa.
Torstaina aamupuurot kitusiin ja postiin.
Samppa koetti maastoutua postikorttihyllyjen väliin kameroimaaan ja
Mikon kanssa pyrimme saamaan selvyyttä spraymaalitilauksemme saapumisesta. Työpajatoimintamme oli alkamassa klo. 14.00 eli viiden tunnin päästä.
Virkailija kertoi, ettei toimituksemme ollut saapunut aamukuormassa.
No hemmetti.
Koetetaan sitten selvittää missä ne mahtaa olla, kohta on päästävä maalaamaan.
"Pete Nieminen täällä terve..."
Postin palvelunumerossa vastaava naishenkilö tuli päivän mittaan tutuksi.
Keskustelimme tilanteesta ja koetimme selvittää minne maalilähetys oli jämähtänyt.
Tilanne ei tuntunut etenevän.
Soitin uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.
Keskustelin rakentavasti, diplomaattisesti, ratkaisua etsien, kunnes:
Olimme lounaalla klo. 13 aikoihin Mikon toimistolla Tunturilassa, eli noin tuntia ennen
työpajan alkua. Saimme viimein tiedon, että spraymaalilähetys oli jumissa Oulussa.
Yksi paketeista oli revennyt auki, joka oli saanut Postilaiset paniikkiin:
Kuljetus seis, pakettien sisältö tarkistukseen, uudelleen luokittelu vaarallisiin aineisiin,
vaarallisten aineiden kuljettaja selvitykseen, ynnä muuta ylimitoitettua hätäilyä.
Meni hermot.
Sen jälkeen oli nieltävä kiukku ja pettymys ja neuvoteltava lisää.
Lopulta saimme sovittua että paketit kuljetetaan Postin toimesta Rovaniemelle
iltakuljetuksessa, josta lähdemme niitä itse hakemaan. Posti olisi toki toimittanut ne
viimein perille Kemijärvellekin, mutta silloin maalit olisi meillä käytettävissä
perjantaina aamupäivällä ja junamme Helsinkiin lähtisi samana iltana.
Mikko ja Helka Setlementtiliitosta antoivat kuitenkin onneksi suostumuksensa
lisäbudjettiin ja saimme käyntiin "Suunnitelman B".
Katutaidetyöpajan ensimmäinen päivä toteutettaisiin ns. rautakauppamaaleilla,
Jos mietit, kuinka ne maalit sitten eroavat toisistaan, niin vastaus on: suuresti.
Rautakauppamaalit on ns. graffitimaaleja kalliimpia, niiden heikomman
väripigmentin ansiosta peittokyky on huonompi ja ne valuvat herkemmin
kovaa pintaa maalattaessa. Rautakauppamaaleissa ei myöskään suutinta saa
vaihdettua, kuten ns. graffitimaaleissa, joka edesauttaa maalisuihkun hallintaa.
.
Tilanteessa auttoi myös Janin hätävara, eli Katupaimenella oli kunnon
graffitimaalarin tapaan vahingossa mukana muutama "oikeantyyppinen" maalipurkki,
joiden avustuksella saimme työpajaohajusta aloitettua ja kaupunkilaiset maalaamaan
rautakaupan Mastoneilla tunnelia. Niillä toki mekin uramme aikoinaan aloitimme,
mutta 1980-luvulla ei ollut parempia välineitä olemassa.
Klo 14 jälkeen tunneliin alkoi virrata osallistujia.
Jani opasti alkeita niin muksuille kuin mummoillekin.
Myös eilen tapaamamme irakilaiset saapuivat porukalla taiteilemaan.
Osallistujia saapui niin runsaasti, että seinäpintaa kunnon maaleille
säästääksemme viritimme muutamia pahveja seinille maalattavaksi.
Jaoimme seinäpintaa siten, että toisen puolen tunnelista maalaisivat kaupunkilaiset
ja toisen me ohjaajat. Koska kyseessä on luvallinen graffitiseinä, jatkossa
porukka maalaisi tunnelin seinät yhä uudestaan ja uudestaan edellisten
maalausten päälle. Näin ne luvalliset graffitiseinät toimii.
Tunnelin päätyihin ohjasimme pienemmät lapset, jotka eivät ylettyisi
kovin korkealle maalaamaan. Vähän isommat taiteilivat keskemmälle tunnelia.
Väkijoukkoa kertyi ja maalipurkit kolisi.
Kaikki eivät olleet tulleet maalaamaan, vaan myös uteliaita riitti.
Tyttökaksikko vasemmassa päädyssä valitsi klassikkovärit,
sini-puna-valko- yhdistelmä toimii aina.
Eemil viritteli pahaa silmää pahville hyvästä tunnelmasta huolimatta.
SWÄGi kohdallaan!
Ja punainen sydän <3
Turvapaikanhakijoilla oli töissään sanomaa. Sovimme että he tulisivat myös
perjantaina, kun meillä olisi tarjota kunnon työvälineet taiteiluun.
Ottaen huomioon että porukka ei ollut aiemmin spraymaaleja käyttänyt,
jälki oli varsin lupaavaa.
Työpajaa ohjatessa oli myös tapahtunut kiinnostava kohtaaminen:
Paikalle tuli vanhempi rouvashenkilö, joka kertoi kuuluvansa Kemijärven
kaupunginhallituksen sivistyslautakuntaan. Hän oli tehnyt siellä aloitteen,
jotta vähän matkan päässä sijaitseva suurempi sillan alle saataisi myös
koristusta katutaiteen keinoin. Kiitin informaatiosta ja kerroin sen ehkä olevan
myöhemmin mahdollista, mutta tällä kerralla meidät oli tilattu hoitamaan
tunneliprojekti. Aikaa ja maaleja ei riittäisi nyt molempiin kohteisiin.
Kun työpaja loppui ja osallistujat poistuivat, lähdin kurkkaamaan sen kyseisen
sillan alusen, kuinka isosta projektista olisi kyse.
No iso se todellakin oli. Nyt selvisi että olihan täällä joskus joku jotain viritellyt.
Suunnilleen samalta näytti aikoinaan monessakin pikkukaupungissa,
kun oma ikäluokkani löysi spraypurkit.
Paljon siltarungossa oli myös ihan peruskuraa.
White Power- ja muuta silkkaa roskaa.
Tämä "homo hoppari" hieman hymyili, mutta nyt ymmärsin mitä rouva oli tarkoittanut.
Jotain vähän kivempaa sillalle olisi kiva virittää.
Postin täti sen sijaan oli luvannut luurissa lopulta, että maalimme olisi noudettavissa
Rovaniemeltä klo 22, joten illan tullen hyppäsimme Liekkihiaceen ja Pasi
laittoi pakoputket pörisemään pimeydessä
Rollossa meitä odotti loistavassa työpuvussaan ihana näky:
varastotyöntekijä kolme Molotowin pahvilaatikkoa mukanaan.
Kättä päälle ja helpotuksen huokaus.
Huoh.
Takaisin Hiaceen ja hotellille nukkumaan?
No ei todellakaan.
Seinälle tietty! Kun ne kauan kaivatut maalit nyt oli saatu hanskaan niin
tottakai niiden kimppuun oli käytävä heti, jotta saisimme aikataulua kiinni.
Pasi kaivoi luonnoksensa taskusta ja ystävänsä
Uula Kuvaja tuli myös seuraksemme.
Hänellä edellisestä maalauskerrasta oli kuulemma 15 vuotta. Olikohan tässä nyt
nenäni edessä se edellinen Kemijärven graffitisukupolvi?
Niin tai näin, näppärästi se homma luonnistui myös puunveistäjänä
ansioituneella Pasilla ja valokuvaajana taiteilevalta Uulalta.
Myös Jani tuli heti käyttämään tilaisuutensa taiteiluun ja venytti nukkumaanmenoa
muutamalla tunnilla. Se on vain oikein.
 |
| foto: https://www.instagram.com/uulakuvaja/ |
Aloin itse säätää seinästä löytyvää roska-astiaa meikaten.
Koska oltiin lapissa, ajattelin tuoda tunneliin poron pällistelemään ohikulkijoita.
 |
| foto: https://www.instagram.com/uulakuvaja/ |
Eemil oli nukkumassa, Samppa editoi päivän puhelinmaratoneja
hotellilla ja me muut maalasimme. Uula räpsi pari kuvaa minustakin,
kun sai oman nallekarhunsa valmiiksi.
Pasi tekstasi vielä kantaaottavan viestin duuniinsa, jonka jälkeen
muut lähtivät ja hieroin poroani vielä jonkin aikaa yksin.
Sketsasin myös linjat, joita aamupäivällä tulisin ennen työpajan alkua fillaamaan.
Aamulla palatessani sorvin ääreen, tein karmivan löydön:
tunneliin oli yön aikana ilmestynyt ruumis.
En tiedä oliko metsahiiri pelästynyt enemmän Uulan nallekarhua vai minun poroa,
mutta hengettömänä siimahäntä rötkötti tunnelin vierellä.
Tästä päivästä oli pakko tulla hyvä, niin hyvä ilma, hienot duunit ja hyvä fiilis.
Maalattuamme aamupäivän Janin kanssa omia piissejämme, saapui työpajaporukka
sovitusti jälleen puolenpäivän jälkeen.
Nyt
Hussein oli ottanut mukaan myös luonnoksiaan,
jotka osoittivat kuinka kyvykkäästä taiteilijasta olikaan kyse.
Kiinnosti todellakin nähdä mitä seinälle syntyy.
Muuta porukkaa saapui myös edellispäivän tapaan ja vaimea spraypullojen suhina
alkoi kuulua joka suunnalta.
Kun tekijöitä tul yhä lisää, viritimme pakkauskelmuista lisää seinäpintaa ,
viereiseen koivikkoon alkoi syntyä mielenkiintoinen duuni toisen
turvapaikanhakijan toteuttamana.
Tunnelin puolella Husseinilla homma luisti ja mies oli elementissään.
Huppari niskassa ja purkki kourassa hän oli kuin kotonaan,
vaikkei Irakissa saakaan maalata graffiteja.
Kelmua viritettiin myös portaikon kaiteisiin, josta muodostui lopulta molemmin
puolin kirjavasti taiteiltu käytävä . Luonnostelu oli jälleen tärkeä osa kokonaisuutta.
Jonkunlaista suunnitelmaa toteutuksesta on hyvä pyytää, jotta työjärjestys
ja suunnitelmallisuus jäisi muksuillekin mieleen.
Ihan parasta oli nähdä kuinka Kemijärvellä JÄLLEEN nähtiin yhteisöllisyyden voima.
Ihmiset ikään, sukupuoleen, alkuperään tai mihinkään muuhunkaan katsomatta
maalasi samoilla maaleilla samaa seinää kukin omien taitojensa mukaan,
synkkää tunnelia kaunistaen.
Oh My God! Vai mitä tytöt ;)
Edellisen päivän Swäg oli saanut väistyä uuden maalauksen tieltä.
Pikkusällien oma teamwork oli myös hyvin palkitsevaa seurattavaa.
Ensin suunnitellaan, sitten toteutetaan.
Nämä on juuri niitä hetkiä, joiden takia kannattaa omaa aikaa uhrata
ja koettaa rohkaista ja neuvoa. Näissä tilanteissa on jotain niin samaa kuin vaikka
Karate Kid- leffoissa tai juniorijalkapallo treeneissä.
Ja sitten:
Ystävämme Irakista, our Friends from Iraq.
Maximum Respect!
Kemijärven Luvallinen Graffitiseinä on avattu onnistuneesti.
Kokoonnuimme porukalla tunnelin suulle yhteiskuvaan,
paitsi Samppa, joka oli tietenkin kameran takana.
 |
| foto: Sam Batal |
Toinenkin "luokkakuva"vielä ohjaajien ja maahanmuuttajien kanssa,
keskellä oikeutetusti Mikko vaimoineen, sekä tulevaisuuden lupaukset
Antti Vierelä ja Eemil reunoilla.
”En ole ennen koskenut spray-maaliin. Irakissa graffitien teko on laitonta”
kertoo Mustafa Kaled Kamel. Mutta niin vain 30-vuotias bagdadilainen
leikkaussalihoitaja innostui värittämään kemijärveläistä alikulkukäytävää.
”Se olikin aika hauskaa.”
Työpajatoimintamme oli siis saatu valmiiksi ja osallistujat olivat tyytyväisiä.
Meidän ohjaajien puoli oli vielä vaiheessa, mutta tunti ennen junan lähtöä
paketti oli saatu kasaan kaikin puolin.
Antti oli täydentänyt tyylikkäästi tyttöjen duunia, värikkäillä symboleilla,
joten molemmat tunnelin seinämät oli saatu valmiiksi ja täyteen. Loput spraymaalit
takaisin paketteihin, jotka kunnan nuorisosihteeri Kaisu tuli noutamaan.
Niille tulisi olemaan jatkokäyttöä myöhemmin tässä samassa tunnelissa,
varmaankin nuorten toimesta.
Loppukatsaus vielä molemmin puolin.
Keskustasta päin katsottuna:
Järveltä päin katsoen:
Olisko se siinä?
No melkein.
Muistatteko sen rouvan edellispäivältä?
Hänet joka kaipasi väriä toiselle sillalle?
Ajattelin että onhan se kuitenkin pieni yllätys sinne viriteltävä,
kun kerran olin kaupungissa, hyvät maalitkin oli saatu
ja jos kerran kaupunginvaltuustosta toivotaan.
Edellisiltana saatuani poron puolivalmiiksi kiersin rannan kautta
ja suihkuttelin aika pikaiset peruskromipiissit pimeässä, mutta
kuitenkin nimenomaan kaupunkilaisten iloksi ja huomioon ottaen.
Sijoitin ne radanpuoleiseen päätyyn, jotta junamatkustajilla olisi silmäniloa myös.
Mietin kyllä ennen maalaustani, että jos ja kun olemme tulleet avaamaan luvallista
graffitiseinää, kannattaako maalata luvattomasti kivenheiton päähän samaan aikaan
samalla nimellä ja samoilla maaleilla.
Mielestäni kannatti, kaikesta huolimatta.
Henki ja vastaanotto oli ollut kaupungissa niin hyvä, etten uskonut
teostani koituvan ongelmaa kenellekään.
Hotellin kautta kamat kantoon, taksilla asemalle ja makuuvaunuun.
Ihan luxus, kiitos tästä.
Tässä vielä se minidokkari, josta tämä trilogia oli vielä täydennyksenä.
Jos olet lukenut blogin, video täydentää aukot joita varmaan on jäänyt.
Ja jos olit jo nähnyt videon, toivottavasti bloggaus täyttää aukot,
jos niitä filmistä on jäänyt.
Ja muuten. Mitenkäs luulette että ne kaupunkilaiset sitten suhtautui
luvattomaan yllätykseeni sillan alle?
Vastaus löytyy Facebookin Kemijärvi-ryhmästä:
Tuskin kovin paljon on harmittanut,
kun joku on oikein koiraansa maalauksen edessä kuvannut :)
Ei kaupunkilaiset nyt kovin järkyttyneeltä vaikuta.
Pari muutakin katutaiteeseen liittyvää kuvaa ilmaantui
sosiaaliseen mediaan Kemijärven vierailumme jälkeen:
Pasi taisi innostua "vähän" reippaamminkin peinttaamaan.
Hänen kotitalossaan ei enää tarvita "Tervetuloa"-ovimattoa:
 |
| foto: Pasi Vierelä facebook |
Entäs muksut?
Uulan instagramin perusteella perhe viihtyy jatkossakin katutaidetunnelissa:
 |
| foto: https://www.instagram.com/uulakuvaja/ |
Lopuksi:
Ikävä toistaa itseäni, mutta sanat loppuu.
Kiitos Kemijärvi. Te teitte tästä vuodesta Ikimuistettavan.
Kiitos Mikko, Kaisu, Noora, Helka.
Kiitos Marko & Saija, Jani, Samppa, Eemil.
Kiitos Pasi, Seppo, Uula, Tarja ja kaikkien edellämainittujen perheet.
Kiitos Wekko, Kiitos Geezers, Kiitos Leiskuva
Kiitos Setlementtiliitto.
Mites Posti? Tsempatkaa vähän, mutta kiitos silti.
