Kulunut vuosi 2014 oli melko reipastahtinen.
Opiskelun ohessa keikkaa tuli puskettua melko monenlaisissa ympäristöissä ja
se monipuolisuus sekä erilaiset kohteet ja tilaajat on juuri se juttu
joka pitää liekkiä yllä. Siksi ajattelin käydä läpi tammikuussa
muutamia mahdollisimman erilaisia keikkoja viime vuodelta.
Aluksi mennään SYLVA ry:n kesäleirille Porvoon Kerkkooseen.
Luokkatoverini Anna kysyi keväällä kiinnostaisiko lähteä mukaan leirille
graffitityöpajaa vetämään. Leirit kiinnostaa aina ja lupauduin mukaan
sillä ehdolla että saisin ottaa poikani mukaan apuohjaajaksi.
Kesäkuun alussa pakattiin autoon maalipurkit ja makuupussit,
sitten suunnattiin kohti Tukkilan Tilan upeaa leiriympäristöä.
Perillä meitä odotti 12 leiriläistä ja 3 ohjaajaa, joilla kaikilla oli yhteinen vihollinen:
Syöpä.
Kaikki 15 olivat käyneet taistelun syöpää vastaan ja selviytyneet siitä voittajina.
Leirin tarkoituksena oli tutustuttaa samassa tilanteessa olevia 17-27 vuotiaita nuoria
toisiinsa ja antaa vertaistukea eri puolilta Suomea saapuneille leiriläisille.
Saavuimme paikalle lounasaikaan ja kun sapuskat oli imuroitu,
kävimme kynän ja paperin kimppuun. Näytin muutamia kuvia graffiteista malliksi
ja kerroimme Annan kanssa kuinka jokainen pääsisi kokeilemaan
spraymaalilla taiteilua. Piirtelyn lomassa kerroin leiriläisille
omista terveystaisteluistani ja sitä kautta löytyi samaistumista molemmin puolin.
Piirtelysessareiden jälkeen oli aikaa tutustua ympäristöön tarkemmin.
Luonnonkauniissa ympäristössä on rentouttava tunnelma ja vanhojen
hirsirakennusten lomasta löytyy monenlaista asukasta.
Niistä kaikkein läheisimmiksi eläimiksi muodostui aasipariskunta
Adolf & Lotte. Ehkä meiltä löytyi tiettyä sielunkumppanuutta
itsepäisten karvaturpien kanssa.
Vastaan tuli myös täysin uusi tuttavuus; Helmikanat.
Kyllähän kanoja tietysti on nähty, mutta näillä kotkottajilla
onkin sellainen höyhenpeite, että riikinkukkokin kalpenisi.
Ja niinhän siinä oli käynytkin!?
No ei. Mutta riikinkukkonaaras vaan sattuu olemaan luonnon puolesta
harmaavarpusmaisempi kuin korea uros.
Tukkila on tunnettu hevosistaan ja suomenhevoskasvatusta tilalla on tehty
vuodesta 1997 alkaen. Leirin tärkeimmäksi tukikohdaksi muodostui
maneesirakennus, jonka oleskelutila palveli leiriläisiä ruokailuhuoneena ja
ajanviettopaikkana.
Maneesin puolelta löytyi yllättäen maalaustaidettakin,
upean valkean hevosen on pensselöinyt virolainen
taiteilija Iren Naarits vuonna 2006.
Saunavuorojen jälkeen iltaa vietettiin maneesirakennuksessa
lautapelien parissa sipsien ja limpparin voimin.
Anna kuvasi leiritunnelmia omalla kamerallaan ja puolet tämän
postauksen kuvista onkin hänen napsimiaan, kuten nämä tässä.
Alias toimii aina ja porukalla pelaaminen vahvisti yhteishenkeä.
Hämärän laskeutuessa oli aika suunnata tyynyä kohti.
Aitassa meitä odotti vanhanajan tunnelma,
ilman telkkareita tai pleikkareita. Ja hyvä niin.
Oikein mukavasti nukutun yön jälkeen alkoi seuraava päivä
aamujumpalla.
Koko kööri saapui pihalle puolikaareen ja
Joonan vetämässä jumpassa unihiekat ropisi silmistä.
Jumpan jälkeen oli vuorossa aamupala.
Ison talon salista puurot ja paahtoleivät lautaselle
ja terassin puolelle nauttimaan kesäaamusta.
Lautaset tyhjeni nopeasti, kun luvassa oli
seuraavaksi taiteilua yhdessä mutta omaan tahtiin.
Pystytimme Joonan ja Annan kanssa leiriläisille ateljeen maneesin seinustalle,
johon jokaista leiriläistä varten olin hankkinut maalauspohjia.
Käykää kimppuun!
Pian jälkeä alkoikin syntyä.
Toiset aloittelivat vähän varovaisemmin lyijykynän avulla...
...toiset puolestaan suihkivat heti spraymaalilla.
Kukin tyylillään omaan tahtiin.
Neuvoja ja rohkaisua jaettiin sitä mukaa kun tarvetta ilmeni.
Osa teki vapaalla kädellä, osa stencileitä hyödyntäen.
Maneesin sisäpuolella tapahtui myös, siellä pystyi toteuttamaan taidetta istuenkin.
Ruoka-aika alkoi taas lähestyä ja moni oli saanut työnsä jo valmiiksi.
Siirsimme aikaansaadut taideteokset maneesin sisäpuolelle,
jossa duuneja voisi halutessaan jatkaa vielä päivän mittaan vapaa-ajalla.
Ruokailuun saapui myös yllätysvieras, Lotte.
Aasitytölle ruoantuoksu oli ilmeisen vastustamaton ja
niinpä söimme samalta lautaselta.
No ei syöty.
Omaan suuhuni sain sapuskat upottaa,
vaikka aasillekin olisi varmasti kelvannut.
Lotte on sen verran erikoinen veijari,
että Uusimaa sanomalehtikin on aasista uutisoinut.
Iltapäivän +30 asteen helteessä kävimme yhdessä isomman kankaan kimppuun.
Leirin nimi oli Mun Tie, joten kankaan halki sketsasin hiekkatien
jonka varrelle kukin sai ikuistaa omaa kädenjälkeään.
Vasemmassa reunassa alkoi myös syntyä Sylvan tunnuseläin tapiiri
Niemisen poikien yhteistyönä.
Ryhmän ohjaamisen lomassa elukkaa spreijattiin vuorotellen
ja loppusijoituspaikaksi kuulemma oli tulossa Sylvan toimisto.
Iltaa kohti mentäessä kollektiivinen leirimaalaus valmistui.
Ryhmäkuva taiteilijoista piti tietysti ottaa myös ja
se otettiin tuplana, jotta kaikki maalarit pääsevät mukaan.
Loppuillan ohjelmassa oli savusaunaa,
jonka lämmetessä meidän perheen ukkelit lähti melomaan.
Tyylit on vapaat myös kanootissa,
tässä Superman menossa.
Sillan alla tuli piissejäkin vastaan, ei ihan järisyttävä burneri kuitenkaan.
Ehkä jatkokurssille olisi kysyntää?
Kokka kohti kotisatamaa ja savusaunan löylyjä.
Saunomisen jälkeen rentoutumista terassilla musiikinkuuntelun
ja jutustelun merkeissä.
Kun sattui maalitussit olemaan mukana,
parit tennaritkin tuli koristeltua illan mittaan.
Muutama leiriläinen myös viimeisteli töitään maneesin puolella.
Lopulta taas iso lamppu näytti siltä että piti vetäytyä yöpuulle.
Aamulla oli aika vaihtaa maisemaa.
Laamoille läksiäiseksi voikukkatarjoilut.
Ennen lähtöä Anna pyysi vielä paria kuvaa varten Tapiirin luokse.
Leiriläisillä oli edessä päivävierailu Porvooseen,
mutta Team Nieminen suuntasi takaisin Helsinkiin.
Kiitos leiristä Anna, Joona ja muut Sylvalaiset.
Oli kivaa ja hauska tutustua.
Jos syöpäyhdistyksen toiminta kiinnostaa enemmän,
voit myös seurata Sylvaa facebookissa.
Lopuksi tilanteeseen ja leirifiilikseen hienosti istuva musavideo:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti