Karhu. Lenkkareiden uusi elämä

Kun säätila on mitä on, päätin käyttää tilanteen hyväksi ja 

ulkomaalausten sijasta kaivoin vanhan löydön kaapin perukoilta jalostukseen;

kustomoin Karhut.

Lenkkarikulttuuri on hieno asia, joka on ollut suuressa roolissa meikäläisenkin 

kasvutarinassa. Pikkusällinä pari enoa urheilivat ahkerasti;

Pepe pelasi lentopalloa niin ammatikseen kuin kasarilla pystyi ja 

SM- kultaakin lohkesi. Jokke puolestaan futasi divarissa ja välillä pääsin jopa

 pelimatkoille mukaan. Pelaajat kutsuivat kunnioittavasti ala-asteikäistä
"Pikku Huoltajaksi", 

vaikka oikeampi nimitys olisi varmaan ollut joukkueen maskotti.

Enojen ja ukin sporttilinkkien kautta suvun esikoisella oli aina freshit sneakerit jalassa.
Neljännellä luokalla 1984 sain enoilta niin maukkaat Karhut, että koko koulu oli kateellinen:

http://blog.karhu.com/karhu-catalog-from-1984/

Kengät oli äärettömän tyylikkäät ja mukavat.
Niiden jälkeen kuitenkin olen luottanut pääasiassa Dasslerin veljesten tuotantoon.

Muutama vuosi sitten tuli jossain kirppiksellä vastaan harvinaisen mukava löytö, 

saattelin kotiin valkoiset Olympic Trainer lenkkarit muutamalla eurolla. 

Kyseessä ei ole ihan mikätahansaeccotaicrocsi 

vaan pian 100 vuotta vanhan kotimaisen Klassikkomerkin Klassikkomalli.

Kotimaisen sneakerkulttuurin tärkeimpiä toimijoita ennen toimintansa 

lakkauttamista ollut kenkäkauppa Popot kuvaili Olympic Trainerin olevan 

"Yksi hienoimmista koskaan valmistetuista sneakereista. Urho Kekkosen lempikenkä."

Tätä lausuntoa tukee myös Karhun saitilta kalastettu kuva Urkista Karhujaan ulkoiluttamassa:

http://blog.karhu.com/wp-content/uploads/2013/03/415671_359998960756389_1122778702_o-600x500.jpg

En tiedä tämän kyseisen kenkäparin ikää,
voi olla että kyseessä on tosi wanha harvinaisuus, mutta 

todennäköisimmin kuitenkin vähän uudempaa vuosikertaa. Popothan näitä myi aiemmin.
 Joku sneakerfriikki saattaa osata tulkita paremmin kengän sisäpohjan johtolangasta: 

pohjallisen alta selvisi yhteys saapasmaahan.

Yhtä kaikki, ajattelin laittaa valkoiset veljekset vähän freshimpään kuosiin. 

Tiedän että toiminta voi olla joidenkin alan harrastajien mielestä
pahimmillaan pyhänhäväistys, 

mutta jos näin on, niin se on voivoi ja sorivaan.

Buffasin liat pois asetonilla ja sketsailin luonnoksen. 

Kenkien kyljessä oleva tuotemerkki muistuttaa mielestäni hahmoa, 

jolla on korvat pystyssä, kuin yksinkertaistettu karhufiguuri. 

Pähkäilin itsekseni, onko se ollut tarkoituksellista? 

Finnish Design Shopin Karhu-artikkeli kertoo logon suunnittelijaksi Mäntylän veljekset, 

kuvaako M-logo heidän sukunimeään, vai lisäksi jotain muuta?

Niin tai näin, siitä kuitenkin lähdin sisältöä hakemaan. 

Väritin pohjan Molotowin maalitussilla vaalean ruskeaksi ja 

lisäsin turkin karvapeitteen parilla toisella ruskean sävyllä vähän eläväisemmäksi. 

Leikkisiä nuo karhut; kun yritin ottaa fotoa vasemmasta kengästä, 

oikean jalan tossun nalle hyppäsi taustalle mukaan kuvaan.

Hetken aikaa pohdin, pitäisikö taustalle lisätä pensas tai muuta metsämaisemaa. 

Lopulta päätin jättää ne pois, jotta alkuperäisen figuurin vielä löytää etsimättä liikaa.

Samasta syystä jätin torsosta ääriviivat pois, piirsin ne vain tassuihin.

Uudet nauhat oli tietysti myös laitettava ja vaikka läskit leissit ei tähän malliin olekaan 

suunniteltu niin sellaiset niihin asettui. Ruskeat toki, pörröturkin mukaisesti.

Komerossa vietettyjen vuosien jälkeen Karhut kampesivat takaisin talviunille,
 mutta yllytin ne kuitenkin pihalle. Raitis ulkoilma sai nallet heti nälkäiseksi,
 joten lähdimme etsimään evästä marjamättäiltä.

Tähän vuodenaikaan puskat oli kuitenkin tyhjää täynnä.

Mutta jotain ne vainusivat, koska mesikämmenet jatkoivat määrätietoisesti eteenpäin.

Lenkkarit luikkivat pusikossa niin vauhdilla että luulin jo kadottaneeni heidät.

Vasemman jalan Karhu kuitenkin karjui ja heilutti puiden siimeksessä

 johdattaen minut luokseen. Tarvitsivat kuulemma apua...

Oli unohdettu juoda, vettähän ne tietysti tarvitsivat.

Herkät kuonot olivat vainunneet vettä lähistöltä, mutta

kävi kuin puliukolle sunnuntaiaamuna Alkon edessä, 

virvokkeet oli oven takana eikä viemärinkantta saatu auki.

Alkoi kiivas tähyily taivaanrantaan, mistä saada nestettä tähän hätään.

Lopulta vasen veljes halusi kiivetä puuhun tähystämään,
mutta oikea osoitti eteenpäin, meri-ilma kuulemma kutitti kuonoa.

Löytyihän sitä juotavaa vihdoin. Sammutettuaan janon Seurasaaren rannassa
pojat miettivät uimistakin, mutta tyytyivät lopulta katselemaan kuinka
Kanadanhanhet lipuivat laiskasti lahdella. Turkkihan siinä olisi kastunut.

Mutta kun kerran täällä päin oltiin, näytin Trainereille kuuluisan 

huvilan, jossa jo heidän esi-isänsä olivat temmeltäneet toisen kaljupään kanssa.

Tamminiemessähän Kekkonen rouvineen asusti vuosikausia.

Kierroksen päätteeksi palasimme kotiin tyytyväisinä.

Illan päätteeksi ajattelin vielä näyttää sneakereille youtubesta asiaan kuuluvaa musaa,
 Citykarhun Metsästäjän lisäksi ei karhuräppiä kuitenkaan löytynyt
ja Petoksen aika olisi vasta myöhemmin eri yhteydessä.

Mutta sitten välähti!
Kasarillahan oli kulttuuria rakentamassa myös breikkari nimeltä Karhu.
Otin koodit Pimpulle ja kysyin faktat. Paluupostissa tuli pari herkullista fotoa:

Pimpun ja Jayn kanssa Fantastic Rockersissa ja Electro Dynamicseissa
Karhu valloitti lattioita ja kansainvälistä edustustakin pojilla oli.

Bboyt Ale, Karhu ja Jay reissasivat edustamaan mm. Saksaan asti,
 olihan Karhu-lenkkaritkin maailmaa jo valloittaneet.
Kiitos kundeille fotoista.

Ihan lopuksi pienen pieni videoherkkupala siltä ajalta,
Suomibreikkiä 1983-2013 -teaser  jonka alussa Karhu ja kotipojat vilahtavat.
Tuohon aikaan itse vasta treenailin sketsejä ruutupaperiin.

Mutta juuri nyt aurinko taas paistaa ja me lähdetään
Karhujen kanssa biitsille hakemaan pronssia nahkaan,
se on moro!