Palanut talo ja Elliotin erhe

Käytiin ystäväpariskunnan häissä ja ristiäisissä kesäkuun alussa, 

vaimo avusti juhlapaikalla aamusta saakka, joten mentiin 

pikkusällin kanssa Riihimäelle raiteita pitkin.

Junalla kulkiessa voi seurata värikästä taidenäyttelyä radanvarsilla,

josta valitettavan monet matkaajat jäävät paitsi älypuhelimia selatessaan.

Graffitien lisäksi bongasin ikkunasta muutakin: palaneen omakotitalon.

Kun juhlat oli juhlittu, kävin tsekkaamassa kravatti kaulassa raunion.

Talo oli työmaa-aidoilla ympäröity, mutta ajattelin vierailla silti.

En tiedä mitä tönölle oli käynyt, mutta kova kokko näytti olleen.

Pihahommat oli jätetty suosiolla syssymmälle.

Pihaa tutkiessa ihmettelin puutarhapöydällä lojuvia ruskeita lasiputkiloita.

Saattaa olla että teltan asukki osaisi kertoa paikan historiaa tarkemmin.

Tällä hetkellä mies kuitenkin oli muualla. 

Koska näytti olevan avoimien ovien päivä, 

menin peremmälle.

Nämä kaunokaiset olisin halunnut irrottaa ja viedä kotiin seinälle.

Koska meillä asuu muitakin perheenjäseniä, 

tiesin että ehdotus evättäisi alta aikayksikön.

Makuuhuoneessa oli lähdön tunnelmaa,

kapsäkki sängyllä oli ehkä ollut matkalla muualle.

Vaatteet oli silti jääneet henkareihin.

Mikäköhän oli ollut viimeinen kipale tässä toosassa?

Kenties Suurlähettiläitä "Kun tänään lähden", 

tai ehkä Doorsia: "Light my fire"?

Takkahuonekin löytyi. Sekainen ja nokinen.

Kylpyamme oli roolitettu uudestaan.

Kirjastohuoneesta päätellen asukkaat ovat olleet 

kovia lukemaan.

Pääsiäiskorttikin löytyi,

vastaanottajalla mielenkiintoiset "tittelit".

Sukunimen ja osoitteen buffasin pois ettei Mikko pahastu.

Kirjoista ammennettaessa eväitä elämään,

on kyytipoikana mennyt juomaakin.

Jos kämpässä jotain tyylikästä oli, niin tulisijat.

Kirjaston kaakelitakka oli kyllä hieno.

Keittiöön sisustaja oli valinnut hiillostettuja kattopaneeleita.

Sauvasekoitin oli muotoiltu letkeämmän näköiseksi.

Jääkaapista tuli mieleen jättiläismäinen paahdettu vaahtokarkki,

 jonka sisällä savustettua emmental juustoa.

Stairway to heaven?

Sanokaa mitä sanotte, mutta värithän natsaa!

Tänä kesänä täytyy jossain maalauksessa käyttää tämän kuvan sävyjä;

mustaa, turkoosia,valkoista ja ruskeaa.

Vanhoissa taloissa on monesti ummehtunut tuoksu.

Tässä ei, ilmastointi oli suunniteltu huolella.

No hellou!

Yläkerta oli ollut ilmeisesti aikamiespojan valtakunta.

Kolmas tulipesä löytyi vintiltä. 

Kuuma tapaus tämäkin.

Asukas näytti olevan myös fotaajamiehiä.

Kuvia katsellessa oli varmaankin janottanut.

Lattialla lojui myös aikamoinen ankistin aarre.

1970-luvulta saakka Aku Ankkoja!

Säästölipas oli tyhjä. 

Ehkä sisältö oli vaihdettu niihin punaisiin valokuvienkatselutölkkeihin.

TJ nolla.

Ei lisättävää.

Palasin alakertaan. 

Pienin huone vaikutti olleen nuorimman muksun reviiriä.

Klassista kirjallisuutta heti kärkeen.

Yksi omista sankareistani on The Goonies-leffasta tuttu One Eyed Willy.

Tämä kaveri saattoi olla sukua.

Hepat lepäilemässä.

Tämänkaltaisissa seikkailuissa on aina iso riski.

Saattaa nimittäin olla että tulee inspiraatio, kirjaimellisesti.

Tällä kertaa ensin tuli vastaan kaimapoika,

 joka oli laitettu aika ahtaalle.

Pihamaalla puolestaan makaili pitkän pihanurmen

suojaan kätkeytynyt hirmuinen peto kita levällään.

Poistuessani pihamaalta korvienvälissä raksutti...

Vanhempani päättivät 40 vuotta sitten nimetä 

meikäläisen Peteksi Pekan tai Petrin sijaan, 

(koska kaikki olisivat kuitenkin kutsuneet Peteksi).

Olen tykännyt nimestäni paljon ja vuosien varrella kaimoja on kirjallisuudessa 

tullut silloin tällöin vastaan.

Yksi suosikkini kautta aikojen on kertomus 

jossa seikkailevat Pete ja lohikäärme Elliott.

1977 valmistuneen leffan näin jo muksuna ja täyttäessäni 

28 sain kirjaversionkin lahjaksi ystäviltäni Tommilta ja Elinalta.

Kirjassa orpo Pete-poika suree kavereiden puutetta.

Paikalle lehahtaa Elliott, joka alkaa herkuttelemaan pojan kanssa omenoilla.

Ystävällinen lohikäärme näyttää kuinka grillauskin sujuu ongelmitta.

Rauniosta löytyneet lelut ja palaneen talon mustunut tiiliseinä

sekä Peten ja Elliotin tarina tiivistyivät lopulta takkahuoneeseen.

Olisiko siis sittenkin niin että mörskä oli syttynyt tuleen 

Elliotin herkkunälän takia?

Vaikka takka oli vieressä, kenties lohikäärmeen tulenlieskat 

oli sen verran tehokkaat että sinne meni kämppä, savuna ilmaan.

Noo, tuskin kuitenkaan. 

Ehkä Elliott tuli vain paikalle kun näki ison nuotion roihuamassa

 ja pihalla omenapuita.

Sen verran iso kaveri tuo Elliott on, 

että rauniotalon valaistuksessa aina joku kohta kiiltää liikaa.

Siksi piti parikin kuvaa räpsiä.

Loppuun Elliot ja minä toivotetaan 

mukavaa kesää ja hyviä ystäviä kaikille.

Jos leffa kaveruksista kiinnostelee,

 tästä pikku maistiainen, omenanpaahtamisen kera.

 Disney's Pete and Elliott 1977