sunnuntai 11. elokuuta 2013

Helsinki HookUp 2013

Tällä viikolla Stadin Jäähallissa kolisi ja paukkui päivät pitkät kun Helsinki HookUp otti jälleen hallin haltuun. Pari yötäkin oli toimintaa, kun kolinasta ja suhinasta huolehti kannuttelijat... Viime vuonna kävimme Funk On ry:n nimissä maalaamassa härvelit näteiksi ja tänä vuonna homma toistui, vähän eri teemalla toki. Tällä kertaa mukana oli pari vanhaa skedehirmua, Anssi ja Veikka sekä junioriosastostakin "värväsin" mukaan pari apulaista. Järjestäjillä oli nippu hyviä ajatuksia teemoiksi, joista aloimme säveltämään. 

Jäähallissa kun oltiin, niin toive numero 1 oli saada kiekkokaukalo osaksi tapahtumaa. Teippirulla ja viivotin kouraan ja siitä sitten veivaamaan:




Sponsorilogot oli myös työlistalla tärkeysjärjestyksen kärjessä. Maalin kuivuessa kiekkojunnut kerkesivät vähän kikkailemaankin nerokkaan kiekkomaalikaaren parissa.



Koivunrunkoja toivottiin ripoteltuina sinne tänne sekä pääkaupungin tunneliporkkana oli myös tilauksessa.


Ergonomiset työasennot osa1


Lumilinnaa maalaamassa? No ei, vaan Suokin linnoitusmuurihan se siinä syntyy. Maalarinteipistä sapluunat, sitten suih suih

Lopulta teippaukset pois ja linnake on kasassa.


Pojilla homma hanskassa ja hanskat kourassa


Ergonomiset työasennot osa 2


Metrosurffausta. Jos vitsi ei aukea niin rautalangasta, olkaa hyvä:

GetFile.ashx


Joku skederotta oli ilmeisesti halunnut varmistaa että on paikalla ensimmäisenä ja suuren maailman tyyliin hoiti jonotuksen teltan avulla?


Tänä vuonna oli myös perinteisemmän lautaväen lisäksi otettu huomioon temppupotkulautailijat joille oli oma paripäiväinen HelsinkiScooterJam -tapahtumansa. Lajihan on skeittaukseen verraten varsin nuori ja herättää ramppikansassa vahvoja mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Vähän samankaltaista meininkiä oli havaittavissa aikoinaan, kun temppurullaluistelijat a.k.a. bleidarit oli skeittiparkkien toinen pääasiallinen käyttäjäryhmä. Jos et tiedä mitä tarkoitan, tsekkaa tuosta taustaa: http://www.nolla.net/forum/read-num-1-id-10573-loc-0-thread-10573.html
Vai kuinka vaikkapa tuo viestiketju: 

Itselleni on ihan yksi lysti mikä se väline on, millä terveytensä vaarantaa ja repii ne kiksinsä. Pääasia on että hauskaa piisaa ja trikkejä hinkataan. Joskus sattuu, mutta tuleepahan hyviä muistoja ja mustelmia. Omakohtaista kokemusta on kaikista kolmesta rullavehkeestä jonkun verran ja kaikilla on hyvät naurut saatu, vaikken mihinkään ihan täysillä rakastunutkaan. Sopu tilaa antaa jne... Sitäpaitsi ihan hyvännäköisellä asenteella sillä keppihevosellakin pääsee jos cojonesia löytyy:



Mutta back to business. Scoottaajien jälkeen oli sponssimaalaukset vaihdettava ja samalla sisustettiin ympäristöä vähän lisää:


Hockey Corner remontin jälkeen


päivitetty Suomenlinna


Ergonomiset työasennot osa 3


Gulliver Lilliputtien maassa? 


Kyllähän sitä traditionaalista graffitiakin pääsi paikalle. Koivunrunkoja myös nousi joka puolelle:




Mutta eihän tässä ihan metsässä olla, joten paikalle saapui myös metsuri Malmilta, kun Avionin Prinssi tuli pätkimään runkoja.


Sattumaa tai ei, myös metro oli saanut yön aikana uutta kimalletta kylkeen


Katsomosta käsin näytti tältä:


Lauantaina poikkesin alkuiltapäivästä kurkkimassa miltä meno näyttää ja kyllähän siellä touhua oli menossa.


Tapahtumaa olisi voinut kotikoneeltakin kurkkia, siitä puolesta vastasi oma työryhmänsä:


Mutta tietysti livenä on aina parempi meininki. Lisäksi hallilla oli messuosasto jossa kaikki akuutit alan liikkeet ja brändit oli edustettuina:


Messuosastoa piti myös Lähis Shopin sällit, jotka peinttasivat oman edustuksensakin Jäähallin edustalle.   Porukka pitää majaansa Sokevan hallilla Korsossa ja ovat myös Funk Onin toiminnassa mukana aikataulujen sopiessa yksiin.


Mutta mitäs mitäs? Telttailija oli kadonnut ilmeisesti laudan päälle, joten teltta päätyikin pihalle pro-skeittareille leluksi, samoin kuin myös erehdyttävästi halkopinoa muistuttava obstaakkeli, jonka Samu nikkaroi kasaan nerokkaasti:



Jos et päässyt paikalle mutta dekkihommat kiinnostelee, kurki tallenteita vaikkapa tuolta:

Pannaan loppuun vielä asiaankuuluvaa puhemusiikkia, 


kivakiittimoi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti