sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukalenteri 9

Tähän vuodenaikaan tulee aina lööpeissä vastaan aiheet "taksijonot ja puolisoiden uskottomuus". Eli pikkujoulukausi on kuumimmillaan. Mä en nyt puhu kummastakaan lööppiaiheesta, koska dokailusekoilu ja kännitappelut ei ole niitä positiivisimpia jutunaiheita Nyt jutunjuurena on skumppasuihkuttelun sijaan seinille suihkiminen.
Vuosi sitten pidettiin pikkujoulut 2011 Vantaalla taas hiphop- tunnelmissa, tällä kertaa juhlittiin Hiekkaharjussa.




Etukäteen piti tietysti mainostaa tapahtumaa kohderyhmälle, mutta koska julisteiden tekeminen ja painatus on kallista ja aikaavievää puuhaa, päädyttiin mainostamaan vähän isommin Nuorisotalon seinällä. Luvan koko seinämaalaustouhulle antoi  Vantaan nuorisopalveluiden kruunaamaton Kuningatar; Mari Helanen. Koska varsinainen nuorisotalo "36" oli remontissa ja nuoret sekä koko nutatoiminta oli väliaikaismajoituksessa vanhan paloaseman tiloissa, saimme luvan rempata seiniä ihan isomminkin. Talo tultaisi purkamaan, kun oikea Kolmekutonen olisi saatu "oikeasti remontoitua" ja toiminta palautettua oikeaan osoitteeseen.

Niinpä 25.11. pidettiin kemut ja paikalla oli riimipajaa vetämässä "Niko ja Tapsa"- yhtyeen Tapsa, breikkaamaan tuli paikallisista junnuista Joona kavereineen, lättyjä pyöritti useampikin DJ ja seiniä maalasi meidän semipro-maalareiden lisäksemme mittava lauma nuoria vieraskirjaseinän kimpussa.

Nikon ja Tapsan musavideo Parhaita päivii sopii muutenkin tähän yhteyteen, talvisten maisemien sekä inspiroivan rohkaisevan sanomansa vuoksi. Kemut oli hyvät, tarjoilut vielä paremmat: nuorten yhdessä tekemää pizzaa, mehua, kahvia, vähän karkkia ja limuakin taisi olla.

Ja mites ne seinät? Maalareita oli monen ikäisiä ja eri kokemustaustan omaavia varsin moneen lähtöön:


Shrek-animaatioiden pipariukko hiphop-asusteilla oli oma lähtökohtani illan kulkuun


Nukku-Masa väänsi "USCB"


Cast näytti nimikirjainten lisäksi planeettamaalaus- osaamistaan


Psyke luotti jolun värimaailmaan; löytyy havunvihreät, omenanpunaiset ja kynttilän liekkiväritkin 


myös Pikku Myy tuli hyppimään seinille


Riihimäen pojat haaveilivat värikkäästi


paikallinen junioriosasto osoitti arvostustaan katuvaatteistaankin tunnetulle Osumalle  


Koska kyseessä oli kuitenkin pikkujoulu, lisätään vielä illan statistiikka alkulöpinään viitaten:
- tappeluita 0
- rattijuopumuksia 0
- varkauksia 0
- hyvää mieltä n.100%


Paloaseman tilat on käsittääkseni jo murusina, mutta Hiekkaharjun Nuta on jo palannut kotiin ja lisätietoa heidän aktiviteeteistaan saat heidän facebooksivultaan:  Hiekkaharjun Nuorisotila 36


2 kommenttia:

  1. Aika magee oli taas löytää toi eka oma piissi! tosta se kaikki sit lähti! thanx funk on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot jatkanut meininkiä :) Kiitti itelles kun olit mukana.

      Poista