Viimeiset 2 viikkoa olemme
olleet perheen kesken harvinaisessa tilanteessa: lomalla.
Pienyrittäjän perheessä ei
talouden nykytilanteessa ole hirveästi varaa lomailla,
silti pari viikkoa vuodessa
siihen kuitenkin on hyvä käyttää.
Viime vuosina olen saanut
nauttia kotimaan mielenkiintoisista mahdollisuuksista
eri kaupunkeihin
suuntautuneiden maalausreissujen ansiosta. Tällä kertaa oli
kuitenkin tarkoitus vain
lomailla ilman tietoista taiteilutarkoitusta.
Automatkalla kohti
Itä-Suomea oli ajoittain pidettävä pieniä lepotaukoja.
Valtateiden varret on tätä nykyä kovin täynnä aakkosilla alkavia taukopaikkoja,
mutta meillä pienyrittäjäperheessä kuitenkin suositaan enemmän
yksilöllisempiä
tienvarsikahviloita ja kioskeja.
Matkalla kohti
Lappeenrantaa huomasimmekin kioskin, joka houkutteli
poikkeamaan peremmällä.
Henkilökunta oli ilmeisesti kesälomalla, vaikka
kuumin sesonki olikin
käynnissä. Siitä huolimatta pidimme pissatauon ja otimme
huikat perheen teinin es-eväästä.
Hörppyjen jälkeen havaitsin
että kioski ei ollutkaan miehittämätön.
Talonmiehen virkaa
toimittava piennisäkäs näytti tosin aika väsähtäneeltä.
Hyvästelimme siimahännän ja
suuntasimme itään. Olimme saaneet
postitse niin hyvän
tarjouksen Saimaan kylpylästä , ettei siitä
voinut kieltäytyä.
Mielikuva kylpylän
poreammeessa makailusta vaimon kanssa
ja vauhdikkaista
kikkailuista vesiliukumäissä muksun kanssa houkutteli.
|
||
Ilmakuvassa vesiliukumäki
näkyykin oikeassa reunassa, kuvasta saa myös
|
melko hyvin käsitystä
alueen laajuudesta, joka jatkuu kuvan ulkopuolellekin.
Saapuessamme paikanpäälle,
vaikutti lomakylän alue ensinäkemältä niin laajalta,
etten ollut varma, mille
parkkipaikalle olisi paras suunnata. Niipä ajoimme
lopulta lähes tien päähän,
muutaman sata metriä ohi päärakennuksen.
Ja olipa todella hyvä, että
ajoimme, sillä sieltä löytyi aarre!
Saavuimme nimittäin
pihamaalle, jossa sijaitsee entinen Tiurun sairaala.
Suurenmoinen
rakennuskompleksi on rakennettu 1939 tuberkuloosiparantolaksi,
mutta pian valmistumisensa
jälkeen se muutettiinkin sotilassairaalaksi
vuosiksi 1939-1944. Sodan
jälkeen sairaalatoiminta keskittyi tuberkuloosin,
keuhkotautien ja
reumapotilaiden hoitoon.
Vuodesta 2012 se on ollut
tyhjillään...
Perhelomamme oli juuri
saanut uuden vierailukohteen.
Tärkeimmät kuitenkin ensin,
eli sinne kylpylämajoitukseen.
Laukut purettuamme piti
tietysti fasiliteetit testata tuoreeltaan
ja valloittaa allasosasto
liukumäkineen.
Kun olimme pulikoineet
tarpeeksi, oli siirryttävä koeponnistamaan leikkihuone.
Keltaisen urheiluauton
lisäksi sieltä löytyi jonkunlainen piirrosohjelma
näyttöpäätteen ääreltä ja
päivän kuvaamataitoannos tuli hoidettua myös.
Alueen historia kiinnosti
ja interwebsin syövereistä löytyikin
melko mielenkiintoista
dataa rakennuksista. Paikalla oli ollut jo
vuosina 1894-1910 hotelli
palvelemassa lähinnä venäläisiä turisteja.
Toimintamalli muuttui siinä
vaiheessa kylpylähotelliksi, jossa käytössä
alue oli vuodet
1910-1923.
Tämän jälkeen alkoi tosi kiinnostava aikajakso:
Entisestä kylpylähotellista
tuli psykiatriaan erikoistunut Rauhan Sairaala, eli
kansanomaisesti ilmaistuna
Mielisairaala. Siinä käytössä vierähti pitkä tovi,
vuodet 1926-2000. Tämän
jälkeen toiminta siirtyi Etelä-Karjalan keskussairaalaan.
 |
| http://yle.fi/uutiset/rauhaan_kasvaa_kansainvalinen_tyoyhteiso/5422353 |
Muutaman vuoden rakennus
oli tyhjillään autiona ja veti puoleensa
lähinnä jännitystä
kaipaavia satunnaisia kulkijoita. Uudelleensyntymä
tapahtui 2011, kun remontin
ja uudistakentamisen jälkeen päivänvalon näki
nykyinen Holiday Club Saimaa.
Noin 100.000.000 euron
kustannuksen voimin kasvoi kummitustalosta
kansainvälisellä
työvoimallatoimiva ensiluokkainen kylpylähotelli,
jonka kohderyhmäkin
on YLEn uutisen mukaan kansainväliset
matkailijat.
Kirsikkana kakun päällä
löytyy myös lapsiperheille suunnattu valttikortti:
Angry Birds sisähuvipuisto. Aika hieno
kehityskaari paikalla.
Me jätimme vihaiset linnut
väliin, sensijaan menimme syömään.
Iltapalan jälkeen
suuntasimme vielä pihaa tutkimaan.
Rantalaiturissa näytti
lilluvan alus, josta kuvittelin hämärästi tietäväni jotain.
Luulin väärin.
Muistin lukeneeni joskus
jostain risteilyaluksesta, joka oli jonkun
kylpylän rantalaiturissa
majoituskäytössä. Ihmettelin miten alus oli päästetty
rapistumaan kovin huonoon
kuntoon, vaikka kylpyläalue muuten oli hienosti
hoidettu. Mutta sitten KVG
auttoi taas asiassa. Olin sekoittanut paatin
Naantalin Kylpylän rannassa
sijainneeseen Sunborn Princess -alukseen.
| ||
Naantalin
loistoristeilijäkin oli jo suunnannut muille maille.
Iltalehti kertoi 2014 että sen uusi
kotilaituri sijaitsee Lontoossa.
Rauhan rannan paatti puolestaan on M/S Blue White Eagle
|
Valkoinen Kotka on rapistunut
laiturissa 3 vuotta, eikä liittynyt
|
kylpyläkonseptiin
mitenkään. Spekulointi omistajuudesta ja aluksen kohtalosta
vaikuttaa olleen alueella
omanlaisensa skandaali.
joissa kertoo ostajaehdokkaita olevan tarjolla mm. Egyptistä
ja Venäjältä. Tuoreimman uutisen mukaan kaupat
solmitaan tällä viikolla ja
laiva häipyy sen jälkeen
Venäjälle uuden omistajan remontoitavaksi.
Laiturin poikki oli
viritetty muoviaita, jonka tarkoitus oli estää kutsumattomat vieraat.
Kohde houkutteli, mutta
koska muu perhe oli mukana, en halunnut hukata yhteistä
aikaa omaan seikkailuuni ja
tyydyin vain jättämään oman varoitukseni aitaan.
Ensimmäinen päivä oli
pulkassa,
palasimme hotellille
moikkaamaan Nukkumattia.
Aamupalalla mietimme
pitäisikö aloittaa aamu uiskentelulla?
Mieli kuitenkin muuttui
koska kylpytakkien armeija jonotti jo nyt
sisäänpääsyä, vaikkei
allasosasto ollut vielä edes auki.
Ajelimme sen sijaan
Lappeenrantaan.
Etsiessämme kahvittelupaikkaa huomasimme tarran,
jossa lupailtiin sumpit puoleen hintaan. Tarkemmin katsoessa
mainos näytti
kuitenkin menneen vanhaksi jo 30.9.2014.
Helsingissä tarrat ja julisteet saa kyytiä salamavauhtia, mutta Lappeenrannassa
se ei kai ole niin justiinsa.
Vanhaa linnoituskukkulaa
kiertäessämme vastaan tuli myös jalkapuu,
joka oli tietenkin
testattava.
Linnoitukselta
siirryimme Hiekkalinnalle.
Kuvataiteet kiinnostaa aina
ja mitä harvinaisempi väline,
sitä kiinnostavampi.
Hiekanveisto on sellainen aihepiiri, jota
olisi joskus mukava
kokeilla ihan kunnolla asiaankuuluvin välinein.
Lappeenrannassa
hiekkalinnoja on tehty jo 12 kesää ja tänä vuonna aiheena
oli sankarit ja sankaruus.
Sarjakuvasankareiden
lisäksi tontilla löytyi myös arkipäivän sankareita:
Palomiehiä ja lääkäreitä
potilaineen.
Tekijöiden nimet eivät
selvinneet, mutta signeerausta toimitti ilmeisesti
M neliössä ja tupla X
ympyrässä.
Vaikka hiekkaveisto jäi
tällä kertaa testaamatta,
oli silti toinen
mahdollisuus sotkea kätensä.
Kukkopillejä kaupannut T:mi Saviruukku
tarjosi mahdollisuutta
kustomoida omanlainen kukkopilli.
Myyjän mukaan en kuulunut
tyypillisimpään kukkomaalarikohderyhmään,
vaan ei se menoa haitannut.
Kuuden euron sijoituksen ja
parin vartin pensselöinnin jälkeen
sain uuden kaverin.
Parkkipaikalle suunnatessa
bongasin myös paikallista katutaidetta
sähköboksin taustasta,
nätisti teipeillä toteutettuna.
Teippihella ja taivaan iso
lamppu lämmittivät sen verran, että
oli aika virkistäytyä
uimalla. Rannassa kiinnosti myös poikkeuksellisen
näköinen vesiliukumäki joka
toki piti testata.
Laskeminen siitä oli suoritettava puisella, suhteellisen raskastekoisella,
mutta yhtäaikaa miellyttävän kotikutoisella kelkalla.
"Pois alta, täältä tullaan!"
"Mitä pienet edellä, sitä isot perässä", vai miten se meni?
Rannasta löytyi muutama piissikin, pari niistä tuli fotailtua.
Palattuamme hotelliin muu
perhe suuntasi kylpyläpuolelle,
itse lähdin tällä kertaa ulkoiluttamaan
kameraa.
Palasin Sotasairaala
43:lle.
Sotien ja muiden
sairaalatoimintavuosien jälkeen seinien suojassa
toimi Joutsenon
Vastaanottokeskus vuosina 1993-2012, josta kertoo
edelleen kyltti
sisäänkäynnin kattolipassa.
Viimeiset vuodet rakennus
on ollut pois käytöstä, eli suomeksi autio.
Vuonna 2011 uutisoitiin
rakennuksen muuttuvan hoivakodiksi ikäihmisille .
Se suunnitelma
kuitenkin karahti kiville
2014. Silloin apulaiskaupunginjohtaja
Kari Korkiakoski arveli Holiday Clubin laajentavan toimintaansa
tulevaisuudessa
sairaalavanhuksen sisuksiin.
Pinta-alaltaan valtavaa kolossia piti tutkia tarkemmin.
Suurin osa ikkunoista oli ehjiä, mutta sirpaleista pystyi päättelemään
miltä vaneroitujen karmien takana näytti.
Paikoitellen maahan oli varissut sirpaleiden seuraksi myös seinärappausta,
tehden (ikävä kyllä) rakennuksesta entistä rappioromanttisemman kuvauskohteen.
Pihaheinikko heilui siihen
malliin, että oli kurkattava mitä siellä liikkuu..
näytti olevan pikimusta
kissa, joka tarkkaili reviirilleen tunkeutunutta kuvaajaa.
Pienet metallikaiteiset
parvekkeet suorastaan kutsuivat luokseen.
Tikkaita ei kuitenkaan
ollut tarjolla, enkä halua sisälle pääsemiseksi
rikkoa paikkojakaan, joten
jätin parvekkeet rauhaan.
Toisaalla oli tikkaita
kyllä tarjolla.
Matka ylöspäin näytti
kuitenkin niin pitkältä, etten viitsinyt
lähteä kipuamaan, kun ei
ollut varmuutta pääsekö sisälle sitäkään kautta.
Isompien parvekkeiden
muodoista tuli vahva mielleyhtymä
itselleni tutumpaan
sotilassairaalaan, Tilkkaan.
Alimmalle
parveketasanteelle kapusin jätepuristimen
päältä ponnistaen, mutta
koska kulkuaukkoja talon sisuksiin
ei sieltäkään löytynyt,
tyydyin lopulta kuvaamaan vain ulkopuolta.
Se osoittautuikin ihan
hyväksi ratkaisuksi, sillä kulman taakse kulkiessani
tuli vastaan vartija
autoineen. Jouduin tietenkin selittelemään että
turistina vähän
valokuvailen. Mies ihmetteli kuinka käytöstä poistettu
sairaalarakennus keräsi
jatkuvasti ihmisiä ympäristöönsä vartioinnin
säännöllisyydestä huolimatta. Yllätyin
itsekin verraten runsaasta
liikehdinnästä pihalla. Noin tunnin alueella viipyessäni tuli vastaan
lähes parisenkymmentä
uteliasta ohikulkijaa.
Kun kehuin vartijalle
rakennuksen komeutta ja harmittelin rappiota,
steve kertoi
kustannusarvioita kunnostuksesta. Rakennuksesta saisi kuulemma
hotellin vaivaiset
37.000.000 € investoimalla.
Maaliskuussa Etelä-Saimaa uutisoi vuosittaisten
ylläpitokustannusten
olevan tyhjillällä
rakennuksella 265 000 €. Ihmettelin tilannetta,
että tässä maksetaan
tyhjästä, kun samaan aikaan muutaman sadan metrin päässä
rakennetaan laajennusosaa
kylpyläkompleksille. Tyhjästä maksamisen kustannuksista
huolehtii kiinteistön
omistava Seniori-Saimaa , jonka
liiketoiminnasta
30% omistaa Holiday
Club Resorts Oy .
Toisinsanoen HCR siis
rakentaa kalliisti lomakylän laajennusta ja samaan aikaan
maksaa tyhjän
sairaalavanhuksen ylläpidosta. Hieman ristiriitaista mielestäni.
Mutta eihän se mulle
kuulukaan.
Rakennusjättiläisen
taustapuoli vaikutti oikein hyväkuntoiselta,
toivottavasti se sellaisena
myös pysyy, jos vaikka uudelleenkäyttö
jossain vaiheessa
onnistuisikin talousvaikeuksista huolimatta.
Ehkä hyväkuntoisuuteen on
vaikuttanut myös toisen vartiointiliikkeen kamerat,
jotka tosin on enää pelkkää
rekvisiittaa. Joku kulkija näytti repineen virtapiuhat irti
kaikista linsseistä jotka
havaitsin.
En siis päässyt itse
sisään, mutta lopulta pääsin kuin pääsinkin sisätiloja kurkkimaan...
Youtuben kautta nimittäin:
Tutkiessani pihapiiriä edelleen, suurimman rakennuksen
takaa pilkotti toinen
pienempi talo, jonka takapihalla mätäni punainen
Saab.
Maalisormea kutkutti mutta jätin raadonkin rauhaan.
Pienempi rakennus vaikutti
työntekijöiden asuntolalta, eikä ollut enää
niin kovin reippaasti
suojeltu kuten sairaalakolossi.
Ovesta pääsi kävelemällä
sisään, joten astuin peremmälle.
Pientä pintaremontin
tarvetta olin havaitsevinani.
Ilmeisesti kyse ei
kuitenkaan ollut asuintalosta, koska hujan hajan oleva irtaimisto
ei vaikuttanut ihan
tuikitavalliselta. Mitä lie näytteitä tuberkuloosiparantolan
metallipurkeissa mahtaakaan
majailla?
Kunniakirjoja sekä
muutakiinnostavaa näytti löytyvän.
Joissakin oli myös nimet
printattuina mutta buffasin ne
kuvankäsittelyssä pois.
Myös kuvallista ilmaisua
löytyi varsin perinteisessä muodossa,
tussattu piirros
hanuristista.
Olihan siellä vähän
uudempaa ja isompaakin taiteellisuutta luotu.
Pidemmälle edetessäni
löytyi myös lepakon lailla katosta roikkuva mörkö.
Toki ihan luettaviakin
seinäkoristeita oli havaittavissa.
Mutta koska jotkut
kansalaiset eivät seinäkirjoituksia arvosta,
löytyi heille muuta
luettavaa kirjastohuoneellisen verran.
Jäi mysteeriksi oliko
talolla vietetty Kirjan ja ruusun päivää
mutta kerroskäytävältä
niitä ruusujakin löytyi, muovisena kylläkin.
Henkisen kulttuurin
vastapainoksi oli tarjolla
ruumiinkulttuuria
kuntopyöräilyn keinoin. Veikkaan vahvasti
että fillari on saanut aika
kipeästi kyytiä vuosien varrella.
Toinen poljettava laite
löytyi vintiltä.
Ties kuinka monet lakanat
Husqvarnalla on tikattu.
Toisenlaista tikkaamistakin
on varmasti sairaalamiljöössä tapahtunut
roppakaupalla. Kenties
joskus vähän kirkkaammissakin olosuhteissa.
Silloin on kenties tullut
ajankohtaiseksi tapaaminen
työsuojeluvaltuutetun
kanssa.
Tai ehkä jopa sinivuokkojen
seurassa.
Ullakolta laskauduin
kellariin.
Leivinuunista ja huoneen
muusta rekvisiitasta päätellen tässä oli ollut leipomo.
Muutaman oven päässä oli
toinenkin tulipesä,
muttei varmaan leipomuksia
varten. Tämä taisi olla pannuhuone.
Wikipedian mukaan
sairaalarakennusten alla kulkee rakennukset
yhdistäviä tunneleita, ja
pitkä kellarikäytävä löytyikin. Olin jo innostumaisillani,
mutta pari mutkaa myöhemmin
tie nousi pystyyn,
kun teräsovi oli
"yllättäen" lukittu ja secundaksen koodaama.
Erään kellarinoven
edustalta löytyi pahoin kärsinyt Anne
joka oli ehkä koettanut
raapia tiensä ulos sairaalasta.
Jätin nuken lepäämään
edelleen ja suuntasin kohti seuraavaa metsikössä
siintävää rakennusta kohti.
Siellä odotti ruumiskellari, ovi kutsuvasti ammollaan.
Sisäpuolella mielikuvitus
alkoi lentää huolella.
Täällä on ollut melkoinen
meininki muutama kymmentä vuotta sitten.
Viereisessä huoneessa oli
vielä paljon nähneet paaritkin levällään.
Vielä yksi rakennus löytyi,
puinen vaja
joka toimi mm.
sairaalasänkyjen varastona.
Päivän turistikierros oli
tehty.
Palasin perheen luokse
pulikoimaan ja iltapalan pariin.
Pari tuntia myöhemmin illan
hämärtyessä pakkasin repun ja
lähdin taas liikkeelle muun
perheen painuessa Höyhensaarille.
Kävin siellä laiturissakin,
mutta jätin edelleen menemättä sisälle,
koska oli parempia ideoita
sairaalan pihapiirin suhteen.
Keskiyöllä palasin hylätyn
huoltorakennuksen kellariin.
Mustaa kissaa ei enää näkynyt.
Ehkä siksi koska se oli niin musta, vai olisiko ollut ruumiskellarilla väijyssä.
Pari tuntia suihkittuani
taskulampun valossa seinälle saapui muun muassa
...sekä ruiskua pitelevä
kumihanska.
Tulisin napsimaan kunnon
kuvat päivällä spraypölyn laskeuduttua.
Aamupalan jälkeen otin kameran kainaloon.
Olin havainnut lähellä
aseman ja kiinnosti nähdä löytyisikö radanvarresta
jotain taiteellisempaa
ikuistettavaa.
Jotain töhryjä tulikin
vastaan, muttei yhden kirjaimen nokkeluutta kummempaa.
Katutaide on parhaimmillaan
kiva juttu, mutta jos ei kannuttajalla ole
perustäksyjä kummempaa
tarjota, voisi rakennukset myös jättää Rauhaan.
Suuntasin kolmatta kertaa
sairaalalle.
Pihamaalla oli taas
ruuhkaa. Pikkubussista purkautui eläkeläisporukka,
joista yksi tuli jutulle
kulkiessani kohti pikkutaloa.
Veteraani-ikäinen
herrasmies kertoi olleensa sairaalassa kuntoutettavana
sodan aikana. Myöhempien
vuosien aikana setä oli poikennut pari kertaa
muistoja verestämässä,
mutta nyt oli kuulemma viimeinen kerta.
Hetken aikaa tarinoituamme
sukelsin lopulta kellariin.
Huoneen virallisesta
käyttötarkoituksesta ei ollut hajuakaan,
mutta itselleni oli tullut
vahva mielikuva jonkunlaisen psykologin
keskusteluhuoneesta.
Päädyin siis toteuttamaan
seinälle alueen historiaa hyödyntäen
sotasmielisairaalan
kellarissa keskiyöllä kummittelevan
sotilaslääkärin haamun,
kylpylän aamutakkiin pukeutuneena
antamaan hengenvaarallista
rokotetta Kunkkupossulle.
Aihepiiriä olisi ollut kiva revitellä lisää,
mutta aika ja maalivarannot oli kuitenkin rajalliset.
Sen verran mielipuolinen tapaus, että loppuvideo on myös kovin kipeä.
Vapaasti suomentaen: "Pernarutto hullujenhuoneella".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti