Hirvenmetsästystä Hirvijärvellä

Syksyn saavuttua on ex-ravintolakokinkin aika kertoa metsästystarina, mutta vähän uusin silmin...

Kuten Riistaretket.fi kertoo, niin hirven metsästys alkaa huomenna; sunnuntaina 15.syyskuuta. Hirven lihahan on mitä mainiointa luomusapuskaa, mutta kaikesta huolimatta asetan tarjolle enemmänkin silmänruokaa.

Viime vuoden kesäkuussa kävin pikku-ukkelin kanssa taas kerran kotikulmillani Riihimäellä. Poikettiin Hirvijärvellä onkimassa. Siinä kohon keinumista tuijotellessa päätin toteuttaa jo vuosia itäneen ajatuksen nimenomaisella uimarannalla. Paikkahan on siitä mielenkiintoinen, että oma isäukko aikoinaan 60-luvulla vietti siellä Patakalliolla partioleirejä. Hirviveikoilla oli mm. "kylmäkaapit" kaivettuna turpeeseen, joiden seinämät oli tuettu sisäpuolelta oksien avulla.  Isän tarinoiden mukaan partiossa harrastettiin siihen aikaan paljon asiaan kuuluvaa eränkävijähifistelyä. Pikkusällinä joskus niitä paikkoja käytiin faijan kanssa katsomassa, pitkän ja vaivalloisen kinttupolun päässä. Kuudesluokkalaisena sitten parin kaverin kanssa käytiin omakin laavu rakentamassa samalle kalliolle keskelle sekametsää, mutta muutaman vuoden vanhemmat "isot pojat" tulivat illalla paikalle reput kilisten ja meidän metsänvaltaus oli siinä menetetty. 

Nykyisin paikasta on tehty mukava ja viihtyisä pikku uimaranta kahden kalliorinteen kainaloon nuotiopaikkoineen ja hiekkapohjineen. Hiekkatie kulkee vierestä ja kesäkuumalla kynnysmaton kokoiset parkkipaikat on usein täpötäynnä. Kuitenkin on hyvä vaan ettei autoille ole enempää tilaa.Näin pysyy uimarimäärä kohtuullisena ja kaikille piisaa tilaa sopivan väljästi. Hyppytorneja ei siellä ole, mutta kaikki Tarzanin perillisiksi itsensä tuntevat voivat loikkia luonnonkalliolta sen mukaan minkä kantti kestää. Pyöränraatoja tai ostoskärryjä pinnan alla ei lymyile, asiaan kuuluvasti muutamia uppotukkeja tai kivenlohkareita kuitenkin löytynee. Yksi asia itseäni tässä synnyinseutuni helmessä kuitenkin on kiusannut. 

Tukotus. 

Kaupunkilaiseen katukulttuuriin tietysti on jo vuosikymmenet kuulunut tussilla tai spraykannulla suihkitut tägit. Omaa silmääni ne eivät pahemmin kiusaa betoniviidakon seassa, kaupungissa  ne on elämää siinä missä ylipursunnut roskiskin tai rikottu kaljapullo kadunkulmassa. Mutta keskellä levollista rantamaisemaa täksyt käyvät ärsyttämään ainakin omassa sängyssäni nukkuvaa katutaiteilijaa. Olin jo aiempina vuosina miettinyt kuinka voisin vaikuttaa asiaan ja piristää ympäristöä viihtyisämmäksi omin pikku kätösin.. 

Rannalla on ollut alusta saakka puhelinkopin kokoinen pukusuojan virkaa toimittava filmivanerista kyhätty koppi, josta alkuperäinen maali on hilseillyt ajat sitten ja spraymaali sekä tussi-inkki olivat jälkikäteen kuorruttaneet sitä vieläkin hirveämmäksi.

Olin pyöritellyt mielessäni muutamaa eri toimintamallia kopin kaunistamiseksi, mutta vuosien varrella on tullut huomattua että vaikka kuinka kauniisti pyytää ja kohteliaasti asiansa esittää, vastaanottavalle osapuolelle on aina kaikkein helpointa vastata erilaisiin hanke-ehdotuksiin "Ei". Kun kysymyksen vastaanottava taho vastaa kieltävästi, ei hanki itselleen tai edustamalleen firmalle / kunnalle / muulle organisaatiolle lisää työtä eli vaivannäköä. Enkä nyt todellakaan tarkoita pelkästään Riihimäkeä. Tällainen toimintamalli on tullut monessa suunnassa vastaan.

Mutta erästä aikamme suurmiestä lainatakseni:

"Ei pidä olla vittu jänis"

 -Trama-

Tässä tapauksessa jänistämisen sijasta otin käyttöön oman luvan ja pari kikkaa saadakseni visioni eteenpäin. Koska halusin ottaa ympäristön huomioon, kaivoin pöytälaatikosta luonnoksen hirviherrasta, jnka olin aiemmin piirtänyt lastenvaatefirmalle potkupukuprintiksi.  Pakkasin autoon maalit ja ison rullan pakkauskelmua sekä roudarin teippiä. Kesäkuinen yö kului hiekkarannalla yksinäni puuhaillen.

Koko idean ydin oli kelmuttaa ja maalata nätiksi kopin kolmesta seinästä kaksi ja jättää yksi kylki näkyviin rumana itsenään, tyyliin "ennen ja nyt". 

Teippasin kelmun kopin seinustaan ja suihkuttelin kruunupään muoville.

Kun homma oli valmis ja työnäyte oli annettu, kesäyökin oli jo kääntynyt aamun puolelle ja maalari pääsi nauttimaan ennen kotimatkaa aamu-usvan kuorruttamasta idyllisestä rantamaisemasta.

Seuraavana päivänä laitoin tapahtuneesta infomailin paikallislehti Aamupostin toimitukseen ja heidän avullaan sain projektin kaupunkilaisten tietoon, jolloin oli hyvä käynnistää neuvottelut pysyvämmän teoksen aikaansaamiseksi. 

Artikkelissa  kerrottiin myös Hyvinkään graffitiseinän muuttamisesta uuteen paikkaan, eli ilouutista oli kaksin verroin. Riihimäkeläiset tiesivät nyt mitä oli ehdolla, joten virkamiesten oli vaikeampi kieltäytyä tarjouksesta. Alustavasti sovittiin että 2013 kesällä hirvi tulisi sitten oikeasti rantaan. Koppi luvattiin sitä ennen kuorruttaa tuoreilla vanereilla ja vetää pohjamaali valmiiksi.

Keväällä palasin paistille ja sovittiin tarkemmat raamit toteutukselle. Ehdotin ajankohdaksi kesäkuun alkua, jotta maalauksen julkaisun yhteydessä voisi kaupunki järjestää "kesäkauden avajaiset" rannalla makkaranpaistoineen ynnä muine oheisohjelmineen.

Tällä kertaa varasin maalia ja aikaa kunnolla hyvän lopputuloksen varmistamiseksi. Kolmannelle sivulle halusin tuoda ympäristönkin esille, joten sinne suunnittelin kuusen, vähän kukkia ja kaistaleen järvenrantaa nurmitupsuineen.

Paikanpäällä odottikin sovitusti neitseellinen maalauspinta.

Taululiidun avulla luonnostelin aihion vaneriin

Muutamaa tuntia myöhemmin uimareissulla olevat lapset pysähtyivätkin jo kommentoimaan rannan tuoreinta tulokasta. Myös Aamupostin toimituksen väkeä poikkesi moikkaamassa ja tallentamassa synnytystoimintaa: 

http://www.aamuposti.fi/artikkeli/241050-uimaranta-sai-pysyvan-hirviasukkaan 

Loppusuoralla fotasin mallikappaleen ison kuvan jo hahmottuessa taustalla selkeänä.

Lopputulos vielä joka suunnasta:

Kun avajaiset koitti paria päivää myöhemmin, niin kaupungin Nuorisotoimi etunenässä oli yhteistyökumppaneineen kasannut paikalle virikkeitä moneen makuun. 

Löytyi makkarat ja pillimehut,

sipsejä ja karkkia,

pihapelejä pienimmille,

ja pöytäpelejä vähän isommille. Ilmakin oli kohdallaan ja porukkaa liikkeellä päivän mittaan.

 Hirvi kotiutui paikalle varsin mukavasti...kuten kuvasta näkyy, niin hameväkeäkin kiinnostaa parrakas herrasmies.

Tietysti oli myös noudatettava eränkävijöiden perinteitä ja otettava jahtikuva. Yleensähän saalis on silmät kiinni ja henki pois, mutta Herra Hirven kanssa asioidessani aseistuksena oli maalitela ja panosvyössä spraykannut, joten oli ilo poseerata yhteisymmärryksessä.

Näissä peijaisissa ei riistaryyppyjä kumottu tai snapsilauluja laulettu. Mutta koska teemana kuitenkin on metsästys, saa Pyssykylän poika viimeiset sanat, kertoessaan Hirvestä nimeltä Mika. 

Stepan sanoihin on helppo yhtyä:

 "...ja mie haluan olla positiivinen roolimalli teille kaikille,

toivottavasti tehää yhessä tästä maailmasta

parempi paikka"

Stepa: Lastenlaulu