Turvapaikanhakijoita ja vihreä uniformu

Maahanmuuttokeskustelu ja turvapaikanhakijat herättää tunteita

joka tuutissa ja kuplassa tällä hetkellä sen verran runsaasti, että on aika 

kertoa asiasta muutama itse koettu juttu kaiken sen epäluuloihin perustuvan informaation ja rikkinäisen puhelimen sekaan.

Työskentelin valtion virkamiehenä Rajavartiolaitoksessa vuodet 2000-2011

Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Titteli oli virallisesti vanhempi merivartija ja
kansankielellä duunina oli passintarkastus. Tosin termi on hyvin harhaanjohtava, sillä
osastossa on lukuisia eri tehtäviin jaettuja ryhmiä, jotka kaikki omilla osa-alueillaan
tähtäävät samaan: valvovat valtion rajan ylittäviä ihmisiä.

Reilun kymmenen vuoden aikana otin vastaan ja rekisteröin Suomeen suuria määriä
turvapaikanhakijoita kollegoideni kanssa, joista osa jatkaa samaa duunia edelleen.
Maahantulijat rekisteröidään ottamalla sormenjäljet ja valokuvat, jonka jälkeen
heidät siirretään vastaanottokeskuksiin odottamaan tp-hakemuksensa
käsittelyä ja päätöstä. Vuosien varrella vastaan tuli monenlaista kulkijaa,
joilla kaikilla lähtökohdista ja motiiveista riippumatta on yksi ja sama päämäärä:

Vapaus.

Tässä kirjoituksessa kerron muutamia omia kokemuksiani

 metsänvihreässä uniformussa. Tosin aika pintapuolisesti, sillä vaikka olenkin irtisanoutunut virasta, tietty vaitiolovelvollisuus täytyy säilyttää. 

Jo senkin takia, että entiset virkaveljet voisivat jatkossakin tehdä työnsä edelleen mahdollisimman rauhassa, tarvittavilla toimenpiteillä.

Turvapaikanhakijoita saapuu maahan monella tapaa, maitse, meritse ja lentäen.
Osa hakee turvapaikkaa, osa parempaa toimeentuloa, osa kadonnutta perhettään,
kuka mitäkin. Jotkut pakenevat sotaa, toiset uskontoa, politiikkaa, sortoa tai vainoa.
Jotkut jopa kaikkia edellämainittuja.

Tietysti joukossa on myös turvapaikkaturisteja, väärentäjiä sekä laittoman
maahantulon järjestäjiä. Jopa vaikka minkälaista väkisinmakaajaakin,
kansalaisuuteen ja kotimaahan katsomatta. Rajaviranomaisten tehtävä on ottaa kaikki
tulijat vastaan ja suorittaa tietyt toimenpiteet,  jotta Maahanmuuttovirasto
pystyy  mahdollisimman kattavasti selvittämään kenellä on oikeus jäädä
 ja kuka jatkaa matkaa. Siksi on olemassa erikseen tutkinta-, asiakirjatutkinta-
sekä muutama muu erikoisryhmä.

Itse kuuluin ns. Terminaaliryhmään, jonka tehtävänä oli muun muassa noutaa
turvapaikanhakijoita sekä nk. Dublin-palautettavia lennoilta sekä
saattaa maastapoistettavia koneisiin. En osaa arvioida edes satojen tarkkuudella,
montako ihmistä olen saattanut Suomeen tai Suomesta pois.

 Monensorttista kulkijaa tuli vastaan, kirjaimellisesti vauvasta

vaariin. Itseään "roturealisti" yms. kiertoilmauksilla kuvaavat reppanat

jaksavat ylläpitää käsitystä, että tp-hakijoina olisi vain työikäisiä miehiä.

Voin kertoa, että se on yhtä totta kuin joulupukin lentävät porot.

Kaksin käsin olen työntänyt pyörätuolissa kulkevia mummoja sekä 

taluttanut kädestä pitäen leikki-ikäisiä passilinjasta läpi. 

Turvapaikkakuulusteluissa olen nähnyt itkut, raivot, pelot, ilot

sekä surua, ahdistusta ja helpotusta. 

Kulkijoilta kuulin kertomuksia moneen lähtöön. Joillakin kertojilla 

oli vahvoja väkivallan jälkiä kropassaan, joillakin silkkikravatti ja merkkivaatteet. 

Ulkonäkö tai vaatetus ei kuitenkaan ratkaise mitään. 

Tutkinta täytyy silti suorittaa, tapauskohtaisesti ja tarkkaan.

Monesti sanotaan että vain hyvin toimeentulevat pääsevät lähtemään paremman

 tulevaisuuden perään, turvapaikkaa hakemaan. Tämä pitää osittain paikkansa,

 muttei kuitenkaan ole koko totuus. Ajattelehan itsesi seuraavaan tilanteeseen:

- Suomi on sodassa 

- Kaikki puoluetta X äänestäneet tai kirkkokuntaa Y kannattavat

vangitaan, siepataan, tapetaan tai raiskataan vastapuolen toimesta

- Naapurikaupungissasi on jo tapahtunut julmuuksia, seuraavaksi 

vuorossa on sinun perheesi

-Perheesi on keskituloinen, mutta olisi pieni mahdollisuus päästä turvaan

Australiaan, jos maksaisit vuosipalkkasi verran rahaa puolitutulle autokauppiaalle.

-Mitä teet?

Jos kuvatunlainen tai vastaavan tapainen skenaario uhkaisi itseäni, tekisin 

varmasti ihan mitä vain, jotta saisin perheeni turvaan.

IHAN - MITÄ - VAIN !

Myisin taloni, varastaisin naapurin auton myydäkseni senkin, 

maksaisin lääkärille joka poistaisi toisen munuaiseni myytäväksi, 

väärentäisin paperini, tai maksaisin väärentäjälle, 

ryömisin rekkaan, veneeseen, lentsikkaan, junaan, ihan sama. 

Mutta veisin perheeni turvaan, hinnalla millä hyvänsä,

sillä kuten sanotaan, "Hätä ei lue lakia."

Kun sitten pääsisin turvaan vaikka sinne Australiaan, niin tietenkään
en jatkaisi moraalittomilla valinnoilla, vaan tekisin töitä.
Peltotöitä, keittiöhommia, siivousta, mitä vain saisin.
Niin varmasti moni Suomeen tulijoistakin tilanteeseensa suhtautuu.

Jos kuvittelu omalle kohdalle tuottaa vaikeuksia, suosittelen lämpimästi

sarjakuvataiteilija Ville Tietäväisen hyvin uskottavasti ja totuudenmukaisesti

 ilmiötä kuvaavaa Näkymättömät Kädet- sarjakuva-albumia.

Järjettömän laajan asiaan perehtymisen ja tuotantoprosessin tuloksena syntynyt teos

laittaa ajattelemaan pakolaiskysymystä hakijan näkökulmasta.

http://www.sarjakuvakauppa.fi/nakymattomat-kadet.html

Ihmissalakuljettajat kertovat itse Hesarissa 16.9. toiminnastaan.

Juuri näitä LaMa-järjestäjiä ensisijaisesti viranomaiset etsivät

ja koettavat tukahduttaa heidän epäinhimillisiä liiketoimiaan.

Jos sitä turvapaikkaa ei sitten myönnetä, syystä tai ei, on edessä 

maasta poistaminen. Sen suorittaa lain mukaan ulkomaalaispoliisi, 

rajavartijoiden avustaessa tarvittaessa toimenpiteiden toteutuksessa.

Kaikille lähtö ei ole mieleinen ja välillä tilanne voi päätyä voimankäyttötilanteeseen.
Sellainen tietysti näyttää ulkopuolisen silmin varsin vastenmieliseltä, kuten Kati
Pietarinen kertoo Voima-lehden nro 2/2013 artikkelissaan Nippuside Airlines.

Kuvatun kaltaisia tilanteita varmasti on tapahtunut, mutta tietenkään se ei ole
tavoiteltu päämäärä, että voimakeinoja käytettäisi.  Työtehtävät on kuitenkin
tehtävä, olit sitten baarimikko tai ulkomaalaispoliisi. Mutta sillä erotuksella,
että baarimikko voi kieltäytyä myymästä viinaa känniselle, kun taas
virkamies ei voi todeta maastapoistettavalle "Ai et halua lähteä, no ei sitten."

Voimankäyttö ei kuitenkaan ole Suomessa silmitöntä väkivaltaa, toisin kuin
monissa muissa maissa. Täällä tilanteita harjoitellaan ja virkamiehet toimivat
pienimmän haitan periaatteella. Voimankäyttöä harjoitellaan säännöllisesti,
jotta tilanteet hoituisi mahdollisimman turvallisesti. Treenitilanteissa harjoitellaan
aina ammattimaisesti, mutta joskus voi homma mennä
lopulta myös pelleilyksi, kun kohteena on oma duunikaveri.

Uran aikana oli paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, joista varmasti joskus kerron lisää,

hymyilyttävää materiaalia riittää runsaasti. Lopulta kuitenkin turhauduin vaikutusmahdollisuuksieni vähäisyyteen ja ajoittain liian negatiiviseen ilmapiiriin. 

Tästä lyhyinä esimerkkeinä kaksi vastenmielistä tilannetta.

*****

Asiakkaan tapaus: maahanmuuttajan tulotarkastus

Linjalla tuli vastaan turkkilaistaustainen henkilö, jolla oli historiaa

laittoman maahantulon järjestämisestä. Hän matkusti pienen poikansa kanssa.

Isä vietiin kuulusteltavaksi ja poika odotti päivystystiloissa. Annoin sällille ajankuluksi

 paperia ja yliviivaustusseja, jotta voisi piirtää sekä juttelin mukavia.

Kun heidät päästettiin jatkamaan matkaa, poika vilkutti minulle vielä hymyillen.

Isänsä sanoi hänelle suomeksi:

"Lopeta, se on paska."

*****

Kollegan tapaus: virkamiehen kotielämä

Vähän vanhempaa ikäluokkaa oleva virkaveli kertoi kotielämästään:

"Poika tuli koulukaverinsa kanssa kotiin. Se kaveri oli joku mulatti.

Kun kaveri vähän ajan päästä lähti kotiinsa, sanoin pojalle että:

"Tähän taloon ei sitten vastaisuudessa mitään mutakuonoja tuoda.""

*****

Puun ja kuoren välissä on hankala koettaa rakentaa väkisin siltaa. 

Onneksi vastaavaa näki harvoin, mutta ei olisi pitänyt nähdä ollenkaan. 

Itse en pelkää maahanmuuttoaaltoa, sillä rajalla on kuitenkin edelleen 

muutaman mädän omenan lisäksi myös monia aitoja ammattilaisia,

jotka kaikesta huolimatta jaksavat yrittää päivästä toiseen ja maahanmuuttajien kohdalla täsmälleen sama juttu. Yleistäminen on itselleen valehtelua.

Luovutin lopulta voimankäyttövälineet takaisin valtiolle ja aloin parantaa maailmaa lyijykynällä ja spraymaalilla, erilaisten projektien parissa työskennellen.

Toivon kaikille kanssaihmisille syntymämaahan tai ihonväriin katsomatta rauhaa 

ja suvaitsevaisuutta seinämaalauksen avulla, jonka maalasin purettavaan taloon toissayönä lähelle Koskelan vastaanottokeskusta Helsingissä.

Graffitimaalaus on tietyllä tapaa samankaltainen prosessi kuin turvapaikanhaku;

molemmissa hiivitään pimeässä ympäristössä, kiipeillään aitojen yli ja 

varotaan vartijoita. Joskus voi vaatteet revetä piikkilankaan, mutta jos kaikki menee

tavoitellusti, palkkiona on hyvä mieli ja miellyttävä lopputulos.

Kun tänne sitten saa jäädä ja kotiutua, avaa uusi elämä paljon mahdollisuuksia 

niin maahanmuuttajalle, kuin kantaväestöllekin. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta kulttuurin rikastumisesta on The Megaphone State yhtye. Jesse saapui Liberiasta Suomeen, tapasi Simon Viialassa ja kundit löysivät yhteisen sävelen.

Innolla odotan millaista kulttuurivaihtoa saamme tämän muuttoaallon

mukana vastaanottokeskuksiin ympäri Suomea.

The Megaphone State- Swings