Olisi paljon asioita joita mun pitäisi hoitaa just nyt, mutta koska joka tuutissa
nyt jauhetaan kristakososesta ja sahurihakkaraisesta ja niistä muistapolitiikkajutuista
(en jaksa linkittää, tiedätte kyllä) niin muutaman rivin ajattelin nyt tähän purkaa,
jos vaikka joku jotain näkökulmaa saisi.
Ja nyt ei tule mitään piissikuvaa tai muuta räpellystä.
Vain mustaa valkoisella.
Meitä on moneen junaan.
Jotkut ajaa niitä, jotkut matkustaa niillä (toiset lipulla toiset liputta) jotkut maalaa niitä
ja jotkut jahtaa niitä jotka niitä maalaa. Jotkut niitä junia maalauksista putsaakin.
Sama elämässä. Kosonen sanoi ettei tunne ketään persuja äänestänyttä.
No mä tunnen montakin, mutta kavereita ollaan silti.
Oon aiemminkin kertonut että kaveripiiriini on vuosien saatossa
kertynyt värikästä väkeä. Kännykän numeroluettelosta löytyy satanistia ja kiihkouskovaista, pajauttelijoita ja poliiseja, sekaan mahtuu myös homoja ja maahanmuutajia. Kukin heistä on kulkenut oman polkunsa ja tehnyt valintansa. Tosin ihonväriään ei voi valita, eikä käsittääkseni hirveästi seksuaalista suuntautumistaankaan. Mutta omaa ajatusmaailmansa ja toimintamallinsa voi.
Olen monien kavereideni kanssa eri mieltä joistakin asioista, mutten sulje heitä
pois elämästäni, vaan tulen toimeen. Vaikka en ole ikinä kokeillut mitään huumetta,
olen viettänyt useita öitä kovinkin savuisissa ja pölyisissä ympyröissä.
Vaikka inhoankin rasisteja, olen juhlinut monesti kavereiden kanssa,
joilla on suomileijonat ihossa tai Hitler seinällä.
Homojen kanssa on tullut saunottua ja uskonnonvihaajien kanssa uiskenneltua.
Kamapäät ei ole tunkeneet myrkkyjä suuhuni eikä saunakaverit
jotain muuta jonnekin muualle. Kaveruus perustuu arvostukseen.
Mä hyväksyn heidän valintansa ja he minun.
Kaikissa heissä on jotain sellaistakin, jonka takia olemme kavereita. Se jokin voi
olla tapauskohtaisesti arvomaailma, yllytyshulluus, mielikuvituksellisuus,
halu parantaa maailmaa, tai joku muu yhdistävä tekijä.
Mun tehtäväni ei ole tuomita ketään, etenkin siksi etten itsekään ole täydellinen.
Palautetta on tullutkin, tässä muutama arvonimi / analyysi matkan varrelta ajalta:
-neekerinrakastaja
-jeesuspoika
-keinutuoligraffari
-liian vaneroitunut (graffitimaalariksi)
-liian opettajamainen
-liian hullu
Entäs sitten. En jaksa liikaa pohtia mitä muut itsestäni ajattelevat,
enkä arvojani muille tuputtaa. Tekemisen kautta ne näkyy ja joskus ehkä kuuluukin,
se on jokaisen oma valinta ottaako viestiä vastaan. Toisen ajatusmaailmaa
ei voi väkisin muuttaa, mutta omaansa voi.
Paljon on omallakin polulla tullut suuntaa vaihdettua, kun on
miettinyt asiaa toisen henkilön näkökulmasta:"Niin joo, voihan se noinkin olla"
Vaalituloksesta huolimatta täällä on jatkossakin elettävä, oli sitten
kulttuuriministerinä äärioikeistolainen tai perivasemmistolainen poliitikko
ja sama muidenkin salkkujen kanssa. Mitä enemmän hankitaan kannatusta ja myyntilukuja provosoivalla pelottelulla, sitä synkemmäksi sukellus käy.
Mä niin toivoisin, että pilKKKa ja ilkey$ vaihtuisi edes hitusen
taipui meille perheen pojille collareiksi. Tykkäsin paidasta tosi paljon ja
tuollaista pitäisin edelleenkin mielelläni.
Nyt tulee ehkä noloimmat koulukuvat ikinä.
Ylärivin pottakaksikko on vuosilta 1983 & 1984.
Jos olet nähnyt leffan Nuija ja Tosinuija
niin Jim Carreyn kampaushan on mun koulukuvasta pöllitty.
Alarivissä on jo skeittaus ja graffiti löydetty,
vasemmassa reunassa 5. luokan kuva ja oikealla ravintolakoulusta 1992.
Mäser-pooloja oli kolme eri väristä kaapissa, koska oikeasti arvostan
suuresti Matti Nykäsen urheilu-uran saavutuksia.
Äiti vaihtui oikeaan parturiin yläasteen aikaan ja parhaani mukaan
koetin vitkutella siellä käymistä. Oli tarkoitus kasvattaa kunnon heavytukka
ristiselkään saakka, mutta faija oli tiukkana, vaikka perustelin hiusasiaa
bändin perustamishaaveilla.
Pisimmillään niskapiiska oli suunnilleen olkapäille.
Ensimmäisen parranajon kunniaksi otetusta kuvasta
saa jotain käsitystä asiasta.
Armeijan lähestyessä mulletti hävisi, mutta etuheitto oli yhä silmillä.
Ravintolakoulun luokkakuvassa swägä muutenkin kohdallaan 1993.
Naimisiin mentyämme 1996, hiushuoltaja löytyi taas kotoa.
Vaimo opiskeli parturiksi Hyvinkään ammattikoulussa ja annoin rouvan käyttää päätäni
siihen treeniin. Toinenkin harjoituspää ilmestyi kämpille, mutta ravintolakokki
näytti sille mitä kuuluu ja kuka käskee.
Pikkutytöt tykkäävät laittaa tukkaansa ja niin vähän isommatkin.
Rouva keksi että laitetaan mulle raitoja ja mikäs siinä.
Raitahuppu oli sen verran irstas väline, että piti sitten poseeratakin sen kanssa.
Kuvassa myös yllä jostain hassuttelukaupasta ostettu paita,
johon sai omat kasvot esim. Teräsmiehen kroppaan.
Raitojen innoittamana oli se koko pehko blondattava myös lopulta.
Lopputulos oli tyrmäävä. Blondius kesti varmaan yhden päivän.
Noiden väriaineiden kanssa sitten leikittiin enemmänkin ysärillä,
milloin missäkin kemuissa ravatessa.
Eräänä uutena vuotena pää oli violetti.
Teemaväriä oli mukana myös silloin kun lähdin YK-koulutukseen tähtäimenä sinibaretti.
Läksiäiset ravintoladuunareille oli melkoisen kosteat, kuten voi asusta päätellä.
Lentokentällä meillä oli n. 1996-1999 oikea kokkipoikien dreamteam
ja sillä porukalla käytiin myös vähän tv-visailemassa.
Pelipaita päällä ja tukka punaisena lähetys sitten katsottiin kun
se meidän "Voitto Kotiin"-jakso julkaistiin.
Jotenkin ylläolevaan kuvaan ilmeisesti liittyy myös punk-henkinen poseeraus
parturoinnin yhteydessä.
Punkkarileikit vol 2.
En muista vuotta mutta varmaan liittyy noihin vaaleisiin raitoihin.
Erityisesti hakaneula korvassa ja kaulasuonten pullotus tekee vaikutuksen.
Hiustyylileikkeihin kuuluu myös muutama kuukausi,
jolloin kuljin Adidas-kukkanen takaraivossa.
Hiphop-kulttuuriin kun kuuluu myös erinäköiset tukanleikkuuviritykset,
niin pitihän sekin kokeilla. Vaimo ei suostunut leikkaamaan,
joten piirsin sapluunan itse ja kävin vieraalla parturilla Tikkurilassa.
Ylläpitoa rouva Nieminen onneksi suostui tekemään.
Ikävä kyllä siitä addukukkasesta ei ole olemassa kuin yksi kuva ja sekin melko huono.
Foto on vuodelta 1997, Jääkiekon MM-kotikisojen yhteydestä.
Menin katsomaan yksin ottelua Suomi-Saksa ja ajauduin voitetun pelin jälkeen
jatkoille jonnekin päin Helsinkiä tuntemattomassa seurassa.
Mutta hauskaa oli.
Kiekkoaihe toistui myös 1998 kun HIFK saalisti Suomen mestaruutta.
Ystäväni Tommin kanssa lähdettiin monesti Petoluolaa kohti suoraan flyggalta
punkkupullo eväänä ja IFK-pinssi korvakoruksi tungettuna.
Lopulta sitä Nakkikattilaa sitten myös juhlittiinkin.
Vuonna 1999 poikkesin YK-joukoissa Libanonissa, siellä lähti
ensimmäisen kerran koko tukka roskikseen ja kalju laittoi naurattamaan.
Kuvasta voi myös havaita että niinä vuosina kun en ahertanut spraypurkin ja
piirrosvälineiden kanssa, pyrin eroon kynäniskasta kuntosalin puolella.
Reilut 10 vuotta siellä tuli lähes asuttua, mutta se on jo eri juttu.
Viimeisiä hetkiä hiusten kanssa koettiin about kesällä 2005-2006.
Olisin halunnut kasvattaa otsasta niskaan kolme raitaa Adidastyyliin,
mutta takaraivo oli jo silloin sen verran kulottunut, että piti tyytyä
tuplaviivaan triplan sijasta.
Niillä on mentävä mitä on.
Mutta kaljusta huolimatta voi tarpeen tullen olla edustava.
Tai ehkä juuri siksi.
Ajoittain myös ympäristö inspiroi.
Merilevä-luigit oli aika niljakkaat ja melko tuoksuvat.
Jos oma tukka on mennyttä, peruukki jeesaa.
Vappua juhlittiin joskus 2006 paikkeilla näin naapurin toisen kaljun kanssa
perheidemme kesken. Vaikutteita fiilikseen hain surffi-grunge-tyylistä.
Kun oma tukka oli menetetty, piti lähteä lainapään pariin.
Pikkusälli on ollut melkoisen helposti hölmöilyissä mukana,
ja kesätukkaa tuli äidiltä salaa leikattua pariin kertaan.
Ensimmäisenä vuonna vedettiin perus mohikaani niskasta otsaan,
mutta sitä tuli vähän liian monessa suunnassa muillakin vastaan.
Seuraavana keväänä laitettiin vähän paremmaksi...
Salamatukka in da house!
Ihan hyviä reaktioita tuli äidiltä sekä tarhantädeiltä.
Salamatukka oli muutaman viikon, kunnes hiusten kasvu häivytti rajat.
Pientä aavistelua tulevastakin on ollut jo. Täyttäessäni 30 vuotta 2004,
pidin kemut joihin kasvatin ja leikkasin spedekaljun.
Muu outfit koostui kirppikseltä löydetystä -70 luvun beigestä kokopuvusta,
popliinitakki, kävelykeppi ja lierihattu sekä tekoparta kuului asiaan.
Mutta koska hautaan saakka pitää olla tyyliä,
oli Superstarit jalassa ja alistajat silmillä.
Sisätilassa loistin kilpaa onnittelukortin kanssa.
Vanhuuden päiviä odotellessa on tullut harjoiteltua myös
etukäteen elämää valko-harmaiden hiusten kanssa.
Partavaahdon avulla tuli aika hyvä paketti
Tosin näissä kyldyyri-taidepiireissä kun nykyään pörrään enemmän,
niin ehkä pitäisi vaan antaa hiusten kasvaa siellä minne ne kasvaa.
Toivottavasti niistä tulee mahdollisimman valkoiset,
sitten kokonaisuus voisi näyttää tuolta:
Tähtään siis siihen että muutamien vuosien päästä frisyyri olisi
Paluu Tulevaisuuteen -elokuvan Doc Brownin kaltainen, kaljulla takaraivolla tosin.
Mutta se pälvi ei juuri koskaan näkyisi koska kuitenkin aina päässä on lippis.
Viime postauksessa oli pientä kiukuttelua ja poikkeuksellisesti
sitä tulee toinen kerta putkeen, tosin eri aiheesta. Lupaan kuitenkin,
että ensi kerralla taas on jo positiivisempi meininki.
Mutta asiaan.
Vaalit lähestyy hurjaa vauhtia ja tällä kertaa mennään politiikka edellä.
Päivityksen maalausta peintatessa oli kulunut päivälleen 30 vuotta siitä, kun Danuta Danielsson kuritti uusnatsia Ruotsissa.
Luin linkkiin johtavan uutisen Hesarin kulttuurisivuilta 20.2. ja laitoin
lehtileikkeen talteen, tarkoituksenani palata aiheeseen vuosipäivänä omalla tavallani.
Artikkelissa toimittaja Pirkko Kotirinta kertoo mitä ylläolevassa kuvassa
tapahtuu ja miksi. Ja mihin tapahtuma on johtanut vuosikymmeniä myöhemmin.
Sain maaliskuun puolivälissä sähköpostia elämäni naiselta, äidiltä.
Sisustus- ja markkinointiskenessä elämäntyönsä tehnyt mutsi Nieminen
ilmoitteli että Ikea alkaisi myymään graffitia.
Hei pliis... eikä!
Ingvar Kampradin vuonna 1943 perustama Ikea ilmoitti lanseeraavansa
huhtikuun alussa maailmanlaajuisen katutaide -kampanjan.
Kyseessä on rajoitetun ajan saatavilla olevia eri puolilta maailmaa
Joku voi ajatella että "Entäs sitten, graffiti ja katutaide on jo moneen kertaan
kaupallistettu maailmalla monen firman toimesta."
Niin se onkin, mutta toisaalta esim. spraymaalibusineksessa
pyörivä raha on parantanut maalien laatua ja saatavuutta.
Piissien laatu on tämän myötä kehittynyt, joten kaikki busines ei ole pahasta.
Välillä itsekin on asian parissa tullut ansaittua, vaikka näissä kuvioissa
enemmän elämäntavan ja innostuksen takia pörräänkin.
Mutta siinä onkin omasta mielestäni se pointti.
Kun vuosikaudet on puskissa juossut ja useassa tapauksessa korvauksia ja
sakkoja maksellut, niin mielestäni on hyvä että jossain vaiheessa
maalarin on mahdollista myös saada pientä tuloa taitojensa käytöstä.
Tällaisten massakampanjoiden toimintamalli puolestaan tuo itselleni
mieleen lähinnä katutaiteen arkipäiväistämisen ja kertakäyttökulttuurin.
Etenkin kun kyseessä on Ikea.
Katutaiderahastus antoi inspiraation ja päätin osallistua kampanjaan omilla ehdoillani.
Julistemyynti alkoi sopivasti 1.4. eli aprillipäivänä ja pilailu sopi
suunnitelmaani mainiosti. Aloin luonnostelemaan.
Idea koostui monesta palikasta, aivan kuten brändin kauppaamat tuotteetkin.
Yksi inspiraationi lähteistä oli maailman ehkä tunnetuin katutaiteilija Banksy.
Kerron muutaman kappaleen päästä millä tavalla...
vuodelta 2009. Teos sai pintaansa ensin reipasta tägäystä, mutta lopulta maalaus piikattiin irti muurista ja myytiin eteenpäin. Vuonna 2012 Ikea puolestaan hyödynsi Banksyn ja monen muun katutaiteilijan käyttämää stencil-tekniikkaa mainoskampanjassaan Milanossa.
Projektista kuvattu video on kieltämättä melko hauska.
Omassa duunissanikin käytin mutkan kautta stenciliä. Joitain vuosia sitten
%2B2.jpg)
.jpg)