On lastenleikkiä syntyä Suomeen?

Maanantaina tuli serkkupojalta iloinen ilmoitus: sukuun oli saapunut uusi tulokas! Mukava kuulla, pienet muksut on vaan niin suloisia. Ne pienet silmät, jotka kurkkii varovasti valoisaa ympäristöä ja pikkupikku kämmenet, joiden rystysissä on pikkuruiset kuopat...sekä vauvan tuoksu. Ihan mahtavaa!!

Tältä näytti haikaran paketti tusina vuotta sitten

Oman lapsen ollessa jo 12-vuotias, on vuosien varrella tullut nähtyä ja mietittyä hyvinkin paljon mukeloiden elämää. Itse olen halunnut lapsia jo yläasteelta saakka, mutta edelliseen kirjoitukseen viitaten, siinä hankintaprosessissa meni kuitenkin yllättävän pitkään. Libanonista saavuttuani meni muutamia viikkoja, kunnes vaimo soitti kesken työpäivän ja sain 25-vuotiaana kuulla ravintolakeittiön kuivavarastossa, että lääkäri oli todennut hedelmöittymisen tapahtuneen lokakuun puolivälissä. Kotiutumispäivämäärähän oli 15.10... eli jos muksuja tekee mieli niin matkusta Libanoniin: aurinko virkistää siimahännät.

Mutta lapsiin liittyy myös paljon huolta ja huolenpitoa. Viikko sitten oli päivän uutisaiheena lelukatalogien postitus, siis lapsiin kohdistuva mainonta. Toisten mielestä ehkä turhaa tiukkapipoisuutta, mutta totta toinen puoli. Meidän ipana ei kovin hanakasti ollut lelujen perään, pelikonsolitkaan ei tuntunut olevan tarvelistan kärjessä. Toki leluja ostettiin satunnaisesti, ja pleikankin hankin siinä vaiheessa kun poitsu sitä kyseli, 9 vuoden paikkeilla. Meillä vaan oli muutakin tekemistä kuin juosta uusimpien lelujen perässä.

Beyblade-hyrrät ja Legot oli "ihan kivoja", mutta suurimmalla kulutuksella on ollut mm. hyppykeppi,  luistimet, vaarin tekemä puukivääri tai "miesten kesken" puutyöverstaalla maalattu skeittilauta.

timantti Bratz

Joillekin leluista saattaa tulla pakkomielteinen roolimalli: monikin teinityttö tuntuu toivovan olevansa ihmis Barbie tai ja jotkut vanhemmat jopa kannustavat nukkemaisuuden tavoitteluun . 

Hän Mies

Eikä ongelma koske vain tyttöjä. Vaikka He-Man ja UFC- tappelijat onkin kovia jätkiä, joillain vanhemmilla voi flipata pahasti ja kasvatusmetodit olla hieman kyseenalaiset: Tämäkin voimailu voi näyttää hauskalta, mutta ovatkohan 5- ja 7- vuotiaat joka aamu yhtä innoissaan 2 tunnin treeneissään? Näillä keinoin omalla ipanalla voi tienata rahaa, massii, mammonaa... tarkoitus pyhittää keinot? Case Richard Sandrak on esimerkki tästä. Pojan isä oli kisabodari ja aamumurojen joukossa on sanottu olleen muutakin kuin maitoa.

Toki lapsensa saa hyödynnettyä toisellakin lailla. Kiinassa on tyttövauvoja hyljitty sadat vuodet ja viskottu kapaloita katuojiin. Nykyään ei enää varmaankaan viskota, koska pilteillähän voi tienata: myydään tehtaisiin työvoimaksi. Ompelukoneet surisee ja kassakoneet kilisee. Joskus vaatetehtaat palaa ja lapsiduunareita kuolee. Mutta hupskeikkaa, massipomothan saa rahalla uusia pikku kätösiä töihin. Jos ei tehdastyö maistu, niin voi suloinen lapsi muutenkin tienata. Kyllä rikkaat sedät maksaa vaikka "kylpy seurasta"... Eikä sivuuteta poikia, esim. Afrikassa tai etelä-amerikassa. Rikolliskartellit ja ties mitkä puolimilitantit organisaatiot käyttävät pikkujäppisiä sotilaina, huumekuriireina ja kaivosmiehinä.

Mutta ei kai meillä Suomessa?

Perheenisä itä-Helsingistä kertoo miten  Hello Kitty  voi vaarantaa lapsesi terveyden. Sepolla on hyvä pointti. Samansuuntaista viestiä tavoittelin vuonna 2006, kun maalasin toisen kerran elämässäni akryyliväreillä. Taulun tekninen osaaminen ei ole kovinkaan häikäisevää, mutta viesti tullee katsojalle selväksi. Maalauksen nimi: "Idolina Paris Hilton" taivuttaa rautalangasta teoksen sanoman.

Näin joulukalenterin aloittamisen alla annankin loppuun pari vinkkiä positiiviseksi neuvoksi. Sen sijaan että selaisit hiessä leluesitteitä ja ravaisit ostoshelveteissä uusimman älypuhelimen takia, varaa aikaa lapsellesi ja menkää yhdessä vaikka Korkeasaareen .

Tähän aikaan vuodesta kissaeläimetkin ovat virkeinä liikkeellä eivätkä makaile varjossa kuten kesäisin. Tai tehkää Maailman Suurimmat Jätskiannokset ja pelatkaa vaikka Kimble-turnaus. Isompien lasten kanssa Aliasta tai Monopolia.

       Naurutakuu löytyy lasten kanssa hääräämisestä aina, kun muistaa jättää turhat huolet narikkaan.

Maailman Pelastamista osa 1: Libanon ja Jakomäki

Maailmalla paukkuu ja lähi-idässä ruuti haisee jälleen. Koska kyseessä on Hendenvaara, kerron pienen tarinantyngän vaaraan liittyen:

Kauan (?) sitten vuonna 1998 päätin hakea YK-joukkoihin, koska pienet ja isot pojat kaipaavat seikkailuja ja maailma tarvitsee urotekoja ;) Niinpä sitten kutsu saapui ja lähtö tuli ajankohtaiseksi. Koska olin jo naimisissa, sovimme vaimon kanssa että seikkailu kestää minimiajan eli vain 6 kk. Päämääränä oli Niinisalon koulutuksen jälkeen etelä-Libanon.

Lähdin matkaan täynnä intoa kuin ilmapallo, halusin vilpittömästi olla avuksi paikallisille asukkaille ja koettaa omalta osaltani tuoda positiivisuutta kärsineelle alueelle, jossa aseelliset konfliktit ovat valitettavan arkipäiväisiä.

Kotini siis oli seuraavan puoli vuotta asema 9-31. Vartioimme aluetta ja koetimme estää aseiden kuljetusta alueelle, sekä läsnäolollamme vaikuttaa rauhoittavan sovittelevasti aseellisiin osapuoliin, eli Libanonin puolella mm. Hezbollah:in ja Amal:in miehistöihin, sekä vastapuolella Israelinkin sotilaisiin. Vierailimme välillä myös kylänvanhimpien sekä sotilaiden kotona, ja kyläilyt auttoivatkin näkemään asioita monelta näkökannalta.

Usein tarkastuspisteellä pyöri poikalaumoja; joskus pikkukäivärät heittelivät meitä kiusallaan pikkukivillä, mutta useimmiten tsekkarilla kielimuurista huolimatta naureskeltiin ja jutusteltiin mukavia. Poikia tietysti kiinnosti meidän varusteemme ja niinpä tälläinenkin ylläoleva foto otettiin, vaikka varusteita ei tietenkään olisi saanut antaa  paikallisille edes kuvausta varten.

Välillä kiersimme kylissä myös ostoksilla, mutta ase oli oltava aina mukana aseman ulkopuolella liikuttaessa. Tässä kuvassa tiivistyy hyvin tehtäväni tarkoitus: turvattava ja turvaaja. Toivottavasti  pieni tyttö on yhä elossa, tänä päivänä hän olisi noin 17-vuotias.

Toki puolen vuoden aikana oli lomiakin. Useimmiten muutaman päivän lomat kuluivat naapurivaltio Israelissa. Paikallisen sotilaan kanssa oli myös otettava poseeraukset ja nyt vuorostaan ase oli naapurilla, kun oma rynnäkkökiväärini oli raja-asemalla säilössä.

Mutta maalarihan maalaa aina. Jos ei seinää tai kangasta, niin vaikka vaatekaappia. Harmaa armeijan peltikaappi muuttui hammasharjasta askarrellun siveltimen avulla YK-tunnuksella koristelluksi huonekaluksi ja majoitusparakki muuttui heti tyylikkäämmäksi.

Siinä ne, kaapin ovet irroitettuna kuivumassa pommisuojaa, eli "sheltteriä"vasten.

No joo, ja pitihän sitä seinääkin toki maalata. 

Vaikkakin ihan kunnon pensselillä. Kelien puolesta tarkeni...

Joskus joutui vähän viihteellekin venymään, 

muutama pirtelö herraseurassa oli ajoittain suotavaa.

Mutta ei reissu pelkkää hymyä ollut; puolen vuoden aikana suomalais-tukikohtiin tuli kolme kertaa sisälle Israelin ammuksia, tämä paukku pamahti muutaman sadan metrin päähän asemastamme.

Asema 9-33 ei ollut yhtä onnekas. Onneksi kukaan kollegani ei loukkaantunut kuitenkaan, kun IDF tykitti muutaman minuutin hyvinkin voimakkaasti vuorenrinnettä. Aseman rakennuskanta oli kyllä uusittava kauttaaltaan, parakit muistuttivat enemmän emmentaalia iskun jälkeen.

Palveluksen aikana tulikin hyvin koettua se, kuinka konfliktin eri osapuolet yhtäältä tuntuivat arvostavan YK-miehiä, mutta toisaalta pitivät meitä kumileluina, joita voi kohdella kuinka vain. Pelinappulana ja tositilanteessa voimattomana oleminen ei ollut sitä mitä lähdin alueelta hakemaan.

Niinpä kotimaahan palattuani päätin että tästä lähtien sinibaretin paikka on muistolaatikossa ja faitteritunnelmia voi hifistellä vaikka kolikoilla toimivassaUN-helikopterissa flyggalla.

*Project XXX*

Tätä nykyä kertyneistä kokemuksista eri organisaatioissa ja projektien parissa on ollut hyötyä myös vapaaehtoisessa nuorisotyössä. Vaikka voikin tuntua kärjistetyltä verrata sotatila-aluetta sivistysvaltion nuorisokulttuuriin, niin tiettyjä yhtäläisyyksiä kuitenkin on havaittavissa. 

Lähi-idän tilanteen syihin en osaa ottaa kantaa, koska siellä suunnalla on suuri merkitys historiankirjoilla ja tulkinnat niistä ovat hyvin moninaisia. Suomessa sen sijaan ei ihmisen synnyinpaikalla tai sukujuurilla pitäisi olla mitään merkitystä ja etenkin pääkaupunkiseudun lähiöissä on mahtava nähdä kuinka eri puolilta maapalloa tulevat kansalaisuudet tekevät yhdessä jotakin mukavaa. Nauru kuuluu ja hymyä löytyy, kun eri ikäiset ja eri lähtökohdista saapuvat lapset ja nuoret löytävät tapoja tuoda esille omaa osaamistaan.

(kuva: Lari Järnefelt)

Joskus voi mennä kivi kenkään ja hetken harmittaa, mutta vaikka vastaan tulisi kasvonsa peittänyt huppupää, ei se automaattisesti täällä tarkoita että pitäisi paeta, toisin kuin monessa muussa maassa. 

(maalaus: Lähiöprinsessat ja Funk On ry)

Suomessa pinkkiin hiihtopipoon sonnustautunut kruununkantaja viestii positiivisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa asuinympäristöönsä vaikkapa katukulttuurin keinoin. Vaarana esim.  graffitimaalaamisessa on aina se, että "joku ei graffitiasioista oikein tykkää ja sitten se joka tykkää, ei tykkää siitä henkilöstä joka ei tykkää". Mutta tätä voimme muuttaa, jos haluamme.

Ja jos viesti ei muuten löydä perille, täytyy se saattaa sinne.

 Eli tarinan lähi-itä-teemaan löyhästi liittyen: 

"Jos vuori ei tule Muhammedin luo, Muhammed menee vuoren luo." - Francis Bacon (1561–1626) 

Siksi maalasimme Kiasmalla muovikelmua alkusyksystä.

Jotta muuallakin kuin Helsingin Jakomässä uskallettaisi puhumisen sijasta tehdä asioille oikeasti jotain, kannustan ryhtymään ajatuksista tekoihin. Asuit sitten Vantaalla tai vaikka Vesilahdella ja kohdistuu mielenkiintosi sitten skeittiparkin, graffitiseinän tai vaikka mopotallin puutteeseen:

-TEE  ROHKEASTI  ALOITE  KUNNAN  PÄÄTTÄJILLE 

-PYYDÄ APUA ALAN AMMATTILAISILTA

-VALMISTAUDU NÄKEMÄÄN VAIVAA

... lopulta, jos hyvin käy ja sisu riittää...

NAUTI LOPPUTULOKSESTA!

Lenkkarikustomointia ja koripalloa @ Malmi

Hip hop-kulttuuriin on kautta aikojen kuulunut vaatteiden muokkaus yksilöllisiksi.

 Farkkurotsien selkämaalaukset, kuvitetut lippikset ja koristellut lenkkarit on ollut aina yhtenä keinona erottua muista sellaisilla vermeillä, joita et kaupasta löydä.
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa kirjan ja eiköhän sellaisia maailmalta löydykin. 

Tällä kertaa lyhyesti sivuan aihetta, liittyen toiseen ameriikan lähiönuorten
ajanvietteeseen: koripalloon. Koris on tottakai se "hiphopein" joukkuelaji ja siksikin
on siistiä että omakohtaisesti olen päässyt toimimaan näiden kahden asian
yhdistävissä toiminnassa mukana. Hyvää monikulttuurista nuorisotyötä tekevä
järjestö 09 Helsinki Human Rights  piti Malmin Palloiluhallilla  turnauksen,
jossa kävin tuunaamassa lenkkareita "drive-in"periaatteella.

Tänään kustomointi-kioskin asiakkaat olivat enimmäkseen tyttöjä.  

Aiempien keikkojen yhteydessä  on tullut huomattua, että aina tulee ruuhka

 ja tilaajia on enemmän kuin kerkeää toteuttamaan sovitussa ajassa. Siksi tällä kertaa 

tein vain yhden piirroksen per muksu, jotta mahdollisimman vähän pettymyksen 

kyyneliä tulisi, kun tapahtuma loppuu ja oma vuoro ei vielä ole tullut.

Pelinumero on ikihitti näissä piireissä

Ampiainen oli yksilöllisin toive ja jäin miettimään liittyikö tilaus kenties

 Muhammed Alin runoiluun

niin tai näin, sopiihan se hienosti myös korikseen.

Ancilla ei ollut sopivia kenkiä mukana, niin toiveen toteutus tapahtui lenkkarin 

sijasta omaan nahkaan

oma nimi on klassikko aihe.

Viime vuonna samassa paikassa oli  Helsingin NMKY:n turnaus ja 

Yökoriksen kanssa on puuhasteltu useamminkin. Edellisessä kustomointioperaatiossa

 osallistujat olivat vähän vanhempia poikia ja toiveet hieman haastavampia: 

Pelivälinettä ja paidan numeroita, toimii. 

Poikkeuksena oli erään pelaajan sisko, joka toivoi maihariinsa Zombie- teemaa...

Näillä tuunauskeikoilla tulee monesti nuorten kanssa jutusteltua kaikenlaista, 

useasti puheenaiheet liittyvät korikseen, kenkiin ja piirtämiseen...yllätys yllätys. 

Mutta samalla on kiva rohkaista juttukavereita kokeilemaan itse tekemään samoja 

juttuja, treenaamalla kehittyy ja virheistä oppii. 

Saa nähdä milloin joku tämän päivän tilaajista syrjäyttää meikäläisen 

kustomointikioskin ja laittaa oman pisteen pystyyn. Todennäköistähän se on 

ennenpitkää ja hyvä niin.

Sitä odotellessa ja joulun lähestyessä, on omassa hyllyssäni yksi pari

 ajankohtaan sopivia tennareita odottamassa uutta omistajaa... 

Jos Tonttu-Vans:it kiinnostaa, niin nämä on kaupan:

Viidelläkympillä lähtee vaikka pikkujoululahjaksi tai pukinkonttiin 

koko: 42,5. Jos kiinnostaa niin lykkää meiliä: hende4 at gmail.com

Herttoniemen uusi betoniparkki

Skeittarit ja peinttarit on kautta aikojen kulkeneet samaa polkua. Rento meno ja elämänasenne kuuluu molempiin katulajeihin vahvasti. Tätä teemaa tulee jatkossakin käsiteltyä ihan saletisti ja tarkemminkin, mutta ajankohtaista se on nyt, koska Helsingin Herttoniemen skedeparkki on uusittu. Hätäisen vaneri-Rhino-parkin paikalle tuli viimeisen päälle tyylikäs betonista valettu skedeparkki. Parkin avaamisen ajankohtahan ei ole kaikkein luontevin, kun pipopäiset laudankolistelijat odottaa jo lunta isomman laudan alle, mutta päivittäin porukkaa on lautojen ja scoottien kanssa vilissyt. Ja öisinhän alueella vilistää citykanit, joita luonnollisesti jahtaa kettu poikineen.

Kävin piristämässä parkin ilmettä heti kättelyssä, koska ennenpitkää mestat kuitenkin tulee olemaan perinteisesti spraymaalin koristamia, joten miksipä ei jotain aiheeseen ja ajankohtaan sopivaa.
Paras läppä oli, että maalatessani kettua oikea repolainen jolkotteli tien yli kivenheiton päässä ja puskissa suhisi useampiakin pupujusseja .

Kettu jahtaa, pupu karkaa

Seuraavana päivänä kuvatessani nuoret herrat tulivat poseeraamaan tyylikkäästi Kukkulan Kuninkaina. 

Suvilahden skedeparkin väritys vaihtelee viikoittain, tällaiselta näytti alkukesällä. 

(kuva: Hemmo Rättyä / Helsingin Uutiset)

Suuri arvostus maisema-arkkitehti, skeittari Janne Saariolle, joka tässäkin skedespottiremontissa on ollut The Man. Jannen kotisivuilla löytyy mielenkiintoista lisädataa parkkisuunnittelusta.

Parin vuoden takainen Jannen haastattelu  kertoo kuinka asiat ovat edenneet ja jatkossakin uutta betonia tulee nousemaan pääkaupunkiseudulle.

Sitä uutta betoniahan me maalaritkin odotamme...

isi-iskä-faija-äijä-pappa-vaari: Hyvää Päivää!

Taas on se päivä kun kerran vuodessa saa ensin leikkiä nukkuvaa ja sitten löhötä aamukahvin jälkeen loppupäivän vaikkapa sanomalehden sunnuntainumeron tai lahjapaketista paljastuneen kirjan parissa. The Isänpäivä.

Kuulin viikolla autoa ajellessani kuinka Bassoradion juontaja, "Lätkäfaija" Tuke kertoi isänpäivän historiasta mm. sen verran, että aloite kyseiseen päivään on peräisin länsinaapuristamme. Ruotsalaiset kauppiaat keksivät päivän, tietysti päästäkseen itse tienaamaan, mutta kiva että keksivät. Juhliakseen isää ei tarvitse kuitenkaan välttämättä kauppojen hyllyjä tyhjentää, paras lahja on yhteinen kiireetön aika. Vaikka onhan ne lahjatkin mukavia, mieluiten itse tehdyt kuitenkin.

Omalle isälleni askartelemani kortit on vielä faijan varastoissa, mutta pappa-vainaalle tein joskus kasarin alussa n. kolmasluokkalaisena kortin jossa olemme oman isäni kanssa matkalla juhlimaan pappaa ilmeisesti haaveideni autolla:

Jotain ajankuvaa saa hiusmuodista, rouheat töttöröt rockabilly- henkeen. Tuohon aikaan kuuntelin pelkästään Elvistä ja viikset löytyi lähes joka mieheltä. Vuosien varrella oma poitsu on kantanut aamukahvin ohessa hauskoja kortteja, joista näytteeksi viime vuoden versio:

Mutta kuten sanottu, materia on toissijaista. Kimpassa tekeminen jää helposti paremmin mieleen. 

Mitä sitten tehtäisi? No ihan sama. 

-rakentakaa linnunpönttö

-menkää kalaan

-kerätkää pulloja pusikoista

-lukekaa kirjoja

-painikaa

-syökää kilpaa pizzaa

-kirjoittakaa oma biisin sanoitus ja kuvatkaa videolle, kuinka esitätte sen yhdessä

-leipokaa piparitalo

- tai jotain muuta...

Jos useampia ikäpolvia on käytettävissä, mutta säätila on huono, luita kolottaa tai muuten on esteitä tekemisen suhteen, niin klassiset lautapelit tai pelikortit toimii aina.

Monopolia pelattiin kolmen Henden kesken pari viikkoa sitten ja juniori korjasi potin. Eikä todellakaan ollut mikään "annetaan pienimmän voittaa" -tapaus.

Jos ulkoilu metsäretkeilyn tai vaikka urheilun parissa ei kiinnosta, niin voi aina ottaa kannut kouraan ja lähteä kyhäämään perheen kesken. 

Kesällä poitsu ehdotti maalauskeikkaa Kalasatamaan, ja teemaksi valittiin Risto Räppääjä kirjan hahmot Nelli ja Risto . "Ehjä" 12 v. teki letterit ja iskä väänsi charat. Äiti toimi autokuskina ja evästäjänä.

Tuore esimerkki eiliseltä Kannelmäestä, Hesarin Juha Metson ottamasta lehtikuvasta: 

Kannelmäki Kuplii -tapahtumassa Mika Helin oli jälleen maalaamassa "Taiteellisen Johtajan" kanssa. Rasmus 7 vee on jo kokenut spraymaalari, urbaani yhdessä isän kanssa harrastaminen voi olla vaikkapa tällaista. Kantsussa satoi vettä ja oli kylmä, mutta silti hommat sujui mukavasti:

Sitratorilla liikkui kaiken ikäistä ja taustaista porukkaa, toiset yksin, toiset perheineen. Siksi myös englannin kielinen toivotus oli lähiössä paikallaan.

Lopuksi toivottelen kaikille isille, faijoille ja vaareille mukavaa päivää; ottakaa rennosti, hassutelkaa muksujen kanssa ja pitäkää puhelimet kiinni.

Erityis onnittelut tietty omalle faijalleni joka hikoilee autossa matkalla ristiäisiin keski-suomeen sekä myös shout-outit sinne Tuken perheeseen, ensimmäisen isänpäivän kunniaksi!

Movember a.k.a. viiksiviikot

Taas on marraskuu käynnissä. Aiemmin sen tiesi siitä, että radiossa soi normaalia tiheämmin Miljoonasateen hitti. Mutta muutama vuosi sitten SE tuli ... Ai mikäkö? No Movember  tietysti.

Juuri kun niistä ylähuulikarvoista oli päästy eroon ja supermarkettien varastetuimmaksi tuotteeksi oli noussut partahöyläpaketit. Vielä -90 luvulla turpajouhet kuuluivat ehdottomasti miehisyyteen. Kotimaassa miehisyyden malleina olivat esim. Keke Rosberg, Artturi Sakari Reinikainen,  Irwin Goodman ja Tom Sjöberg.

Maailmalla puolestaan tyyli-ikoneina toimivat mm. Keke Rosberg, Burt Reynolds, James Hetfield sekä tietenkin The Hulk Hogan.

Vuosituhannen vaihteen lähentyessä alkoi viikate heilua ja viiksiniekat vaihtoivat tyyliään. Kari Salmelainen, Juha Kankkunen ja jopa Antero Mertaranta siistivät ylähuuliviidakkonsa viemäriin. Sitten muutama vuosi eteenpäin ja ne pensselit on taas mukana muodissa. "Hyväntekeväisyyden vuoksi", niinpä niin.  Huumori on hyvä juttu ja mikäs sen hauskempaa kuin tekoviikset ja peruukit, kysykää vaikka Heikki Silvennoiselta. Tai Punavuoresta, vai onko se siellä huumoria?

Tänä vuonna viiksivillitys on tuntunut lähtevän ihan käsistä, tai no, ylähuulesta, mutta kuitenkin siihen "movemperiin" törmää joka puolella. Hyvä tarkoitus juu, mutta vähän liian monessa paikassa alkaa tulla vastaan, vitsiarvo taisi mennä jo, kun homma laajeni muodin puolelle. Saa nähdä kuinka juttu etenee tulevina vuosina ja alkaako joku kääriä tuohta oheistuotteilla?

Oli miten oli, oma kunnioitukseni menee tyylitriolle:  Eddie Murphy, Viiksi-Vallu ja Pedro Hietanen.

 Tämä kolmikko pitää ylähuulen karvaisena, oli se muotia tai mautonta.  Heidän kunniakseen annan myös oman panokseni kyseiselle tempaukselle, mutta vähän eri näkökulmasta kuitenkin. Mukana mannekiineina myös merimiehet Tusina ja Tretton. Här har du:

makeat merimiehet

Namu Pete

kuljettajan kalapuikko

peinttaajan pensselit

liukas levähuuli

Pizzamies on eri mies

Toki maitoviikset ja kiekkojunnu kuuluu mukaan tähän sarjaan

ja loppuun pappa-vainaan tyylikkyyttä muistomaalauksessa parin vuoden takaa.

Mukavaa marraskuuta kaikille viiksikarvoihin katsomatta, jos haluat omalla panoksellasi tukea hyvää asiaa niin tästä voit liittyä mukaan kampanjaan.