Jokainen meistä rakastaa äitiään.
Äitienpäivän kunniaksi nyt tulee pieni kertomus omastani.
Siihen aikaan vanhempani Riihimäellä toivoivat,
että Niemisen perheeseen tulisi esikoinen.
Tämä synnytys olisi ensimmäinen ja tapahtuisi Mäkisen ollessa kaupunginjohtajana.
Vanhempani menivät kirjoittautumaan aluesairaalaan, kumpikin yhtä innoissaan.
Niin myös kodinkonemyyjä Nieminen lähti Ellosta, Riihimäen keskustasta
ja meni synnytystä varten synnytysosastolle,
vaikka olikin lintsannut synnytysvalmennuksen.
Hän lähti sinne vaimonsa Tuulan kanssa, joka odotti lasta.
Heidän siellä ollessaan tuli Tuulan synnyttämisen aika ja hän synnytti pojan, esikoisensa.
Muutama päivä myöhemmin vanhempani veivät minut kotiin,
koska enhän voinut sairaalaankaan jäädä...
Äitini oli kauppaoppilaitoksesta valmistunut merkonomi ja tienasi elantonsa somistajana.
Siihen aikaan oli tuiki tavallista että pikkulapsia kuljetettiin töissä mukana.
Somistamolla tuli siis vietettyä aikaa ipanana ja kun mutsi tekstasi mainoksia,
niin minä aloittelin uraani pullotussin ja pensselin voimin kartongille.
Tässä ensimmäinen taidonnäyte, taiteilijan ikä 2,5 vuotta.
Johtuuko sitten somistamon tussihöyryistä vai mistä lie,
mutta en muista tapahtuneesta mitään.
Äiti kuitenkin otti onneksi duunin talteen
ja kaikki vuosikymmenet se on pysynyt mukana matkassa.
Muutama vuosi sitten laitoin maalauksen kehyksiin eteisen seinälle.
Äidin työhiustoriaan kuuluu myös seurakunnan päiväkerhon ohjaajan duuni,
sekä miljoonia tunteja vapaaehtoistyötä erilaisten kristillisten asioiden parissa.
Siitä syystä uskonnollissävytteinen alustus.
Vuonna 2005 hän meni mukaan projektiin,
jossa Riihimäelle oltiin perustamassa nuorille kahvilaa vapaaseurakunnan toimesta.
Mutsi suunnitteli Gospel Cafe:n sisustuksen ja stailasi paikan viihtyisäksi.
Kysyin olisiko itselläni saumaa saada toteuttaa sinne joku seinämaalaus vähän nuorekkuutta tuomaan.
Yllättäen lupa järjestyi ja pikku liksakin oli luvassa.
Toiveena kahvilan pyörittäjillä oli saada joku teemaan liittyvä aihe.
Raamatun kohta Daniel 3:25-26 antoi idearungon.
Sitä soveltaen seinään tulisi kolme hahmoa,
jotka pelastautuisivat tulen keskeltä.
Tämä tapahtui siis kevät talvella 2005, eli 9 vuotta sitten.
Stop Töhryille oli voimissaan; luvallisia seiniä ei vielä ollut pääkaupunkiseudulla yhtään.
Hain muutaman kannun Kluuvin Syndicatesta,
suutinvalikoma oli mitätön nykypäivään verraten.
Oma maalaustaito sekä -varmuus olivat hyvinkin hakusessa hiljaisten vuosien jälkeen.
Sori myös kuvien laatu, ei ollut digikameraakaan vielä silloin.
Sinisen taustan sumuttelin seinään, mutta muuten käytin pensseliä ja kertakäyttömukia.
Eli spreijasin kertismukiin, ja siveltimellä sitä kautta maalia seinään.
Hidasta jos mikä. Kaiken kaikkiaan seinän väritykseen meni 45 tuntia.
Vuosien varrella onneksi on kehitystä tapahtunut niin taitojen kun nopeudenkin suhteen.
Ainakin hieman.
Kun duuni oli ylläolevassa vaiheessa tuli soitto työpaikalta,
aamulla pitäisi olla lentokentällä leipätyössä paikkaamassa sairaslomia.
Olin ilmoittanut olevani vastaavissa tapauksissa käytettävissä,
enkä pienen lapsen isänä voinut kieltäytyä extratuloista.
Oli saatava apua.
Kenetköhän apua tarvitseva lapsi huutaa hätiin?
Tietysti äitinsä.
Mutsi tuli jeesaamaan ja pensselöi liekkien keltaiset kärjet,
itse vetelin mustalla ääriviivat hahmoihin ja saatiin homma pakettiin.
Tilaajan toiveesta laitoin seinään myös raamatunkohdan, jota maalaus kuvasi.
Loisteputkivalaisimesta oli tulevinaan valo valkoisella,
ja vaikka yritin jotain teippitekniikkaa hifistellä niin eihän se mennyt kuin elokuvissa.
Tästä seinästä myös alkoi oma urani tilausmaalausten suhteen.
Koetin välittää duunilla viestiä, että kuka tahansa voi poiketa viettämään aikaansa.
Olit sitten rokkari, hoppari, gootti tai mikä hyvänsä, niin olet tervetullut liittymään seuraan.
Nuoria seinä miellytti ja se säilyi kahvilan toiminta-ajan ilman päälletussauksia.
Pari vuotta sitten tila muutettiin toiseen käyttöön ja duuni maalattiin yli.
Mutta kukaan ei vie pois sitä muistoa,
että mutsi ja minä päästiin hetkeksi yhdessä taiteilemaan,
vähän niinkuin kuin lapsuuden somistamossa.
Kiitos äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti