Hendenvaara: Summer Up 2015: Graffitikasvo- galleria

Kesä on juuri nyt Upeimmillaan, tai ainakin viikonloppuna kun Lahdessa
vietetään jo neljättätoista Summer Up- festivaalia. Tällä kertaa en ole itse
menossa, mutta viime kesänä pidettiin värikkäät läksiäiset
festivaalin alkuperäisille järjestäjille.

Itselläni on ollut ilo ja kunnia nauttia noista kinkereistä muutaman kerran aiemmin,

yleensä etusormi maalissa. Kun Mukkulanrannan Tirehtööri Martin otti koodit
kevät talvella 2015 ja kyseli mukaan vielä kerran ennenkuin he aisaparinsa Oskarin

kanssa luovuttavat festarijärjestäjän viittansa uudelle omistajalle.

Totta Mooses Mukkula kiinnosti!

Maralla oli villi visio vähän erikoisemmasta graffitiseinästä, jota varten

otin koodit kolmeen muuhun seppään. Ikiaikainen luottoystäväni PHER ONE oli
innolla mukana, kuten aina.Vanhojen ja raihnaisten keinutuoligraffareiden
kirittäjiksi pyysin nuoret orhit Kirkkonummelta vaneria vinguttamaan.
CLOSE ja BEAMER tulivat mielellään messiin, joten näppärä nelikko oli nipussa.

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Close kurvasi pihaan ja

johtotähti suunnattiin osoittamaan kohti Suomen Chicagoa. Tulimme tontille

jo edellisenä päivänä, jotta saisimme oman toimistomme kasaan hyvissä ajoin.

Vanerista taistelukenttäämme pystyttäessä näky oli kuin suoraan sotahistoriasta:

Iwo Jiman lipunnosto on valokuvahistorian klassikko, jossa

yksi USA:n laivaston ja viisi merijalkaväen sotilasta pystyttävät lippua

Toisen maailmansodn taistelussa. Nyt yksi DJ ja neljä graffitimaalaria pystytti

graffitiseinää räppifestareilla. Kypärien sijasta meillä oli päässä lippikset ja lierihatut,

muutenhan tilanne oli lähestulkoon sama.

Meidän seinässä ei kylläkään ollut "stars and stripes", vaikka tukirakenteen osalta

jonkunlaista tähtimuodostelmaa olikin havaittavissa. Rakennelman sydän perustui

sisustuslehdissäkin nykyään niin kovin trendikkääseen trukkilavaan.

Kun festivaalin katutaidetoimisto oli nyt pystyssä, tutustuimme pintapuolisesti alueen

muuhun rakenteeseen ja suunnittelimme pisteemme työjärjestystä.

Rakennuspäivä oli pulkassa,

sauna kutsui majoituksessa ja illalla hammaskiekkoa hiekkarannalla.

Perjantain aamupäivä lähtikin perin miehekkäästi käyntiin, kun

Jamin kanssa tuotiin tontille vähän bilehilettä fiilistä luomaan.

Viikonlopun kunniaksi korkkasimme lekat ja aloimme suihkia.

Mara toivoi seinälle syntyvän 7 festivaaliin vaikuttaneen henkilön

kasvokuvat, sekä "tiiliseinän" johon festarijärjestäjien luottoartistit

tulisivat laittamaan kädenjälkensä ja nimikirjoituksensa Hollywood-tyyliin.

Katutaidetoimistossa oli ns. hallittu kaaos.

Ulkopuolella asia eteni lähes sotilaallisella järjestelmällisyydellä,

sattumalta camokuosiakin löytyi jokaiselta jostain vaatekappaleesta.

Työpisteemme oli sopivasti siinä kulkuväylän varrella,

ja kuten tarkoitus onkin, monenlaisia juttutuokioita tulee ohikulkijoiden kanssa.

Se puolestaan johti jälleen kerran siihen, että:

"Hei nyt mä keksin, kun sulla on noita makeenvärisiä maalipurkkeja siinä,

niin sähän voisit maalaa nää mun kengät!?"

"No joo, kyllä se voi onnistua."

"Ja sit jos tuntuu että aurinko ei rusketa tarpeeks,

niin meillä on noita ihosävyjä myös."

"Ok? Kiitti..."

Vaan ei huolta rusketuksesta, sillä säät suosivat jälleen kerran.

Summer Up on ollut tunnettu siitä, kuinka aurinko paistaa aina.

Nyt oli jopa niin hyvä uimasää että polskimaan pääsi jo nurmikolla,

vaahtobileissä!

Jos vaahtokylpy ei innostanut, oli tarjolla myös ihan pikkuriikkisen

sotkevampaa ajanvietettä Väriestejuoksun malliin.

Festivaalipäällikkö Mustonen tuli paikalle, kun Beamer oli saanut käsiseinän

valmiiksi. Pari kädenjälkeä oli jo läpsäisty, mutta Mara näytti kuinka

homma hoidetan kunnolla, ja upotti kätensä maalipurkin pohjaa myöten.

Kaikkihan on kuulleet varmasti, kuinka Amerikan Chicagossa Al Capone

ja kumppanit heitti porukkaa laitureilta mereen "betonikengät"jalassa.

Suomen Chicagossa Mara näytti Lahen version "lateksihanska".

Kun aikansa huhkii, niin siinä tulee nälkä seinämaalarillekin.

Sapuskaa oli tarjolla niin montaa sorttia ettei paremmasta väliä,

ihan jokaiselle jotakin mieluisaa.

Oli syytä tankata sitä evästä, sillä päivä alkoi kallistua iltaan ja

Mukkulanranta odotti kiltisti. Kuka sieltä olikaan tulossa?

Perjantain päätteeksi maalaritiimikin laittoi pensselit santaan

ja suuntasi yleisömereen, koska kyllähän SE nyt piti nähdä.

Nicki Minaj ja hänen shownsa nimittäin.

Biisiä pukkasi hyvään tahtiin ja seurueemme vanhin (en minä) alkoi jo pohtia,

että aika kehnosti huomioi yleisöä, kun ei edes välispiikkejä juttele suuremmin.

Puolenvälin paikkeilla sitten se alkoikin aika napakasti...

Ensin tarvittiin yksi vapaaehtoinen

Eikun laitetaankin kaksi.

Tyttö ja poika.

Lavalle nousi yleisöstä nainen ja mies joilta Nicky

kyseli kohteliaasti kotikaupungit ja kuulumiset.

Pienet neuvot tulevan biisin suhteen kummallekin ja sen jälkeen

yllätys ihan puskista: Lauri varasti shown

Onhan noita kaikenlaisia yleisöstä nostoja nähty, mutta pakko sanoa että

Helsingin Lauri hoiti pisteet kotiin ihan kingityyliin!

Hieno lopetus hienolle päivälle oli isomman luokan paukkuserpentiinisade lavalta.

Suuntasimme takaisin toimistolle hakemaan varusteet ja lähteäksemme
majoitukseen. Pimeydessä meitä odottivat Cheek ja Aste, mutta jätettiin
heidät kuitenkin vielä festarialueelle.

Majoituksenamme toimi jälleen PLAZA.

Nuorisotalo kivenheiton päässä hiekkarannasta Vesijärven äärellä.

Yö kului silmät kiinni ja kun aamulla avasin luomet, näin kuinka

Close sai kyytiä. Oli ilmeisesti kuorsannut liikaa, vai miten se meni...

Aamupalat huiviin ja takaisin sorvin ääreen.

Pher venytteli urheilijalle tyypillisesti kroppansa lämpimäksi päivän

seinäjumppaan valmistautuen.

Toisaallakin venyteltiin.

Tankotanssijat valmistautuivat myös oman pisteensä tanssiopetuksiin.

Toisen päivän värittelyt oli myös jo hyvässä vaiheessa, kun palasin

spotille käytyäni vähän musafanittelemassa.

Toisella lavalla oli esillä sitä mitä vaan ei voi missaa koskaan:

Asa

Roihuvuoren Profeetta oli bändin kanssa lauteilla ja toivoin jälleen

jos vaikka ne ikisuosikit sieltä rimssuista ropisisi.

Kaupanpäälle mukana kokonaispaketissa oli Jurassikki, jolla oli kuulemma

polttarit menossa. Mikäs siinä: Roihuvuorta mikkiin ja kädet ilmaan.

Mun festareiden paras hetki oli tässä.

Jollain toisella oli varmasti myös paras hetki juuri menossa,

kun benji-hyppy keinahteli kesäauringossa yleisön yläpuolella.

"Live for now" No todellakin!

Palatessani seinälle siellä oli melko villi meno käynnissä,

kun mestoille oli ilmaantunut myös mysteerinen pikkumies. Vai olio?

Sällit ei vieraasta olleet moinaskaan, vaan sumutus jatkui.

Myös muita vieraita pistäytyi konttorilla, kuten järjestyksenvalvoja Reza,

jonka tunnemme vuosien takaa. Pienellä yllyttämisellä saimme

kundin maalaamaankin yleisen kurin ja järjestyksen vahtimisen lomassa.

Vastaavasti toisia piti vähän jarrutella. Yksi festarikulkija tuntui pörräävän

olkapään takana jo liiankin tuttavallisesti. Tiedätkö sen tunteen, kun kaivat ojaa ja

joku ohikulkija pysähtyy kertomaan sinulle, kuinka se oja pitää kaivaa oikein?

Tämä oli vastaava tilanne.

Lopulta annoimme itäeuroopasta kotoisin olevalle vieraallemme muutaman

jämäpurkin ja palan vaneria jota työstää, jotta saimme työrauhan.

Lopputulos on ihan mukava ja heppukin lopulta ihan jees, mutta pikku ripaus

kohteliasta nöyryyttä olisi joskus paikallaan.

Väriestejuoksu jäi itseltä testaamatta, mutta se näytti hauskalta.

Aiemmin spotilla valkoisessa naamarissa vieraillut pikkumies myös kertoi

väriestejuoksun olevan mukavaa. No varmasti!

Kun sitten värikylvyt oli kylvetty, alkoi vaahtopesun aika.

Festivaalialuepäällikkömme Sulone näytti mallia turvallisesta vaahtobailaamisesta.

Monethan miehetkän käy festareilla vain ja ainoastaan

kissoja jahtaamassa ja musiikki on sivuseikka. Itselläni tilanne ei näin ole, mutta

oli se kisu kainaloon otettava kun kerran tuli vastaan.

Illan tullen suuntasimme jälleen keikkoja katsomaan ja huomasimme

kuinka osa yleisöstä katseli esiintyvää artistia hullunkurisesti selkä lavalle päin.

Festivaalin päättänyt Elastinen on varmaan jo tottunut tuollaiseen keikkayleisöön

ja hoitaa homman himaan vaikka joutuukin laulamaan selin seisovalle porukalle.

Hienon setin Ela vetäisi bändinsä kanssa, vaikka toki "Vain Elämää"-

versiointeihin painotteinen show olikin hieman totutusta poikkeavaa seurattavaa.

Vaihtelu varmasti virkistää Kimmoa itseään eniten.

Vähän ennenkuin keikka alkoi olla lopuillaan lähdimme vaeltamaan kohti keskustaa

jossa oli viralliset jatkot, vaikka normaalisti festarikeikoilla juhliminen onkin sivuseikka.

Spreijaajanelikkomme nälkäisin, Beamer häipyi heti jonnekin. Pian kuitenkin selvisi

että sälli etsi vain parhaat bileet ja koko porukkamme olikin lopulta VIPissä.

Poikkeus vahvistaa säännön ja pakko myöntää että oli hauskaa. Sen verran

hyvää räppiä DJ Slim Kim levareiden takaa tarjoili, että piti vielä erikseen käydä

kiittämässä sopivasta kattauksesta uutta & vanhaa puhemusiikkia.

Vaikka ajoittain olen ollutkin vähän huolissani suomiräpin kehityksestä, niin

kyllä se mieltä rauhoitti kun näki kuinka nuoremman polven räppäritkin Vipissä

hoilasi Punaisen Tiilen riimejä ulkomuistista biisin sekaan.

Klassikon kautta himaan: Lihamuki,

puoliksi syötynä.

Jaettu lihamuki = paras lihamuki.

Ja sitten ZZZ-ZZZ-ZZZ-ZZZ

Sunnuntaina pirteänä ylös ja festarialuueelle vielä kerran, purkamaan

maalausseinää. Aitarakenteiden purkajat olivat jo alueella autojaan pakkaamassa.

Vielä ryhmäkuva maalareista ennen taisteluplaneettamme purkamista.

Lopulta seinä oli purettu ja ukot laitettu riviin, jotta saimme myös maalatuista

herrasmiehistä yhteiskuvan:

Oskari Hakala, Raappana, Brädi, Cheek, Aste, Nikke Ankara, Martin Mustonen.

Seinää purkaessamme tapahtui vielä yllättävä käänne.

Festariaitoja purkanut rekkamies tuli kysymään:

"Moikka. Mä huomasin että teillä on tossa maaleja. Joku on käynyt Oulussa
spreijaamassa salaa mun autoon, viittittekö maalaa siihen jotain muuta päälle?"

"No mikä ettei!"