Maunulan Ostoskeskus riksrakspoks ja vähän psssssssssshhhhh...

Tätä kirjoittaessa istun yöjunassa matkalla kohti Kemijärveä.
Se ei liity seuraavaan tarinaan mitenkään muuten, paitsi että joskus on lähdettävä merta edemmäksi kalaan. Tosin nyt en puhu eväkkäistä vaan purkutaloista.
Keväällä oli yritys ja viritys purkutaloprojektille Helsingissä, mutta pipariksi meni.

Kemijärvellä maalaamme kuluvalla viikolla Taidetta lähellä
projektin nimissä purkutuomion saanutta koulua, luvan kanssa.
Siitä projektista kerron varmasti myöhemmin kesällä.

Mutta nyt kerron mikä oli tavoite Maunulassa, miksei onnistunut ja mitä sitten tapahtui.

Kuva: Taloussanomat/ Petri Krook

Jo vuosia sitten aloin seurailemaan kuinka Suursuon ostarivanhuksen elinkaari etenee,

kun 2007 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti rakennuksen purkamisesta.

Lehtileike uutisesta on kulkenut kauan mukana ja keväällä alkoi vihdoin tapahtua... Tammikuussa Hesari kertoi kuinka purku käynnistyy  ja kuka lystin maksaa:

Helsingin kaupunki. 

Samaan aikaan valmistelin kevään itsenäistä projektiani Metropoliassa ja taas

kerran päätin kokeilla kepillä jäätä, joko nyt olisi aika kypsä "Ostarigalleria"-

ajatusrungolle, jota olen vuosien ajan ehdotellut eri purkukohteisiin.

Resepti on simppeli:
- 1 kpl purkua odottava rakennus
- ryhmä graffititaiteilijoita
- muutama muusikko
- Maalarit maalaavat purkukohteesta taidegallerian
- pidetään avajaisjuhlat
- näyttely avoinna yleisölle muutaman päivän
- häivytään pois jaloista ennenkuin purku oikeasti alkaa
= Helppoa, mukavaa ja kierrätyshenkistä kaupunkikulttuuria.

Projektia valmistellessani laadin kohdistetun toimintasuunnitelman ja 
kyselin muutamia yhteistyökumppaneita mukaan. Saatuamme erään nimeltä mainitsemattoman kulttuuri-instanssin kanssa suunnitelman valmiiksi hain apurahaa
ja tiedustelin mahdollisuutta toteutukseen ostoskeskuksen hallitukselta.
Vastaus oli ikävä kyllä totutun tuttu: "Ei onnistu."

Vaikka vastaus harmittikin, ymmärrän tällä kertaa poikkeuksellisen hyvin

negatiivisen vastauksen. Ostarin yrittäjät olivat jo vuosia saaneet niin paljon

puukkoa selkään, että kaikki lisävaiva ja mahdolliset riskit oli minimoitava.

Hyvän käsityksen tilanteesta saa YLEn  Elävän Arkiston kautta

Kun katsoo MOT:n raportin HOK-Elanto söi Maunulan sydämen

on aika surullinen fiilis.

kuva: YLE

Ohjelmassa haastatellaan ostoskeskuksen yrittäjiä, joille ei herkkuja herunut.

Pia Snellmanin, Tuula Kuusisen ja Amer Cukicin kertomana selviää, kuinka
tien touselle puolelle ilmestyi suuren ketjun päivittäistavarakauppa
kunnallispoliitikoiden suosiolla avustuksella, ilman kilpailutusta. Kuinka ollakaan, päätökset nuijineista pampuista 1/3 oli myös uuden liikerakennuksen omistavan
  HOK-Elannon edustajiston jäseniä.  Kas kas...

Aloitteen purkamisesta teki Arto Bryggare,
jonka mielestä ostari lukuisine (?) ravintoloineen herätti alueella turvattomuutta. 
Päätöstä edesauttamassa olivat myös koreine titteleineen seuraava trio:

Maija Anttila, Suvi Rihtniemi, Rakel Hiltunen.
Kaikki yllämainitut kuntapoliitikot olivat päätöksentekoaikaan 
nimenomaan HOK-Elannon edustajistossa. 

Kun päätös oli saatu pöytään ja uusi kaupparakennus pystyyn, piti vanha purkaa.
Purkukustannukset oli suunniteltu jo moneen kertaan kampitettujen yrittäjien maksettavaksi. Kaupunginhallituksesta toki löytyi järjen ääntäkin, kun Paavo Arhinmäki ehdotti purkamiseen apua kaupungin kassasta. Se kuitenkin evättiin siinä vaiheessa.

Lopulta purkukustannukset silti kaatui sinne kaupungille ja hyvä niin.
Joku roti sentään pienyrittäjän selän päällä hyppimisessäkin.

Liiketilat olivat siis olleet jo monta kuukautta tyhjillään, kun poliitikot 

ja yrittäjät kinastelivat lopullisesta maksajasta. 

Oli aika tutustua kiistanalaisten tilojen nykykuntoon.

Kipusin eräänä iltana ostarille kameran kanssa 

tallentamaan miljöötä. Ovet oli tukevasti säpissä, mutta 

lopulta sisäänkäyntikin löytyi.

Asiaton oleskelu oli tietysti edelleen kielletty, mulla sen sijaan oli asiaa:

 hakea inspiraatiota. Vaikka lupa maalaamiseen olikin evätty, niin purkutalojen seinille tuppaa perinteisesti siitä huolimatta ilmestymään monenlaista kuvakerrontaa loppuaikoina.

Yksisilmäiset valvojat oli paikalla edelleen.

Lattian kengänjäljistä päätellen ne silmät oli kyllä jo sokeutuneet ajat sitten, 

antaen satunnaisten steppailijoiden hakea askelkuvionsa kaikessa rauhassa.

MOT:n ohjelmassa runsaasti esitelty BARTS oli myös mykistynyt.

Ravintolatilasta oli lähdetty melko reippaasti, muuttokuormasta oli

 jäänyt kalusteita ja muuta esineistöä pölyttymään pöydille.

Samettiset sohvat, joilla vuosien aikana lienee monet pippuripihvit ja
kielisuudelmat on imuroitu, odottivat tyhjää täynnä poiskuljetustaan.

Baarijakkaroiden parijono seisoskeli toisella seinustalla
yhtä toimettomina.

Selkänojalliset tuolit olivat saaneet narikkalappulauman seurakseen.

Naistenhuoneen ovenpielessä pari kaljua naista odotti yhä vuoroaan 

nenänsä puuteroidakseen.

Viime metreille saakka täällä oli ilmeisesti haviteltu parempaa tulevaisuutta 

miljoonien parissa. Lasse Lehtisellä tai ilman.

Ostarilla oli myös ollut ajoittain elävää musiikkia.

Sisustuksen tilasta päätellen viimeisenä lavalla oli ehkä ollut Cheek

koska sokka todellakin oli jo vedetty irti. 

Vai olisiko keikalla ollut sittenkin Räjäyttäjät

Purkutyöt oli siis jo aloitettu sisäpuolella, mutta oliko 

lekanheiluttajat uupuneet pölyisessä ympäristössä ja 

kenties oli lähdetty hakemaan virtaa homman jatkamiseksi.

Käytävällä norkoili pari puupäistä veijaria meloniin nojaten.

Tässä kioskissa ei voinut enää heRkutella, eikä edes hekutella.

Tv-ohjelmassa haastatellun Tuula Kuusisen liiketilassa

tuli mieleen ikivanha vitsi; "Tukka takana, elämä edessä."

Takatukan tarina oli nyt takana, toivottavasti yrittäjä Kuusisella on silti

 edessä kaikkea hyvää ja mukavaa, yrityksen hautaamisesta huolimatta.

Jälleen ihmettelin myymäläkalusteiden hylkäämistä,
etenkin parturiliikkeen kohdalla tiedän että pesupaikat ja muut
ammattivälineet maksaa ihan oikeasti rahaa.

Eeva-lehden kannessa Hanna-Riikka Siitonen  kertoi olevansa 

tyytyväinen lisäajasta. Hyvä niin, mutta maunulalaisten kohdalla 

lisäaika oli muuttunut lisälaskuksi. Eini koetti antaa Apua vieressä:

"Ikä vapautti minut seksuaalisesti". Ostarin yrittäjillä tuskin oli seksiä mielessä, 

mutta jotain ratkaisua jatkosuunnitelmaksi kuitenkin piti keksiä.

Jollakulla oli tullut niin kiire karistaa ostarin tomut jaloistaan, 

että matkalla oli muovikasvitkin kaatuneet.

Liiketilaan toteutetusta nyt niin kovin trendikkäästä "muraalista" selvisi,
että tämän vuokralaisen uusi osoite löytyy vähän etelämpää...

V#####i velkaantunut puhelinmyyntifirma oli häipynyt kohti aurinkoa.

Tilassa sijainneen puhelinmyyntitoimiston arkea on voitu seurata tv-realitynä

kevättalvella ja näillä näkymin kakkoskausikin on tulossa.

Toistaiseksi Miksu ja kumppanit ovat kuitenkin tauolla

Telemarkkinoinnissa myyntituotto on monesti melkoista arpapeliä,
ja sehän veikkaushullua kansaa kiinnostaakin.

Matkalle aurinkorannikkoa kohti oli ilmeisesti lähdetty reppukansan tyyliin,

sillä "Teh SALKKU" oli jäänyt pöydälle suu auki.

Myyntitoimistossa oli top secret- toimintasuunnitelmakin jäänyt seinälle:

Tässä välissä täytyy kyllä ihmetellä näiden luuriveikkojen verkostoja. 
Tätä blogitekstiä kirjoittaessani puhelin soi ja langan päässä oli puhelinmyyjä Rovaniemeltä, Lammisen Harriksi mies esittäytyi ja kauppasi puhelinliittymää.
Kun jo ennestään olin palveluntarjoajan asiakas, vastasin tarjoukseen poikkeuksellisesti kyllä. 

Joku illuminati-salaliittoteoria tähän on pakko liittyä... Mutta sattumaa tai ei,
niin ainakin myyntimies Miksu voi valokuvan perusteella mukavasti.
Myyjätär xxx osalta ei ole tietoa nykytilanteesta, mutta mikäli työsuhde firmassa
on jatkunut, ei lähihoitajan työhistoria ole varmasti mennyt hukkaan.

Jollei aurinkorannikko tai Miksun neuvo rentoutumiseen 

auttanut puhelinmyyjiä, niin ostarilla oli myös pehmustettu huone...

Ehkä siinä oli ollut joku äänistudio, mutta itselleni tuli 

huoneesta mieleen lähinnä mielisairaala pakkopaitoineen.

Tiedä sitten onko tässä kohtaa allekirjoittaneella peiliin katsomisen paikka,

kun hullujenhuone tulee mieleen... Pehmeän huoneen seinänaapurissa 

sekin oli mahdollista, jopa neljään kertaan .

Yhtä seinää vasten lojui vanha Laurell & Hardy- aiheinen juliste, josta löytyi yhtymäkohtaa tilanteeseen, vaikkakin siinä purkamisen sijaan rakennettiin taloa. Tiettyä tilanteeseen sopivuutta kuvassa kuitenkin oli. Kuvaahan voi tulkita vaikka niin, että HOK Elanto potkii rautapalkkia kauemmas, jonka päällä 

ostarin yrittäjät taistelevat putoamista vastaan.

Aiemmin niin vilkas Tele Pizzan keittiökin oli jo hiljentynyt. 

TV-ohjelman ja purkamisen välillä siinä oli kerennyt piipahtamaan jo toinen 

ruokaravintola, Pikku Jerusalem. Paljon kehuja keränneen ravintolan

pizzauuni murjotti yksinään nurkassa.

Ravintolan ruokalistat oli tekstattu seinälle hienosti toteutettuihin 

"raamatun laintauluja" mukaeleviin liitutauluihin.

Sain niistä idean, jonka suunnittelin paikkaan myöhemmin toteuttavani.

Rakennuksen toisessa päädyssä oli sijainnut Pizzeria Volkan.

Siellä oli tullut pari kertaa poikettuakin ostarin vielä hengittäessä.

Toukokuun alussa Hesari uutisoi purkutöiden käynnistymisestä. Jutussa

Toimistopäällikkö Esko Patrikainen Helsingin kiinteistövirastosta kertoi kuinka

"Rakennuksessa on tehty tihutöitä". 

Omilla käynneilläni kiinnitin enemmän huomiota taiteeseen...

Oli tullut käytyä tontilla uudestaan myöhemmin ostaripiknikillä itsekseni 

kilikalipurkeilla evästettynä. Ja kuten seuraavista kuvista voi havaita, 

rutkasti muitakin taiteilijoita oli poikennut vieraisilla.

Muutaman päivän päästä saavuinkin uudelleen tontille. 

Päätin lähteä ostarivalloitukseen ensimmäisen ammattini kunniaksi keittiön kautta.

Volkanin miljöö oli niin hyvin jäänyt lähes ennalleen, että sumuttelin seinälle kokin ja hain käytävältä pizzalapion siihen lisäfiilistä tuomaan.

Kun kokkipoika oli valmistunut, kuvailin vielä muita seiniä,
koska olihan sinne muitakin seinäkukkasia ilmaantunut. 
Seassa oli charaa, kromia, ja monennäköistä värinkäyttöä.
Hienojakoista sementtipölyä leijaili maalausten ympärillä ja salaman käyttö
nosti hiukkasia esiin.

Ensimmäisen vierailun jälkeen tuli vieraltua vielä pari kertaa 

myöhemminkin. Silloin huomasin että kokki oli saanut seuraa,

vierelle oli ilmestynyt keltasävyinen piissi.

Jollekulle maalaus oliollut selkeästi liikaa. Vasen alakulma oli saanut maistaa 

joko kenkää, sorkkarautaa tai purkumiehen lekaa. Tai sitten joku paikalla poikennut oli vain halunnut väritettyä puupanelointia matkamuistoksi.

Tällä vierailulla oli tarkoitus toteuttaa se ajatus, jonka sain

toisen päädyn falafelravintolassa. Joku toinen oli kuitenkin ehtinyt ensin. 

Kun nyt kuitenkin olin tullut paikalle maalaamaan, lähdin etsimään toista 

jollain tavalla mielenkiintoista seinäpintaa. Parin kulman päästä

 löytyikin yllättäen kassakaappi ja mahdollisesti pankkiholvi, joita en ollut

 ensimmäisellä vierailulla huomannut. Ilmeisesti se oli ollut

 silloin jonkun silloin vielä lukitun oven takana, joka nyttemmin oli purettu.

Siitä se ajatus sitten lähti. Suhistelin seinälle vankikarkurin pahat mielessä

lähestymään hiippaillen kassakaappeja.

Rosvon maalattuani häivyin taas rakennuksesta.

Noin viikon päästä huomasin ohi ajaessani että purkutyöt oli ihan oikeasti 

kunnolla jo päässeet vauhtiin. Ulkoseiniä oli kaadettu ja sisäseinätkin alkoivat 

käydä vähiin,  joten poikkesin kuvaamassa tilanteen kehitystä.

Purkumiehet olivat kustomoineet itselleen viimeisen päälle 

ilmastoidun miestenhuoneen. Tuolla pöntöllä istuessa ei pahemmin 

liika hernekeiton syönti varmaan haittaa.

Sisäseinien kaatuminen oli myös avannut uuden näkökulman vankikarkuriin.

Ilmeisesti puhelinmyyjien toimiston motivointilappu tukipilarin kyljessä 

kehotti suunnittelemaan kuinka juhlistaa saavutettua tavoitetta. 

Välikattokin oli jo purettu, joten sain kivaa kuvakulmaa jonkun vierailijan työnäytteeseen kun kattoikkunan kautta tuli kivasti valoa yltäpäin.

Vähän matkan päästä löytyi astetta urbanisoituneempi city-kettu.
Kravattikaulainen repolainen ilmeisesti kaipaili äitiään.

Pizzakokin keittiö oli myös muussattu murusiksi.

Hävityksen kauhistusta oli todistanut kuitenkin edelleen yksi silminnäkijä...

...jonka virtajohto heilui päättömänä ilmavirrassa.

Kameran alla näkökulma olikin melko avarakatseinen.
Harvemmin saa samaan kuvaan kaksi maalaustaan, mutta puretut sisäseinät
mahdollisti nyt senkin.

Osa liikehuoneistoista oli muodostunut romuvarastoiksi ja 

sementtipölyä leijaili tilassa melkolailla.

Ulkoapäin rakennuksen luuranko oli melkoisen karua katsottavaa.

Jälleen muutama päivä eteenpäin ja lähes kaikki pinnat oli murskattu.
Jäljellä koko rakennuksesta oli enää holvin seinät.

Rautainen ovi oli korjattu parempaan talteen ja keskellä rakennusjätteitä
päivysti enää yksi veijari: maalattu vankikarkuri.

Seuraavana päivänä sekin oli poissa.
Mutta matka jatkuu ja uusia ostareita puretaan...ja maalataankin.
Loppuun tilanteeseen sopiva biusa Gaselleilta:

"Jos mull ei oo ongelmii mä hankin niit, koska mull on tapana joutuu vaikeuksiin.
Kaiken aikaa mietin uusii kolttosii, vanhoista ongelmista kohti uusii."

Gasellit: Uusii ongelmii (Shutterbugg Remix)