Kaivokselan Jeesus

Eilen oli sunnuntai ja sen kunniaksi poikkesin kirkossa.

 Jumalanpalvelukset Kaivokselan kirkossa tosin loppuivat jo 2006, 

kun mielenterveysongelmainen 25-vuotias mies oli pettynyt 

hengellisiin yhteisöihin ja poltti viikon sisällä 

Jehovan todistajien valtakunnansalin sekä Kaivokselan kirkon.

Käräjäoikeus jätti miehen tuomitsematta syyntakeettomana ja 

passitti sällin takaisin sairaalaan tahdosta riippumattomaan hoitoon:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200705316176695_uu.shtml

Tämän yöllisen pyöräretken seurauksena 

Vantaankosken Seurakunta, Museovirasto, Ely-keskus, Vantaan Kirkkovaltuusto 

ja Kirkkohallitus väänsivät kättä raunion kohtalosta: 

puretaanko rakennus vai remontoidaan kuntoon.

 Nyt se on lopulta värikkäiden käänteiden jälkeen murenemassa.

Näiden kahdeksan vuoden aikana, kun raunio on ollut 

vanereilla suljettuna ja kameravalvottuna,

olen toistuvasti koettanut innostaa useampiakin tahoja ottamaan tilat käyttöön 

edes hetkeksi ja antaa kirkkorakennukselle tyylikkäämmät hautajaiset.

Parin päivän ajaksi lupa maalata seinille aiheeseen liittyvää kuvastoa ja

vaikkapa työpaja nuorille seurakuntalaisille. 

Sen jälkeen muutama päivä näyttelytilana ja sitten purkuun. 

Kuten arvata saattaa, asia ei ottanut tuulta "Hyvä idea, mutta…" vastauksia enempää.

Toinen juttu mitä suuresti ihmettelen, on se, että risti on edelleen seinässä!

Hakekaa nyt se nopeasti kaupunginmuseoon tai muualle talteen, 

ennenkuin joku vääntää sen irti ja myy romumetallina Tattarisuolle tai Viroon...

Viime viikolla poikkesin Tattilassa ja huomasin että tilaisuuteni oli koittanut,

 rauniota oltiin purkamassa vihdoin ja viimein.

Siispä kamera kouraan ja vierailulle.

Suomalaisessa puheenparressa on mielenkiintoisia ilmauksia, kuten "luokaton lukio",

teknisissä vimpaimissa puolestaan löytyy usein "portaaton säätö".

Yläkuvassa puolestaan portaattomat rappuset.

Joku hämmentävä vekotin oli siirretty ulkoilemaan ja seurakseen se oli saanut 

muualtakin tutulla keltateipillä somistettuja tynnyreitä.

Sisällä eniten kiinnosti luonnollisesti kirkkosali sekä etenkin alttarin kohta.

Aika matalaksi mieli meni, nähdessäni kuinka masentava näky oli.

Yhtä mielipuolta otti päähän ja bensakanisteri tahditti aikamoisen tuomiopäivän 

alueen seurakuntalaisille. Huh huh.

Itseäni harmitti tietysti sen lisäksi myös hukatut mahdollisuudet, 

tilan uusiokäytön suhteen. 

Seiniltä löytyi lähinnä rumaa sotkua.

Tässä oli siis aiemmin alttari ja vasemmalla seinällä kirkon arvokkain aarre,

20-äänikertaiset Sotkamossa rakennetut urut. 

Alttaritauluna puolestaan oli Oili Mäen kuvakudos "Tulkaa minun tyköni kaikki".

Ei hymyilytä.

Jollakulla oli ollut edes jotain sanottavaa, Tupacia tilanteeseen soveltavasti lainaten.

Tämän kuvan yhteydessä voisi käyttää raamatullista vertausta pääsiäiseen viitaten,

mutta en lähde niin syvälliseksi, vielä.

Luettu ja omaksuttu.

Musakeikoilla äänentoistoa säätelee ääniteknikko miksauspöydän takaa,

tässä kirkossa homma hoitui näillä nappuloilla.

Sulakkeet oli kaikki palaneet...

(sori, mustaa huumoria)

Raunion ehdottomasti kuvauksellisin kohde oli wc. 

Jos omistaisin ammattilaiskameran, näkymästä olisi saanut vielä enemmän irti.

Taas oli ammettakin tyrkyllä.

Vaikka rakennus on ollut vuosia vartijoiden leikkikenttänä, 

on sinne tullut monenlaista kädenjälkeä. 

Yläkuvan sankari (?) on poikennut puoli vuotta tulipalon jälkeen.

Seinille oli syntynyt monenlaista jälkeä.

 Vanhaa elokuvan nimeä lainaten: Tuhkaa ja Timantteja.

Nämä yksilöt olivat siitä timanttisimmasta päästä.

Peruskuraakin löytyi mm. alakäytävän pommisuojan ovesta.

Nähtävästi paikalliset junnut ovat löytäneet sisälle vanereista ja vartijoista huolimatta, 

varmaan jo ennen purkamisen alkamista.

Ulkoseinissä oli myös ollut jo vuosia muutamat piissit. 

Nopeita throw uppeja ja pikkumuksujen töhertelyjä pääasiassa.

Jotkut olivat edes vähän viitsineet panostaa toteutukseensa.

Disco vei heittämällä parhaan pelaajan palkinnon tässä taidenäyttelyssä.

Saavutusta ei yhtään ainakaan vähennä se, että duuni 

on maalattu suoraan kellotapulissa sijaitsevan pallokameran edustalla. 

Myös katolla on ollut vilskettä, rooftoppi kehottaa kyselemään.

Jos vastaus on ollut vierestä löytynyt bommaus, 

ehkä kannattaisi harkita hoitoon hakeutumista:

Katolla oli myös kuvaukselliset hormit, 

taas sellainen elementti jonka ottaisin mielelläni olohuoneeseeni.

Ruostuneesta häkkyrästä tulisi tyylikäs tunnelmavalaisin sohvien viereen

ja sopisi hyvin oranssiin mattoomme.

Oliko joku pohtinut samaa ja yrittänyt irroittaa pienempää, 

vai olisiko ollut palomiesten tai pikkujunnujen jäljiltä pikkuveli kumollaan.

Katto oli nähty.

Suuntasin takaisin maanpinnalle ja tsekkasin loput ulkoseinät.

Kuten sanottu, muksuja oli myös poikennut piirtelemässä.

Välineenä tällä taiteilijantaimella oli ollut ilmeisesti vahaliitu.

Aika väkevää tulkintaa.

Parempi paikka piirrellä olisi kuitenkin vaikka omassa huoneessa 

ja hinkata ruutupaperia muutama vuosi.

Äf-sanan voimin joku oli osoittanut myös halveksuntansa rotanmyrkkyvaroitukseen.

Hämmentävää viestintää.

Edelleen haluan korostaa, näille seinille olisi helposti saanut järjestettyä 

miljoona kertaa kauniimpaa katseltavaa.

Kuinka turhauttavaa ja säälittävää.

Ja miksi se purku on pitänyt aloittaa juuri siitä seinästä missä on 

edes jotain vähänkin tyylikkäämpää ollut tarjolla?

Onko siis syytettävä asiasta kaimaa?

Mä en ainakaan rikkonut siellä mitään.

Mestat oli nähty, poistuin takavasemmalle.

suuntasin himaan piirtämään, idea oli ollut jo kauan valmiina.

Muutamia mallikuvia verkosta; vähän sieltä, vähän täältä ja vähän omaa.

Halusin osoittaa kunnioitustani kirkkorakennusta kohtaan, 

mielestäni ei ollut oikein että joku hullu poltti paikan ja sitten se puretaan. 

Vähän arvokkaampi lähtö olisi enemmän kuin suotavaa.

Alttaritaulun nimenähän oli ollut "Tulkaa minun tyköni kaikki".

Tätä teemaa lähdin versioimaan, yhdistämällä mukaan viisi leipää ja kaksi kalaa.

(Mark. 6:41)

Taas kerran voitte olla mitä mieltä tahansa, 

mutta uskon että jos spraymaalit olisi keksitty parituhatta vuotta sitten, 

olisi viestiä välitetty niilläkin pergamenttirullien ja kivitaulujen sijaan.

Nyt pitää myös varmaan alleviivata että  en tietenkään vertaa itseäni Jeesukseen, mutta 

lapsi- ja nuorisotyötä tehdessä taiteen eri osa-alueet ovat erinomaisia työvälineitä. 

Näillä välineillä Jeesus voisi hyvin kutsua nykyaikana luokseen.

Siksi siis kaksi telaa jatkovarsineen ja viisi spraypurkkia kainalossa.

Vielä muistutus miltä alttariseinä näytti:

Seinää oli ensin telattava, sillä 

raakabetonille maalatessa värit eivät pääse oikeuksiinsa.

Jossain vaiheessa yötä oli runko kasassa.

Muutama tunti tuherrusta suht reippain ottein laittoi hien virtaamaan ja vissyä kului.

Purkutyömaan ollessa aktiivinen ja vartioitu, ei yksityiskohtia voi hinkata liian kauaa.

Lopulta Messias oli niin valmis kuin ajan puitteissa voi.

Aamukuudelta keräsin purnukat ja vaihdoin maisemaa, 

jos jollakulla on asiasta kyseltävää, jätä viesti.

Nyt rakennus voidaan minunkin puolestani purkaa,

viimeinen palvelus on suoritettu. 

Lopuksi puheenvuoron saa oikeutetusti veli Shakur, 

jota jo ylempänä olikin ansioituneesti lainattu seinäkirjoitukseen:

Tupac- Only God Can Judge Me

peace