Joulukalenteri 10

Tänään aiheena poikkeuksellisesti peräkkäisenä päivänä taas graffiti ja Funk On ry, 

mutta koska on 10.päivä, niin täyden kympin lehden kunniaksi tehty maalaus 

on ajankohtaisuudenkin vuoksi sopiva tähän yhteyteen.

Suosikki  -lehti lopettaa. 

Huomenna tiistaina 11.12.2012 ilmestyy viimeinen numero. Kyseinen lehti on ollut 

itselleni merkittävässä roolissa, yksi oman elämänpolkuni suunnannäyttäjistä.
Siitä syystä halusin kiittää lehteä graffitin muodossa ja pyysin muutaman ystävän mukaan toteuttamaan projektia. Niinpä 30.11. neljä teinipoikaa ikähaitarilla 35-45 vee suuntasi kohti sörnäisten Happea ja kiristi vetoketjua kaulassa, Antti-myrskyn riehuessa Helsingissä.

Luonnosta ja ideaa oli kasattu useampi tunti, lähdemateriaalia kerättiin divareista 

ja kirjastosta, nyt vihdoin oli aika käydä tuumasta toimeen.

Ilmahan oli kuin tehty graffitimaalaamiseen: pakkasta ja puuskittaista puhuria

Seinään tuli kaksi rokkipäällikköä Mauri Kunnaksen Suosikissa ilmestyneestä

 Nyrok City -sarjakuvasta, joka toi tekijälleen myös Puupähatun vuonna 1981.

Maalauksen sävyt ja suunnitelmat kerrattiin vielä porukalla

sitten vaan suihsuih

Kuinka moni 45-vuotias viettää perjantai-iltansa pakkasessa betonia maalaten? 

Tripla-B, arvostan.

Lähdemateriaalia lämpimässä

Taustalla tanssiorkesteri "Chuck D and the Boys" esittää kappaleensa

Fight the Power

Starameininkiä D-Sedän malliin

Luonnoksen lunttausta lumisateessa

Jingle bells jingle bells...

The King of Finland

Eye of the tiger? 

Rocky IV 

Mies eikä eläin, vai eläimellinen mies? 

Päällikkö Makkonen

Toimitus

Kiitos kaikesta, kivaa oli.

Tässä linkki Suosikin nettiin, jossa juttu tarkemmin. Artikkelin teki Elli Mäkilä, jutuista vastasi allekirjoittanut sekä Tripla-B, kuvat näppäili Petteri Peltonen

Joulukalenteri 9

Tähän vuodenaikaan tulee aina lööpeissä vastaan aiheet "taksijonot ja puolisoiden uskottomuus". Eli pikkujoulukausi on kuumimmillaan. Mä en nyt puhu kummastakaan lööppiaiheesta, koska dokailusekoilu ja kännitappelut ei ole niitä positiivisimpia jutunaiheita Nyt jutunjuurena on skumppasuihkuttelun sijaan seinille suihkiminen.
Vuosi sitten pidettiin pikkujoulut 2011 Vantaalla taas hiphop- tunnelmissa, tällä kertaa juhlittiin Hiekkaharjussa.

Etukäteen piti tietysti mainostaa tapahtumaa kohderyhmälle, mutta koska julisteiden tekeminen ja painatus on kallista ja aikaavievää puuhaa, päädyttiin mainostamaan vähän isommin Nuorisotalon seinällä. Luvan koko seinämaalaustouhulle antoi  Vantaan nuorisopalveluiden kruunaamaton Kuningatar; Mari Helanen. Koska varsinainen nuorisotalo "36" oli remontissa ja nuoret sekä koko nutatoiminta oli väliaikaismajoituksessa vanhan paloaseman tiloissa, saimme luvan rempata seiniä ihan isomminkin. Talo tultaisi purkamaan, kun oikea Kolmekutonen olisi saatu "oikeasti remontoitua" ja toiminta palautettua oikeaan osoitteeseen.

Niinpä 25.11. pidettiin kemut ja paikalla oli riimipajaa vetämässä "Niko ja Tapsa"- yhtyeen Tapsa, breikkaamaan tuli paikallisista junnuista Joona kavereineen, lättyjä pyöritti useampikin DJ ja seiniä maalasi meidän semipro-maalareiden lisäksemme mittava lauma nuoria vieraskirjaseinän kimpussa.

Nikon ja Tapsan musavideo Parhaita päivii sopii muutenkin tähän yhteyteen, talvisten maisemien sekä inspiroivan rohkaisevan sanomansa vuoksi. Kemut oli hyvät, tarjoilut vielä paremmat: nuorten yhdessä tekemää pizzaa, mehua, kahvia, vähän karkkia ja limuakin taisi olla.

Ja mites ne seinät? Maalareita oli monen ikäisiä ja eri kokemustaustan omaavia varsin moneen lähtöön:

Shrek-animaatioiden pipariukko hiphop-asusteilla oli oma lähtökohtani illan kulkuun

Nukku-Masa väänsi "USCB"

Cast näytti nimikirjainten lisäksi planeettamaalaus- osaamistaan

Psyke luotti jolun värimaailmaan; löytyy havunvihreät, omenanpunaiset ja kynttilän liekkiväritkin 

myös Pikku Myy tuli hyppimään seinille

Riihimäen pojat haaveilivat värikkäästi

paikallinen junioriosasto osoitti arvostustaan katuvaatteistaankin tunnetulle Osumalle  

Koska kyseessä oli kuitenkin pikkujoulu, lisätään vielä illan statistiikka alkulöpinään viitaten:

- tappeluita 0

- rattijuopumuksia 0

- varkauksia 0

- hyvää mieltä n.100%

Paloaseman tilat on käsittääkseni jo murusina, mutta Hiekkaharjun Nuta on jo palannut kotiin ja lisätietoa heidän aktiviteeteistaan saat heidän facebooksivultaan:  Hiekkaharjun Nuorisotila 36

Joulukalenteri 8

Näin joulun alla tulee aina ajateltua lämpimästi rakkaitaan; perhe, vanhemmat, Stiga, ystävät, jne. Kaikille tärkeimmilleen haluaa tietysti olla ystävällinen, luotettava ja muuten vain mukava. Siksi tämän päivän luukun täyttää pinkki, pörröinen rattikelkka.

Rakastuin Stigaan ala-asteella, kun muistaakseni joulupukki toi tuon "Ruotsin ylpeyden" lahjapaketissa. Musta rattikelkka kapeilla hopeanharmailla jalaksilla ja pehmeällä penkillä johdatti pikkupojan uuteen maailmaan, joka tulee säilymään ainaisesti sydämen yhdessä sopukassa. Jotkut rakastavat autojaan, moottoripyöriään tai ties mitä härveleitä. Niitä huolletaan ja puunataan pitkin talvea tallissa ja kun käytön aika tulee kevään myötä, niin harrastajat pakahtuvat ylpeydestä. Itseäni ei paljon autot tai muu monimutkainen mekaniikka kiinnosta, mutta kova vauhti ja vaaralliset tilanteet kyllä kuuluvat arkeen. Stiga on tähän hyvä lääke. Yksinkertainen väline, joka kestää kovaakin käyttöä ja on helppo korjata.
Stigailusta ja siihen liittyvistä aktiviteeteista voisin kirjoittaa enemmän ja monipuolisemminkin, mutta täytynee joskus myöhemmin talven aikana syventyä enemmän aiheeseen...

Nyt pysyttelen tässä pinkissä yksilössä. Vuosien varrella on tullut kustomoitua mitä erilaisempia tuotteita, vähän enemmän omannäköisiksi ja Stiga on yksi niistä. Vielä 10 vuotta sitten kaupasta saatavat rattikelkat oli aika tylsännäköisiä loppupeleissä. Mallisto ei suuremmin muuttunut, mutta nykyisin tuotekehitys ja ehkäpä yksilöllisyyden korostaminen massatuotteen sijaan on saanut aikaan sen, että kaupoissa on tarjolla perusmallien lisäksi myös erikoisempia mallivaihtoehtoja.

Vuoden 2006 jouluna halusin jakaa tämän ilonlähteeni myös toiselle tärkeälleni; kummityttö Venlalle. Pikkutypy oli saavuttanut jo 2 vuoden iän, joten aika oli kypsä (?) pikku hurjastelulle. Ostin perusstiigan ja kaikenlaisia tarvikkeita joilla viritys onnistuisi: pörrökangasta, dekkigrippiä, spraymaalia, jne. Sitten kävin töihin: purin osiin, maalasin, lakkasin, leikkasin, liimasin, jne ja lopputulos näytti tältä:

Saaja oli kuulemma tyytyväinen ja naapurit kateellisia. Ensimmäinen reaktio oli hienoa, jälkimmäisestä ei niin väliä. Sitä en tiedä kuinka vallattomaksi pinkki stiiga on päästetty luontoon, mutta uskon silti että hienoja hetkiä sekä hän että tyttö ovat saaneet kokea.

Sinänsä hauska juttu on myös, että myöhemmin markkinoille on tullut valmiiksi pinkkejä malleja, mutta vuonna 2006 se oli vielä harvinaista ja home made. Mutta ainahan sitä kaupan versiota voi vähän muokata, jos haluja riittää ja vanhemmat antavat luvan.

Jos ylläoleva malli kiinnostaa, voit hankkia sen tuolta.

                    Tällä erää ei mulla enää muuta; stiga kouraan ja mäkeen, muttei päin puuta.

Joulukalenteri 7

Mennään piirroksiin tällä kertaa. Eilen kerroin sähkökaappitaidekilpailusta ja monenmoisiin kilpailuihin on tullut itse osallistuttua vuosien varrella, vaikka tuota Espoon skabaa boikotoinkin. Kisailu on sisäänrakennettu intohimo, jonka kautta on tullut monia hassunkurisia ja ikimuistettavia kokemuksia. Monesti ihan muissa lajeissa kuin taidepiireissä yleensä on tapana. Mutta niistä tarkemmin sitten joskus muulloin.

Nyt kuitenkin siihen piirroshommaan. Vuonna 2011 piti Lions Club järjestö kilpailun, jossa oli tehtävänä suunnitella joulukortti, heidän kampanjansa hyväntekeväisyys -myyntituotteeksi.

Aihealueet olivat:
                                                 - Joulun sanoma
                                                 - Toisten auttaminen
                                                 - Vastuu kanssaihmisistä
Kilpailukategorioina oli:
                                                 - uudempi ja moderni kortti
                                                 - perinteinen joulukortti
                                                 - valokuvakortti

Lähdin toteuttamaan perinteistä korttilinjaa, jossa toteutuisi aihealueista oikeastaan kaikki. Lopputuloksesta tuli tällainen:

Joulun sanoma löytyy tähdestä ja toisten auttaminen näkyy tietysti yhdessä tekemisessä: Poro auttaa pukkia ylettymään hatunvaihtoon. Vastuu kanssaihmisistä on vertauskuvallisena, kun pukki antaa oman lämpimämmän lakkinsa lumiukolle, ettei sen tarvitsisi tyytyä rikkinäiseen vanhaan silinteriin. Halusin myös ottaa possun huomioon, joka yleensä näyttelee joulunvietossa erästä toista pääosaa, sinappihuntu yllään. Nämä kaverit syövät aattoaterialla kenties vain laatikoita ja rosollia, omenan possu toki silti saa halutessaan suuhunsa, mutta sitä ei tarvitse mutustaa uunissa.

Kilpailun voitti kuitenkin toisen tekijän työ ja tietysti spekuloin mielessäni, mahtoiko totutusta kuviosta poikkeaminen aiheuttaa tappion kohdalleni, vai johtuiko se kenties lumiukon silinteristä roikkuvasta hämähäkistä? 

Käytin piirrosta kuitenkin itse, toivottaessani hyvät joulut yhteistyökumppaneilleni toiminimeni Hendecorate:n nimissä.

Tänä vuonna kisa käytiin myös, mutta sen tuoreemman kuvan linkkaan toisella kertaa. 

Joulukalenteri 6

Itsenäisyyspäivä. Suuri arvostus isovanhemmille jotka tämän saivat aikaan. Kovaa duunia ja paljon uhrauksia. Papalle ja mammalle terkkuja ilmavoimiin, arvostan.

Mutta sen enempää en halua alkaa spekuloiman päivän nykymerkitystä, EU:ta, tai edes yhä ympäristössämme voimistuvaa kiihkoisänmaallisuutta. Laitan kynttilät ikkunalaudalle ja katson Tuntemattoman  jälleen kerran. Edvin Laineen   Tuntematon Sotilas  alkaa Yle Teemalla klo. 17.00 Tässä yhteydessä voisi vaikka ottaa kantaa perinteisen elokuvan esitysaikaa koskevaan kiistaan, mutta en viitsi uhrata aikaa siihen, koska se on jo aikalailla käsitelty juttu.

Lähes loppuunkaluttua klassikko- hakamussuttelua on tällä päivämäärällä aina liikkeellä, kun muutaman kerran joka vuosi tulee vastaan "Hyvää itsepäisyyspäivää" -toivotuksia enemmän kuin haluaisikaan. Kun kuulin vitsikkään väännöksen ensi kerran vuonna 1994 silloiselta keittiömestariltani, oli läppä hauska ja tuore minun korviini. Mutta lähdetään nyt sille itsepäisyys-linjalle, taiteen näkökulmasta...
Koska itsenäisyys on ollut suuri lahja aiemmilta sukupolvilta meille, päätin antaa muutaman "isohkon lahjan" kanssaihmisille ja toteuttaa hieman itsepäisemmin katutaidetta.

Tähän myös liittyy pikku kuitti eräälle sähköntuottajalle, jonka toimintaan en myöskään ota sen enempää kantaa. Mutta sanon kuitenkin sen että tämä firma, jonka päälliköiden liksapolitiikka ei selity mielestäni millään, järjesti kilpailun kautta mahdollisuuden tuunata Espoossa sähkökaappeja katutaiteen hengessä. Mutta pakko kuitenkin ihmetellä mitä sellainen katutaide on, jonka luonnokset pitää lähettää etukäteen jollekin raadille ratkottavaksi ja sitten valitut tuotokset printataan peltiboxin kylkeen jollain tulostusmenetelmällä. Spraymaali ja tussi olisi paljon luonnollisemmat taiteiluvälineet tällaisessa kohteessa. Oliko kilpailussa siis enemmän kyse "imagomarkkinoinnista" kuin aidosta halusta edistää katutaidegenreä? Mene ja tiedä. Mielekkäämpi toimintamalli olisi voinut olla vaikkapa sellainen, jossa sähkökaappien kohdekuvat olisi julkaistu ensin ja sitten luonnosten perusteella olisi valittu tekijät toteuttamaan teos paikan päälle suoraan boxin pintaan. Vähän kankea sekin toimintamalli, mutta enemmän taiteilijoita kunnioittava kuitenkin.

Etenkin Helsingin keskustassa sähkökaappeja käytetään hyödyksi mm. erilaisten tapahtumamainosten (a.k.a. juliste) kiinnitysalustana. Tässä kerrotaan kuinka julisteiden liimaus voi johtaa myös  korvausvaatimuksiin.

Mutta paketointitaide soveltuu hyvin aikaan ennen joulua. Ja joulupaketti ei ole juliste, eli ei siis kielletty taiteentekoväline. Siispä tein pienen retken pääkaupunkiseudulla ja sijoittelin "joulupaketteja" akuutteihin paikkoihin. Espoosta luonnollisesti aloitin, koska siellähän tuo sähkökaappituunauskilpailu tapahtui. Sellon edusta Leppävaarassa ja kehä 1:n varren ABC-huoltoaseman edusta Tapiolassa saivat omat lahjansa. Helsingissä kohteiksi valikoituivat mm. suomenruotsalaisista asukeistaankin tunnettu Lauttasaari,  kulttuuriväen tapaamispaikka Kaapelitehdas Ruoholahdessa sekä turistien suosima Senaatintori tuli myös lahjotuksi. Enkä unohtanut työläskaupunginosiakaan, koska Hakaniemeen sijoitin myös paketin ympyrätalon vierustalle.

Sello / Leppävaara

Kaapeli / Ruoholahti

Senaatintori 

Hakaniemi

Punavuoren hipsterit saivat oman pakettinsa vähän kovempana betonisena versiona, koska a) en halunnut peittää muiden teippaamia tapahtumajulisteita ja b) koska Punavuoressa asuu kivikovia katutaiteilijoita. Lisäksi lahjani vieressä sijaitsee taidegalleria sekä taiteilijatarvikeliike, joten niissä asioivat kanssaihmiset saavat samalla ohikulkiessaan ilmaista käsitetaidetta silmilleen.

Uudenmaankatu / Punavuori

Sinänsä pikku taideprojektiani oli hauska säätää, että vaikka -18 asteen pakkasessa sormet jäätyivätkin, niin laittoi hieman hymyilyttämään, kun useammankin vartiointifirman autoja pörräsi ympärillä. Voin kuvitella kuinka radiopuhelinkeskustelu on voinut mennä vaikkapa näin:

steve: "Hei täällä on joku tollanen pipopää joka tukottaa sähkökaappia! Otetaanko koppi?" 
keskus: "Siis töhriikö se sitä kaappia?"
steve: "Ei kun se kiinnittää siihen jotain"
keskus: "Siis liimaa  julistetta vai?"
steve: "Ei, kun se kiinnittää siihen näköjään jolupaperia!?"
keskus: "Joulupaperia? Miks *#@:ssa? Mitä se suunnittelee?"
steve: "Emmä tajuu, nyt se laittoi siihen vielä koristenauhaa ja pakettikortin, mikähän jätkä tää on?"
keskus: "Varmaan joku avohoitotapaus, antakaa olla. Mut menkää tsekkaan Stokkan kulma, siellä joku liimaa tarroja bussipysäkkikatokseen."

Herrasmiehenä toivotin toki pakettikorteissa "Värikästä Joulua" ja allekirjoitin lahjoitukseni.

Jeanne-Claude Denat de Guillebon oli tämän paketointitaide- lajin suunnannäyttäjä, joka kerkesi uransa aikana käärimään paperiin kohteita nojatuoleista siltoihin saakka ja kaikkea siltä väliltä.

Siinä oli oman alansa omalla tavallaan itsepäinen artisti, jonka työt varmasti herättivät keskustelua ikuisesta kysymyksestä "Mikä on taidetta?"

Joten lahjapakettieni kautta toivotan hyvää Itsenäisyyspäivää itse kullekin. 
Mahdollisille huolehtijoille tiedoksi, puran kyllä paketit itse joulun jälkeen , mikäli niitä ei ole sitä ennen jo kerätty pois  jonkun toisen  toimesta.

Joulukalenteri 5

Kuten eilen todettiin, on lumen kanssa peuhaaminen mukavaa puuhaa, olit minkä ikäinen hyvänsä. Tarpeeksi, muttei liikaa vaatetta niskaan ja möyrimään. Tietysti se klassisin muovailtava hahmo on lumiukko. Niitä voi kukin tehdä makunsa ja kykynsä mukaan, variaatio mahdollisuudet ovat rajattomat. Pieni mies voi tehdä ison ukon:

Tai iso mies tehdä pienen ukon, kumpikin toimintamalli käy loistavasti. 

Kuvan mallimme korkeus on n. 15 cm, nenän virkaa toimittaa viinipullon korkki ja päähineekseen hän on valinnut Tequila -pullon korkin.

Tehdessäni muutamia vuosia ovimiehen hommia Sipoolaisen Irlantilaispubin ovella, oli hetkittäin aikaa kikkailla muutakin kuin ripustella takkeja naulakkoon. Tässä baarin omistaja Tony poikkesi kurkkaamassa aherrukseni hedelmiä.

Lumiukon sijoituspaikka voi ikkunalaudan lisäksi olla muutenkin eksoottisempi kuin peruslumihanki. Vaihteeksi sen voi sijoittaa vaikka katolle.

Tässä sankarimme edustaa urheilullista lajityyppiä, hän lienee matkalla ulkojäille kun lätkämaila on kädessä sekä HIFK:n pipo ja kaulaliina vilua ylläpitämässä.

Mutta: tietysti aivan omaa luokkaansa lumiukkokomiikan saralla on Bill Watterson jonka Lassi ja Leevi-sarjakuvassa esiintyvät lumihahmot olivat ilmestyessään jotain täysin ennenkuulumatonta. Tästä pääset mainioille suomenkielisille sivuille, joista voit ammentaa lisätietoa aiheesta: http://www.phnet.fi/public/ryhanjon/ . Sivuilla löytyy myös alaosasto pelkästään lumiukkoja koskien, jossa myös tämä, yksi parhaista:

Lassin toteamuksen voi myös liittää seinämaalausmaailmaan ja joidenkin kanssaihmisten suhtautumiseen ;)

Lumiukkoskene sai siis uutta buustia sarjakuvista. Vai mitä luulette, olisiko allaolevia googlepoimittuja veijareita tehnyt kukaan, ellei Bill - setä olisi näyttänyt piirroksilla mallia...

Niinpä. Mutta monesti taiteen tehtävä onkin inspiroida. Kohta se pakkanen hellittää ja päästään suojalumen muotoiluun.  Siitä sitten vaan vaikutteita hakemaan ja lumi rullalle!

Joulukalenteri 4

Talvi on tullut ilmeisen pysyväksi tällä erää.
Siksi neljännessä luukussa käsittelemme erästä harvinaisempaa talviharrastusta,
nimittäin Päältäajettavien ruohonleikkureiden kestävyysajoa.

Leikkuri Le Mans nimelläkin tunnettu organisaatio pitää
ruohonleikkureilla ajo -kilpailuita pitkin vuotta ja myös talvella on tätä hulluttelua nähty.
Toimintaa on ollut jo vuodesta 2006 alkaen ja myös kansainvälisiäkin kilpailutiimejä on totuttu näkemään varikolla.

Vuonna 2011 kävin Haarajoen Sahan ympäristössä antamassa
oman hulluttelupanoksenihyvän asian tueksi ja yhtä luonnollisella tavalla:
veistin lapiolla ja jääkiekkomailalla lumihankeen hahmon ja kirjaimia, jonka jälkeen suihkin spraymaalin hangen pintaan.

Ei kovin kestävää, mutta kuitenkin kirjaimellisesti "viileää taidetta".

Lopputulos oli olosuhteisiin nähden ihan ookoo.

Ja miten homma eteni? No ensin oli kasa lunta ja kauhakuormaaja.

Tästä sitten muovaamaan ja maalaamaan. Pimiäähän siinä tuli ja hitusen vilukin, 

mutta otsalamppu ja auton lämmitin auttoi homman loppuun saamisessa.

Valmiin tuloksen kuvasin seuraavana päivänä kisojen yhteydessä:

Tottakai se pärinäkin kiinnostaa, tuosta näet kuinka Stiiga jyrää:

http://www.youtube.com/watch?v=K1EBnyi9Y9E

Tarinaa kisailun taustaorganisaatiosta ja lajin kehityksestä kertoo Patrik Lindahl Aamuteeveessä mtv3 Katsomo-klipissä: http://www.katsomo.fi/?progId=61958 

Terveiset Sipooseen, pitäkää leikkurit käynnissä!

Tack och adjö.