Jouluseimi 2015 piparitaikinasta

Viime vuonna tuli inspiroiduttua väsäilemään piparitaikinasta
Mellakkakuvaelma itsenäisyyspäivän pyörätelinepojista ja kun ilmoitin sen mukaan
Hesarin piparikilpailuun, olikin se yllättävän kova hitti.
Voittoa ei 2014 tullut, mutta ei se päätarkoitus ollutkaan, vaan se idean toteutus.
Tänä vuonna Hesarin piparikilpailu 2015 on jälleen päällä, mutta nyt en ole mukana.
Tarkoitus kyllä oli, mutta toisin kävi...
Deadline ilmoittautumiselle oli torstaina, johon tähtäsin,
mutta en ollut tajunnut että se on klo 09.00 vaan käsitin että 17.12. iltaan saakka.
Tässä nyt kuitenkin kerron ne läpät ja avaan idean sillä aikaa kun piparit on uunissa.

Kuten kaikki (ikävä kyllä pakostikin) tietää, kotimaamme käy
päivä päivältä syvemmissä vesissä. En jaksa nyt linkitellä mistä puhun,
riittää kun avaat netistä oman facebook-feedisi, tai iltapäivälehtien saitit,
tai sitä tai tätä. Joka paikassa missä kuljet, maahanmuuttopolitiikka,
eli turvapaikanhakijat on spekuloinnin kohteena. Mitä porukkaa, miksi tänne,
mistä kotoisin, minkä ikäisiä, millä puhelimella, ja mitä vielä.
Eikä siis asiasta keskustelu johdu tutustumisenhalusta, vaan pääasiassa
maahanmuuttajia paheksuen ja peläten.

Oon oman mielipiteeni jo aiheeseen kertonut rajavartija-työhistoriani näkökulmasta

sekä myös katutaide-näkökulmastani Art Goes Kapakan yhteydessä.
Kuitenkin asia vaivaa yhä, joten päätin purkaa mieltä pipariin.
Oon joskus aiemminkin kertonut, että faija ohjeisti aikanaan välttämään kahta
puheenaihetta; uskontoa ja politiikkaa. Nyt ne kuitenkin piti taas
kaivaa esille ja ravistella.Työni tulisi käsittelemään nykyaikaista Jouluseimeä,
pienin variaatioin.

Seimi on klassinen joulukoriste. Se kuvaa hetkeä ajanlaskumme alussa, 

jolloin kolme viisasta itämaan tietäjää saapuvat Beetlehemiin tervehtimään 

vastasyntynyttä Jeesus-lasta , joka nukkuu eläimille tarkoitetussa

tallissa Marian ja Joosefin kanssa, koska perheelle ei ollut sijaa majatalossa.

Kotimaan tilanne on tällä hetkellä se, että yhä useampaa maahanmuuttajaa

on vastassa enemmän kuin kolme, vähemmän viisasta tietämätöntä ja tervehdykset

on tulikuumia: polttopulloja tai raivoisia uhkailuja.

Ehkä siis ihan hyvä että missasin sen deadlinen, enkä pilaa hyvän mielen kilpailua, 

koska tää mun duuni onkuitenkin enemmän mielipiteeseen pohjautuva installaatio, 

kuin joulumieltä nostattava söpö piparitalo. 

Kaiken lisäksi projektista tuli lämminhenkisen puuhastelun sijasta 

hammastapurevaa pakerrusta, kun lähes jokainen työvaihe meni niin sanotusti

 vi.. eikun pipariksi. Lähikaupasta oli aiemmin hyväksi havaitsemani piparitaikina loppu,

 joten otin korvaavan tuotteen. Vehnäjauhoja muistin kaapissa olevan, mutta ne olikin 

täysjyvää, eikä puolikarkeaa, jota olisi pitänyt olla. En jaksanut lähteä

uudestaan kauppaan vaan päätin mennä sillä mitä on.

Kaulitsin ensimmäisen taikinapaketin liian ohueksi, jolloin se hajosi heti pöydälle, 

kun koitin siirtää leikattuja hahmoja uunipellille. Piti vaihtaa työtapaa. 

Kaulitsin seuraavan paketin leivinpaperin päällä ja ujutin pellin alle ja 

sitten vasta leikkasin hahmot.

Pohjoisen maan tietämättömillä miehillä oli tehtävä Helsingissä.

He olivat tulleet tapaamaan maahamme kaukaisista maista saapunutta

 miestä ja naista, joilla oli kuulopuheiden perusteella hallussaan

Suuri Uhka: Alle 6 euron pizza

Kuuleman mukaan pariskunta pizzoineen majailisi kaiken lisäksi miesten

 suurimman Sankarin kunniaksi pystytetyn muistomerkin juurella, 

sillä samalla laatoituksella jossa kolmikkomme kävi nostamassa kättä lippaan aina 

Viroon suuntautuvien oluthankintareissujen ohessa. 

Miesten Sankari on tietysti kivipaasin huipulla

hevosellaan ylväästi ratsastava Marsalkka Mannerheim.

http://img.yle.fi/uutiset/kotimaa/article5574511.ece/ALTERNATES/w580/mannerheim%20mannerheim-patsas%20patsas

Patsaan mallina oli kuulemma ollut Marskin viimeinen hevonen, 

Käthy  joka oli syntynyt Ruotsissa ja sieltähän ylipäällikön omakin

suku oli aiemmin Suomeen muuttanut. 

Paperimuottien kanssa säätäessä ja taikinaa kirotessa hahmot 

viipyivät uunissa suunniteltua pidempään. Siinä kävi pipareille 

vähän samalla tavalla kuin vastaanottokolmikkomme Rauskille, 

joka kerran sammui Thaimaanmatkallaan hieromalaitoksen

 aurinkoterassille Speedoissaan. Maatalouslomittajana satunnaisesti 

työskentelevällä Rauskilla kun oli tapana aina lypsyn jälkeen ottaa nokoset.

Rauskin lisäksi muutkin oli tällä kertaa vähän poikki.

Taikinan rakenne oli heikentynyt entisestään, kun täysjyvävehnäjauhoissa 

on mukana jyvän kuorirakennetta, eli se on karkeampaa koostumukseltaan. 

Kuumalla sokerimassalla kropat oli kurottava kasaan, sillä sekä taikina 

että käytettävissä oleva aika ennen deadlinea oli loppumassa, kun yöllä 

duuniani kasasin. Jossain vaiheessa myös Nukkumattia olisi moikattava.

Hahmoilla alkoi olla pikkuhiljaa vaatteet niskassa.

 Markku-Juhani oli joutunut lainaamaan marssilleen vaimon crocsit, 

koska maihinnousukengät oli ollut naapurilla lainassa vaimonhakureissulla 

ja jonne toinen kenkä oli sitten kadonnut baarikadulla.

Kavereiden kesken Mace-Juzziksi kutsutulla sällillä kävi huono munkki.

Liian ylpeänä takakenossa kulkenut kaveri kellahti selälleen ja oli aika liimata kuumasokerilla ja viilentyä pakastimessa, Harmi vaan että vastaostettu Leijona-paita kärsi kaatumisesta eniten. 

Sen verran päättömäksi meno on vastaanottokeskusten lähistöllä yltynyt, 

että on vain ajan kysymys milloin alkaa kauloja katketa oikeasti.

Puolin tai toisin.

Isänmaallisuudella toimintaansa perustelevat kulkevat Katupartiot  

ovat aktivoituneet, mutta väkivallalla saa vain väkivaltaa, se ei ole ratkaisu mihinkään.

Parempi ratkaisu olisi opettaa ja osallistaa. Sitä on myös onneksi liikkeellä, 

ainakin Kemijärven katutaidetunnelissa

Mitähän se Marski tilanteessa tekisi?

Ehkä hän veisi pakolaiset ratsastamaan. Tai leipomaan.

Niin ne tekivät Helsingin Koskelassa

Mun Marski oli valmis vihdoin. Deadlinesta 8 tuntia jäljessä .

Kolme sisukasta vastaanottajaamme olivat saavuttaneet etsimänsä.

Patsaan juurella alle 6 € Pizzan ääreltä löytyi Romaniasta saapunut 

Maria, yhdessä Somaliasta kotoisin olevan Yusufin kanssa. Juomaa heillä

 ei ollut, mutta vastaanottokeskuksesta saisi kuitenkin vettä kraanasta.

Markku-Juhanin ja Rauskin kanssa liikkeellä oli silinterihattuinen salkkumies, 

johon sisä-Suomen sisu-miehet oli tutustuneet netissä, Juttu-foorumilla.

He kutsuivat pukumiestä Päälliköksi, koska liituraitapuvuissa työskentelevä mies 

keksi aina hyviä ideoita, tämäkin reissu oli Päällikön ideoima.

Hän oli odottanut miehiä juna-asemalla ja tervetulotoivotuksena osti kaksikolle 

reippaat eväät lähikaupan käyttölasi-osastolta.

Kaiken keskellä se lepäsi katukivetyksellä jäähtyen.

PIZZA KOLMELLA TÄYTTEELLÄ 5,90 €

Maria oli toivonut siihen oliiveja, Yusuf halusi sekaan avocadoa

ja kumpikin piti keltaisista paprikoista. Tomaattikastike ja juusto

olivat vakiotäytteitä.

Mutta vaikka Yusuf ja Maria olivat kasvissyöjiä ja vähään 

tyytyväisiä, huokaisi Yusuf ajatuksensa ääneen:

"Oispa kaljaa."

Kun Mace-Juzzi kuuli toiveen oluesta, hän sai idean. "Hei kuulkaas,

myö voitas tehä yhteisjakoa: Työ annatte meille pitsaa, ni myö tarjotaan 

teille Karjalapullot ruokajuomaksi. Ko miullahan on tää viikate, 

nii saahaan tuo lätty viiteen osaan helposti.

Johan täs on kiukuteltu nii et nälkä kurnii."

Siitähän tuli lopulta kiva kansainvälinen puistopiknik.

Eiköhän se Mannerheimikin olisi mielissään ollut mukana

tällaisessa kehitysyhteistyössä.

Ruokailun lomaan suositan porukalle vielä taustamusiikkia,

jonka riimit antaa sopivasti pippuria ja tabascoa siihen 

yhteiseen alle 6 € pizzaan. 

Joulu- ja Taidemarkkinat Larun Sähinässä sunnuntaina 13.12.

Joulu tulee, oletko valmis?!

Jengi miettii hiessä mitä hankkisi kullekin kaverille ja sukulaiselle lahjaksi

sadetakeissa ja toppavaatteissa marketteja hiessä koluten. Tee sinä toisin 

ja hanki jotain hauskempaa ja / tai hyödyllisempää kuin konvehtirasia tai kossupullo. 

Pari vinkkiä tässä nopeasti vähän erilaisiin lahjahankintoihin.

Helsingin Lauttasaaressa sijaitsee nykyisin Kulttuurikeskus Sähinä, jonka 

toimitilat palvelivat aiemmin Luottokunnan pääkonttorina. Kun massipäälliköt häipyivät

muualle, on nykyisin kolmessa kerroksessa monenlaista kulttuurityöläistä

ahertamassa jos jonkinlaista isompaa ja pienempää projektia yhdessä ja erikseen.

Jos et ole aiemmin käynyt käyskentelemässä 1970-luvun
 tyylikkäintä sisustusarkkitehtuuria vilisevissä tiloissa, ota sunnuntaina suunnaksi
Lauttasaari ja tule hämmästelemään mitä nykyajan käsityöläisten myyntipöydiltä
löytyy, kun klo 11-16 välillä on auki

Sähinän Joulu- ja taidemarkkinat

Myynnissä on kirjava kattaus mukavan monimuotoista lahjaideaa. Myös itse olen 

paikalla myyjän roolissa, kun oma työhuoneeni sijaitsee samassa talossa ja hyllyillä lojuu kustomoituja leluja, lamppuja ja kelloja sekä muutamia taulujakin, jotka odottavat

innolla uusia omistajia ja rakastavaa kotia. Osa tuotteista on ollut aiemmissa
näyttelyissä mutta mukana on myös muutamia uusia tuotteita, kuten tämä:

Jostain on työhuoneelle löytynyt myös Smurffit aiheinen seinäkello, jonka piristin

vähän omanlaisekseni maalitussien voimin. Tiuku käy ja tikittää hyvin, oli sitten

sijoituspaikka lastenkamari tai tv-huone. 

Jos mietityttää kuinka sitä on käsitelty, alkuperäisenä se näytti tältä:

Tarjolla myös valoa pimeään joulun odotukseen, parin vuoden takaisesta 

joulunäyttelystä jääneiden metro-lamppujen muodossa, joista tässä

esimerkki Kalasatamassa kuvattuna 2013.

Kiskoilla kulkevien liikennevälineiden sarjassa mukana on myös 

raitiovaunu vähän väritettynä versiona. Toinen puoli on kaikissa 

liikennevälinetuotteissa ilman piissejä, joten esille laitettaessa voi valita 

tuoko grafitidiggailunsa esiin vai pitääkö piilossa.

Raideliikennettä edustaa myös vanhaa tuotantoa oleva 

lähiliikenteen CD-kotelo junadiggailijoille.

Varmaan myös muutamia paitoja roudaan pöydälle, pehmeiden pakettien ystäville.

Pehmeissä paidoissa terävyys löytyy printeistä.

Paikalla Sähinässä on myös paljon muita myyjiä, esimerkiksi ainakin:

* Maukkaita teelaatuja myymässä: http://www.123tea.co

* Koruja ja käyttötaidetta kauppaamassa: Ruusa Graphics 

* Graffitin Suomen Mestari TRAMA tuo tukotuksiaan tarjolle

* Aikuisten värityskirjoja diilaa Art Seppo Alanissi

* Musapuolesta ostosten lomassa vastaa: DJ Justus Valtanen

* Jos suuhunpantavaa kaipaat, Makers Kahvila myy herkullista evästä

ja muuta imailtavaa.

Sähinässä tapahtuu muutenkin monenlaista vähän väliä, ravintolapäivänä kuvattu

video kertoo hieman meiningistä ja tunnelmasta lisää:

SLUSH, miesluola ja Elisa

Kävin toissapäivänä pikaisesti Pasilan kirjastossa palauttamassa laina dvd:n

(tää juttu lähtee heti sivu-urille, mutta käyttäkää kirjastoja ja unohtakaa se waretus!)

Pihalla ei voinut olla huomaamatta kuinka innovaatioyritysverkostosijoituseventtiä

oli markkinoitu kyseenalaisin keinoin: krossaamalla kirjaston edustan luvalla maalattu

 katutaideseinä tähden muotoon viritetyllä mainosnauhalla. 

Samaa nauhoitusta oli lähistöllä muuallakin. Kampanjan tarkoitus oli tietysti 

mainostaa vuoden 2015 SLUSH -tapahtumaa Messukeskuksessa.

Vaikka seinän maalaus olikin pilalla vain tilapäisesti, niin duunin maalanneen 

3feR:in puolesta otti hieman otsaan noin "röyhkeä" meno mainostuksessa. 

Vaikka ei nuo räkäiset kromitägitkään yhtää enempää miellytä piissin päällä. 

Toki se nauha olisi lähtenyt nykäisemällä pois, mutta silti. 

No, toisaalta nauhan tarkoitus oli tietenkin herättää huomiota,

ehkä vähän ärsyttääkin, silloinhan se jää mieleen. Näin maailma toimii ja 

samantyyppisiä niksejä meille Metropolian kulttuurituotannossakin opetetaan.

Viime vuoden Loskassa roolit oli tavallaan toisinpäin.

 

Nauhan väri oli silloin punaista ja spraymaali sisällä Messukeskuksessa.

Sain kutsun mennä toteuttamaan taustaseinää Elisa Oy:n osastolle, jonne 

heillä oli toiveena saada näkymä autotallin peräseinästä.

Ajatuksen ydin oli tietenkin se, kuinka monet yrittäjät ja innovaattorit aloittavat

toimintansa autotalliverstaissaan pienessä mittakaavassa ja kysynnän kasvaessa 

laajentavat asianmukaisempiin toimitiloihin.

Toteutin maalauksen vanereille Messukeskuksen alakäytävällä samaan aikaan

kun muut messurakennusfirmatkin kasasivat osastojaan.

Autotalli on startuppien alkuverstaiden lisäksi monesti muulloinkin 

jossain muussa käytössä, kuin auton säilytystä varten. Jo ennenkuin 

kukaan oli mistään "mancave-miesluolista" kuullutkaan, ovat miehet monesti 

kerääntyneet "naapurin Sepon tallille korjaamaan perämoottoria", 

eli juomaan olutta ja heittämään huulta. 

Illasta aamuyöhön saakka se virittely muistaakseni kesti, 

työpäivän verran tunteja hommaan hupeni.

Loppusijoituspaikka maalauksella oli sisääntuloaulan vierellä,

 jossa poikkesin seuraavana päivänä ottamassa kuvat valmiista osastosta. 

Meeting Point ja Elisan autotalli toimi hyvin samassa kuvassa.

Yläkuvan tynnyrit ja kuormalavat tuki hyvin diy-henkistä osastoa.

Seinän maalaamisen ohessa jeesasin myös tavallaan 

radiotoimittaja Maiju Pellikkaa, joka tarvitsi materiaalia opiskeluprojektiinsa.

Maiju ja kuvaaja poikkesivat jutustelemassa mm. mun motiiveista, haaveista 

ja toimintamalleista katutaiteen parissa.Videota en ole aiemmin jakanut, 

enkä muistaakseni kuviakaan, mutta näin vuoden viiveellä toimii ihan ok.

Hende Nieminen - Graffittitaiteilija (toteutus: Maiju Pellikka)

Purkutaloseikkailu ja taidevarkaus?

Luin juuri lehdestä, kuinka eri lajeilla harrastusmahdollisuudet Helsingissä

menee hieman epätasapainossa esim. tyttöenemmistöisen heppaharrastuksen
 ja poikavaltaisen jääkiekon suhteen. 

Graffititaiteen hallivuoroista ei yllättäen ollut puhetta lainkaan.
Näin marraskuulla lumisateita odotellessa olisi toki ihan kiva,
jos sisätiloissa sijaitseva luvallinen maalausseinä olisi olemassa.

Sitä odotellessa tyydyn vain "keepin' it real" purkutaloissa. 

Pitäjänmäessä oli vielä kesällä pystyssä muutama valkotiilinen teollisuusrakennus, 

joita olin vuosikaupalla tiiraillut "sillä silmällä". Tontilla sijaitsi aiemmin 

Vehon autokauppa, joka oli rakennettu jo 1950-luvulla. Tien toisella puolella 

olleessa Filmtown videovuokraamossa poikettiin usein viikonloppuisin hakemassa muovikassikaupalla irtokarkkeja ja leffoja.

Aution Vehon pihalle ilmestyi loppukesällä purkufirman kalustoa ja aloin 

seuraamaan tilannetta. Helsingin kaupungin päätöksistä ilmeni seuraavaa:

"Kohdealueelta tullaan purkamaan kaikki nykyiset neljä rakennusta. Alueelle rakennetaan neljäkerroksinen rakennus, joka täyttää koko alueen rakennuksen ympäri kulkevaa liikenneyhteyttä ja pysäköintipaikkoja lukuunottamatta."

Muutaman päivän päästä purku oli käynnissä kunnolla, 

joten lähdin käymään yökylässä.

Hyvinhän siellä näytti tilaa olevan seinillä, osittain parissakin tasossa.

Varsin houkuttelevia spotteja löytyi useita.

Kellarikerroksessa oli ollut pukuhuone ja sinivalkoisten lavuaarien rivistö 

oli taskulampun valossa varsin kuvauksellinen.

Pukuhuoneessa oli merkeistä päätellen käyty keskustelua ikuisuusaiheesta

"vessan valo, päällä vai pois". Vanhempien ikäluokkien keskuudessa 

sähkön käytön hinta puhuttaa yhä.

Ylimmässä kerroksessa oli pidetty jonkunlaista ullakkovarastoa. 

Vintillä oli pakko ihailla vanhanajan käsityönä pystytetyn talon

rakenteita; tiiliseinää, savupiipun tyveä ja paksuja puuparruja. 

Näitä ei enää tehdä.

Pölystä päätellen sylinterikansille ei hetkeen ole ollut kysyntää.

Alakerroksissa oli sijainnut kahvio.

Ajatus automyyjien ja korjaamoreiskojen kahvittelusta antoi kivan lisän inspiraatiooni.

Olin ottanut työvälineet mukaan, joilla oli tarkoitus synnyttää seinälle HULK,

jonka olin aikonut laittaa repimään taloa hajalle. 

Kahviosta kertova ikkunateippi vähän muokkasi ideaa.

Hulk sai voimansa radioaktiivisen gammasäteilyn seurauksena, 

kaunis tiilirakennus puolestaan purettiin päätöksen mukaan 

maaperän pilanneiden imeytyneiden öljyhiilivetyjen takia.

Jonkunlaista veljellistä kohtaloa näillä mielestäni oli.

Tarkoitus oli yllättää videovuokraamon asiakkaat purkutalosta paljastuvalla

 supersankarilla, jos purkaminen edistyisi toivomassani järjestyksessä ja 

etuseinä kaatuisi pois tieltä.

Alueellahan kiersi myös vartijoita, joten kovin suurta valospektaakkelia 

en halunnut järjestää. Otsalamppu maassa puolella teholla hoiti 

lähes riittävän valaistuksen.

Jonkun aikaa siinä suihkuteltuani sain Hulkin kesytettyä, sen sijaan 

että kaveri olisi tuhonnut rakennusta, hän kiittikin kohteliaasti 

kahviontätejä appelsiini-pillimehusta ja kirsikkamuffinsista.

Foto jäi vähän huonolaatuiseksi salamaheijastusten takia, mutta kunhan 

viikonloppu koittaisi, tulisin ottamaan päiväkuvat.

Purkumiesten vapaapäivänä vierailin uudestaan.
Ikävä kyllä jouduin passaamaan kaikki ohjeistukset, joita vierailijoille oli annettu.
Isäntää en nyt alkanut kyselemään, nehän oli vapailla.

Päivänvalossa rakennus oli varsin komea näky,

harmi että lähtö oli jo alkanut.

Kulkiessani päätyovesta sisälle, aloin kaivaa kameraa taskusta 

jotta saisin Hulkista hyvän päiväpotretin.

Mutta sitten...

Mitä Ihmettä?! Supersankarimme oli revitty seinältä.

Pimeässä en ollut huomannut tutkia tarkemmin seinämateriaalia ja olin maalannut

 jonkunlaiseen levyyn. Levyt oli sitten häipyneet seinästä, eikä niitä näkynyt missään.

Tutkin purkujätelavat pintapuolisesti, mutta ainakaan siellä niitä ei näkynyt.

Joko Hulkin levyt oli lavalla muun jätteen alla, tai sitten kävi Niemiselle 

"köyhän miehen banksyt".Eli että purkujampat oli ottaneet 

Hulk-levyt talteen uudelleensijoitettavaksi jonnekin muualle. 

Mistä näistä tietää nykyään...

Kaivurin kauhatkin tuntuivat nauravan mulle häpeilemättä.

No, ihan sama. Homma jatkuu.

Päärakennuksen vieressä oli pienempi talo, jota purettiin samaan aikaan.

Leka oli heilunut sisuksissa ihan reippaasti, silti yllättävän vähän muita spreijauksia 

taloista löytyi, jotain pientä sieltä täältä.

Pihalla olevaan konttiin joku oli suihkinut kuitenkin VOLVO.

Tuskin kyseessä oli kuitenkaan legendaarinen Volvo Markkanen

vaikka mies nykyisin taas Helsingissä asuukin.

Ehkä kyseessä on uusi trendi kyhääjäjunnujen keskuudessa, 

jos streetnamet poimitaan automerkeistä. Sitä teoriaa tuki myös löytö 

purkutalosta, oliko kyseessä jonkun Skoda-peinttarin sketsi?

Kolmas brändi löytyi myös, tai oikeammin brändin innoittaja.

Hallinosturin yläpalkissa oli tyylikkään ajattomat emalikyltit, joista 

vasemmanpuoleisen olisin mielelläni ruuvannut mukaani, ellei se olisi ollut 

liian korkealla. Jos kyltistä olisi askarrellut itselleen vyönsoljen, niin siinä kyllä 

http://www.konehelsinki.fi kalpenisi 100-0.

Palattuani päätaloon, toisesta kerroksesta löytyi jotain, mitä en ollut aiemmin nähnyt.

Liidulla lattiaan oli kirjoitettu viesti:

Mulleko se oli suunnattu? Viittasiko töhrijä muffinsiin ja pillimehuun?

 Nam nam itellesi vaan. Marco Bjurströmkö sen oli pöllinyt?

No aivan sama edelleen.

Päivänvalossa huomasi myös näyttäviä yksityiskohtia rakenteissa,

entistä enemmän harmitti että rakennus puretaan.

Suuntasin vintille. Hulkin jälkkärinä sinne oli myös jäänyt jotain...

Valoisassa se peltikatto-punatiili-verkkovarasto ei näyttänyt 

niin pahaenteiseltä kuin pimeässä.

Kuulin katonrajasta ääniä, pään yläpuolella joku tarkkaili toimintaani.

Takaseinälle olin suhaissut pikkukivan koristeen, 

mutta en muistanut kohdanneeni kuollutta pulua. 

Oliko spraymaalini ponnekaasut tiputtaneet sen orrelta?

Ei kai sentään. Tipu oli vaan röökannut liikaa.

Tää oli nähty. 

Suuntasin kotiin, mutta Hulkin kohtalo otti yhä pannuun.

 Se piti kostaa.

Alkuviikosta oli taas kalenterissa tilaa ja palasin tontille. Sillä välin hommat 

oli edennyt ja vanha ystäväni Asbesti kunnioitti jälleen läsnäolollaan

Kun levyt oli poistettu, jalkalistan korkeudelle oli jäänyt kuitenkin 

pienet rippeet käsivarsista ja rintakehästä, joiden pohjalta päättelin suunnilleen 

minkä kokoinen Hulkki oli ollut.

Musta-harmaa varjo siihen tuli kaverista muistuttamaan.

Kuka saikaan viimeisen sanan?

Kun kerran olin palannut, niin oli toki muutakin mielessä kuin harmaa varjo.

Se vinttinurkan savupiippu oli tuonut mieleen yhden Maailman parhaista...

Katto-Kassisen!

Maailman paras lastenkirjailija Astrid Lindgren keksi Kassisen hahmon 

-50-luvulla, eli samoihin aikoihin kuin tämä talo rakennettiin. 

Sitten samana vuonna kun itse synnyin, 1974 Kassisesta ja pikkuveljestä

 filmattiin elokuva "Världens bästa Karlsson". Lapsena inhosin Kassista, 

koska se oli ylimielinen ja ilkeä Pikkuveljeä kohtaan.

Vähän vanhempana käsitin, että se huono käytös oli vain tapa kerätä huomiota 

ja oikeastaan Kassinen onkin hauska tyyppi. Tunnuslauseena hahmolla on

"Hauskaa pitää olla, muuten minä en ala mitään".

Sen allekirjoitan täysin.

Oman poikani ollessa 1-vuotias, aiheesta tehtiin animaatio, jota poitsun kanssa 

katsoimme usein ja kirjaversioitakin on luettu iltasatuina monta tuntia. 

Päätin versioida Kassisen savupiipun nurkkaan.

Siellä se veijari tähyilee ikkunasta, näkyykö vartijoita kierroksella.

Nyt kun oli tullut suihkittua jo monta pintaa lapsenmielisessä hengessä,

peinttasin vielä hissin konehuoneen tukimuuriin pikku piissin, ettei 

liikaa sarjakuvaksi menisi.

Pölyä leijaili "yllättäen" siihen tahtiin möyryämisestäni johtuen, 

että taas olisi tultava ottamaan päiväkuvat heti kun mahdollista.

Purkureiskat puski pitkää päivää, mutta jossain vaiheessa sain pääsin 

melko hyvin alkuillasta valoisan aikaan fotaamaan.

Seinäpinta oli huvennut huomattavasti, mutta

Puiostolan Urheilijoiden viiri lepatti edelleen ikkunalaudalla.

Pikkutaloa oli joku käynyt vähän remppaamassa, ei se värin ole.

Suurempi rakennus oli joka puolelta jo niin reippaasti ilmastoitu, 

että pölykin lienee jo hälvennyt riittävästi.

Edellisen vierailun jälkeen myös muut seinäpinnat oli alkaneet kukoistaa

ja jotain kivaa näytti kurkkivan seinärakenteen takaa.

Myös ne doubledeckerit oli korkattu korjaamon puolella.

Toki olisin voinut zoomata tarkemmaksikin, 

mutta repaleinen ympäristö antaa hyvän kontrastin piisseille.

Varjo tuuletteli revityn kahvilan seinällä yhä.

Vintillä tuuli puhalsi vapaasti, katosta oli enää luuranko jäljellä.

Piipun juuressa Kassinen tähysteli edelleen.

Ehkä se tiesi että lähtö tulisi hetkenä minä hyvänsä.

Kiitos Kassinen avusta, katsotaan jos vaikka törmätään myöhemmin taas jossain.

Sori vaan lettereiden epäskarppiudesta, ergonomia oli skidisti haastava.

Sinne meni. Kivaa oli.

Loppuun pätkä sitä lapsuutta. 

Trikkikuvaus ei oikein pärjää tämän päivän leffaefekteille, 

mutta jos ei anna sen vaivata, niin pätkä toimii yhä.

https://www.youtube.com/watch?v=yzOmogFOK8c