Pete, poika ilman nimipäivää, mutta silti kauppojen hyllyillä.

Tänään keskiviikkona 29.6. on meikäläisellä syytä juhlaan.
Paitsi ettei oikeasti ole.
Tänään nimipäivää viettää mm. Petri, Petteri ja Pekka, mutta
 oma etunimeni Pete ei kuitenkaan virallisessa nimipäivälistassa esiinny.
Voit vaikka tarkastaa YLE:n Nimipäiväkoneesta.
Lapsena nimppareitani toki juhlittiin 29.6. mutta virallisesti olen kuitenkin
"nimipäiväorpo" tai "nimipäiväkoditon".

Jonkun mielestä asia voi olla yhdentekevää saivartelua, enkä nyt tietenkään
ihan vakavissani tätä kirjoitakaan, mutta kuitenkin toisaalta...
Näin aikuisena pystyy peilaamaan elettyä elämää nykypäivään, niin tietynlaista syrjintää / ennakkoluuloja nimen perusteella on kyllä tapahtunut vuosien varrella.
En ole asiasta oikeasti katkera, vaan itse olen nimestäni ylpeä ja kiitollinen
vanhempieni valinnasta olla antamatta nimeksi mitään peruspetteriä
vaan sopivan erilaisesti Pete.

Lähes aina, hyvin monissa virallisissa tilanteissa nimeni on kyseenalaistettu.
Virastoissa, kirjastoissa, kilpailuissa, ym. tilanteissa, joissa kysytään nimeä
olen vastannut totuuden mukaisesti Pete Nieminen.
Hyvin usein virkailija / toimitsija esittää kyseenalaistavan vastakysymyksen:
"Eli siis Petri vai Petteri?"
Tai vielä suoremmin:"Siis Petri Nieminen."
Ja sitten kun vastaan "Ei vaan Pete" ja esitän henkilöllisyystodistuksen
virkailijan katse nousee papereista / näyttöpäätteeltä hämmästyneenä.

Nykypäivänä tilanne on onneksi muuttunut, kun ihmisen nimenä voi yhtä hyvin
olla Kivi tai Syksy tai Kevättuuli, mutta varsinkin kouluaikoina asia häiritsi
aika paljon. Koulussa tuli joskus nimipäivät puheeksi ja sielläkin joku
 luokkakaveri tokaisi: "Ei sulla oo oikeesti nimipäivää."

Samaan aikaan kuitenkin moni Petri tai Petteri esittelee itsensä
 Peteksi. Ja sitten kun esittää sen vastakysymyksen: "Ai ootko säkin oikeasti Pete?"
Niin vastaus on 99%:sesti: "Lempinimi on Pete, mutta ristimänimi on Petri."
 Tunnen tietynlaista samaistumista mitä erilaisimpia vähemmistöjä kohtaan:
Vasenkätiset, saamelaiset, kuurot, pakolaiset, seksuaalivähemmistöt, jne.
Ehkä osittain siksi olen aina altavastaajan enkä ennakkosuosikin puolella
urheilutilanteissa tai elämässä ylipäänsä.

Tätä taustaa vasten voit ehkä ymmärtää, kuinka innoissani ja ilahtunut
olen ollut aina kun jossain yhteydessä etunimeni on tullut vastaan.
Esimerkiksi kirjallisuudessa:

Lapsena löytyi jostain kumman syystä ikisuosikkini Disneyn tuotannosta:
Pete ja lohikäärme Elliott. Tarina on edelleen itselleni tärkeä ja se inspiroikin
parisen vuotta sitten piirtelemään ihan seinälle saakka: Palanut talo ja Elliotin erhe
syntyi palaneeseen ja hylättyyn omakotitaloon Hyvinkäällä.

Ala-asteella löysin Riihimäen kirjastosta 3 etsivää-kirjasarjan, johon friikahdin 

täysin. Samaistumista kirjan henkilöhahmoihin lisäsi se, kuinka yksi pojista oli 

nimeltään Pete Crenshaw. 

Takakannen tekstin mukaan Pete "puuttuu asiaan milloin

tarvitaan väkivahvaa apua äkkitilanteissa. Hän tosin hermoilee."

Kuinka itsetuntoa nostattavaa luettavaa se olikaan noin 10-vuotiaalle,

 jonka etunimi toistuvasti kyseenalaistettiin?

Samoihin aikoihin, 1980-luvun puolivälissä R-Kioskeihin ilmestyi 

superkiinnostava karkkipatukka: Black Pete.

http://s1353.photobucket.com/user/Sekalaisetkarkit/media/BlackPetevuodelta1985_zps12ee0fad.jpg.html

Oranssiin kääreeseen oli kuvitettu merirosvon naama ja minun etunimeni.

Voitte uskoa että sitä lakritsitoffeeta tuli imuroitua kilotolkulla. Ikävä kyllä 

kyseistä herkkua ei ole enää myynnissä missään. 

Karkkibusinekseen liittyy myös Helsingin Itäkeskuksen entinen karkkikauppa

jonka nimi oli houkuttelevasti Namu Pete, jonka logossa toistui merirosvoaihe.

 Liiketoimintaa karkkikaupalla oli vuosina 1996-2006. Taisi olla vielä ysärin puolella,

 kun huomasin liikkeen jollain graffitien kuvaamiseensuuntautuneella reissulla ja 

kävin ostoksilla. Hyllyillä oli myös pari firman nimellä brodeerattua lippistä, joista 

toisen sain ostettua itselleni. Jos muistan oiken, niin maksoin hatusta 10 markkaa.

Samoihin aikoihin, ysärin puolella ystäväni Tommi lähti 

Helsinki-Vantaan lentoaseman Ravintola Cesar's:in pizzanurkasta maailmalle

ja haki työkokemusta Disney Cruise Linesin loistoristeilijältä Karibianmereltä.

Nykyisin Chef Tommi-nimellä tunnettu keittiöguru laittoi viestiä merten takaa, että

Floridassa on olemassa kauppa, josta saa teetettyä omalla printillä omilla 

värivalinnoilla upeita baseball-rotseja. Tottakai sieltä piti saada itsellekin 

yksilöllinen takki ja Tommin palatessa reissusta mukana tuli sinimusta herkku

teemaan sopivilla brodeerauksilla:

Uskollisesti Piraatti-aiheella tietenkin. Siihen aikaan vähän päälle parikymppisenä

 oma kuntosaliaktiivisuuteni oli huipussaan, joten ilman paitaa käsipainojen kanssa 

heiluva merirosvo oli selkeä valinta rintapielen kuvitukseksi.

Vaatetuspuolella on nimeni ollut myös ehkä vähän kyseenalaisemmin navan 

alapuolella, sillä jossain vaiheessa jollain vaateketjulla oli myynnissä Pete's -boxereita.

Tämäkin tuote liittyy Disney-maailmaan, sillä Pete-nimellä viitattiin 

Black Pete-hahmoon, joka suomessa tunnetaan nimellä Musta Pekka.

Vuonna 1998 olin itse edelleen itse Lentoasemalla kokkihommissa, kun 

Iltalehden lööpissä luki jonkun kaimani nimi isolla. Nuori sälli oli kuollut,

 kun ei ollut saanut keinosydäntä sydänvikaansa korjaamaan. Ikävä ja vakava 

uutinen, mutta itseäni se kaikessa järkyttävyydessään myös inspiroi. 

Itsellänihän oli synnynnäinen sydänvika, jonka takia kävin vuosittain 

Meilahden sairaalassa tarkastuksissa ja oli jo silloin tiedossa, että jossain

 vaiheessa pumppu leikataan. Pyysin kioskilta lööpin ja vaihdoin

potilaan kasvojen tilalle oman kuvani, jonka tulostin kopiokoneella keittiön

kulkuluvastani ja väritin yliviivaustussilla kuvan taustan keltaiseksi.

Roudasin feikkilööpin Ravintola FLY INN:in keittiöön, jossa työskentelin.

Työkavereilla suhtautuminen lööppihassutteluun meni aika tasan 50-50. 

Toiset nauroi, toiset nuhteli huonosta huumorista.

Toistin saman toimintamallin 10 vuotta myöhemmin, kun työskentelin edelleen

Lentoasemalla, mutta silloin jo Rajavartiolaitoksen leivissä.

Jälleen kuva kulkukortista ja leikkaa-liimaa tekniikalla kustomoitu lööppi,

tällä kertaa Iltasanomilta:

Oikeasti kyseessä oli uutinen Pete Parkkosen tippumisesta Idolseista, mutta 

omalla kohdallani oli myös tapahtunut valtava vääryys ja järkytys.

Osallistuimme nimittäin Meidän Isä On Parempi Kuin Teidän Isä-

tv-ohjelmaan pikkusällin kanssa ja Team Nieminen putosi kisasta vähän 

liian aikaisin. Fiilis putoamishetkellä oli myös aistittavissa joukkueemme

ilmeistä ohjelman välityksellä kotikatsomoissa saakka:

Joukkuetoverini synnyttyä vuonna 2000 oli jo maailma

muuttunut paljon omasta lapsuudestani ja monenlaista nimeäni 

kantavaa tuotetta oli tarjolla varsinkin lastenkirjojen puolella.

Ihan pikkuvauvoille Pete Pöllöä liikkuvilla silmillä,

vähän isommille sitten jälleen merirosvoseikkailu, jossa tarinan setä oli

nimetty Peteksi. Tämän kirjan lahjoitin luonnollisesti sukulaislapsilleni.

Myös vähän "pelottavampaa" Mörköleikkiä oli tarjolla Kirjamessuilla.

Mutta lopulta kuitenkin se Rohkeus löytyy, ainakin 

Pete ja Pate nimisillä pesukarhuilla. 

En osaa sanoa mistä etunimeni yllättävä lisääntyminen

tarjolla olevissa tuotteissa johtuu. Liittyykö siihen kaima Parkkosen menestys 

musiikkirintamalla ja sitä kautta ehkä kirjakustantamojen yritys ratsastaa 

toisesta yhteydestä tutulla nimellä, vai liittyisikö samalla motiivilla asiaan 

muuan keltakypäräinen rakennusmies?

Puuha-Pete on tietysti myös otettu haltuun meidän perheessä, niin tv-formaattina kuin 

fanituotteinakin. Kun poitsu syntyi vuonna 2000, alkoi samana vuonna töllössä

ilmestyä mukava animaatiosarja kaimapojan puuhasteluista. 

Illalla ipanan oli tietenkin turvallista nukahtaa tutun kaverin tyynyliinan äärelle.

Pidän hahmosta itsekin ja muutaman kerran on tullut hahmoa lainattua myös

 jonkun graffitin kylkeen, ehkä hauskimpana niistä hylättyyn autokorjaamoon 

toteuttamani maalaus Leffasankarit autokorjaamolla, joka nykyisin jo purettu.

Puuha Peteä versioivia firmoja on näemmä myös pari versiota kotimaisessa yrittäjissä: 

sukkia kauppaava http://www.puuha-pete.fi (yrittäjän etunimi Petter)

ja pintaremontteja toteuttava http://www.puuha-pete.com (yrittäjän etunimi Petri)

Tiedä sitten miten kauppa käy, mutta näinhän se yritystoiminnassa monesti menee.

Opiskellessani kulttuurituotannon parissa omaa puuhailua

Metropolia Ammattikorkeakoulussa, säilytän kunnon koululaisen tapaan

kyniäni penaalissa, jossa hymyilee tuttu hahmo.

Ohjelman tunnuslause sopii myös omiin projekteihini kannustaen:

"Onnistuuko? Tietenkin!"

Tätä taustaa vasten varmaan ymmärrätte, kuinka riemuissani olin kun jokin aika

 sitten sain erään yllätyksenä tulleen paketin postissa.

Olin kiinnittänyt tietysti huomiota ruokakauppojen hyllyillä erääseen 

maustekastikkeeseen jo aiemmin, mutta nyt jotain muuta googlaillessani oli tullut

 vastaan Texas Pete- kastiketehtaan kotisivu, josta oli myös saatavilla brändin nimellä 

varustettuja vaatteita. Kun vielä kastikkeen etiketissä on samat värit kuin itse 

käyttämässäni Hendenvaara -"logossa", niin asiaa oli tutkittava enemmän.

Meilasin maahantuojalle ja kysyin löytyykö tuotemerkin "fanituotteita"

Suomen markkinoilla jo jostain ja jos, niin kuinka niitä voisi ostaa?

Vastaus tuli pikaisesti, mutta myynnissä kuulemma vaatteita tms. oheistuotteita

Suomen päässä ei ole. Vain sitä olennaisinta, eli maustekastikkeita. 

Kiitin infosta ja toivottelin hyvät kesät. Sain kuitenkin vielä viestin, jossa 

kysyivät osoitettani, sillä halusivat lähettää nimikaimalle tervehdyspaketin.

Kun sitten muutama päivä myöhemmin sain paketin noudettua, sisältä

löytyi hymyilyttävä yllätys: maustekastiketta parilla eri maulla

sekä lippis ja t-paita brändilogoilla!

Pakkohan tässä on olla tyytyväinen kivasta asiakaspalvelusta ja lähteä 

nimipäivän juhlimisen kunniaksi hakemaan loput tarvikkeet fajitas-ateriaan

 läheisestä kivijalka- ruokakaupasta. 

Juhlasapuskaa mutustaessa taustalle voi laittaa luonnollisesti 

aiheeseen sopivaa puhemusiikkia. Kasarin-ysärin taitteessa Riihimäen kirjaston

kautta löytyi New Yorkista ponnistanut 3rd Bass- yhtye, jonka yksi MC

käytti nimeä Prime Minister Pete Nice. Sitä oli hankittava omiinkin hyllyihin, 

mieti nyt kuinka siisti räppinimi: Pääministeri Kiva Pete. 

(vaikka räppärin oikea etunimi tietysti olikin Peter)

Harmi että yhtyeen matka ei mennyt ihan niin kivasti, mutta monta hyvää 

biisiä yhtye sai aikaan. Ja siksi juuri tämä biusa, että monesti omatkin steppailut

edelleen jatkuu pitkälle aamuyön puolelle. Varmaan myös tänään.

3rd Bass: Steppin' To The A.M.

Penkkipunnerrusta ja seinään piirtämistä: Siuntion Kylpylä

Ajoittain on hauskaa, kun esiin pulpahtaa esiin tuttuja juttuja vuosien takaa,

eli tässä tapauksessa vanhoja kavereita ja aiempia harrastuksia. 

Tällä kertaa tuli viesti Siuntiosta, kaveri nuoruusvuosilta pyysi käymään punttiksella.

Kesäkuun puolivälissä lähdin käymään yökylässä. Matkalla tuli vastaan myös entisestä

työpaikasta muistuttava tienviitta, rajahommissahan tuli vuosikymmen vietettyä.

Ehkä parasta niissä vuosissa oli nimenomaan mahdollisuus urheilla ajoittain myös 

työajalla. Varsinkin yövuoroissa oli oikein mukava kesyttää rautaa, kun lentoliikenne 

hiljeni yötä vasten ja lentojen välissä kerkesi jumpalle valtion maksaessa liksaa.

Saapuessani Siuntion Kylpylään huomasin, kuinka mukavasti parkkipaikan

 ensimmäinen rivi näytti olevan liputuksella merkitty punaisille autoille varatuksi.

Kottero ruutuun ja suunta kohti kellaria.

Homman nimi oli kuntosalin kustomointi.

Kylpylän palveluista yksi tärkeimpiä on punttisali, joka palvelee kansainvälisiäkin 

vieraita ja moneen makuun. Yhtälailla salia käyttää kaukoidästä saapuvat turistit kuin 

kotimaiset eläkeläiset kunnossa pysyäkseen. Sen lisäksi monen muunkinlaista

 sukankuluttajaa siltä väliltä. 

Kohteena oleva seinä oli kieltämättä vähän karun näköinen. 

Pinnat oli saaneet osumaa muutamasta kohtaa aika reippaasti aktiivisten voimailijoiden

toimesta ja ennen kuin itse pääsin seinien kimppuun, rautakourainen rakennusmies

 Sami tasoitteli seinäpinnat sileäksi. 

Takapihalle parkkeerattu rekka täyttyi vanhoista voimailulaitteista 

ja viikon loppupuolella oli tulossa uudet leikkikalut hikijumppaajille.

Kannoin omat käsipainoni salin puolelle ja aloitin tilan suojauksen Samin kanssa.

Parin tunnin ahkeran teippaamisen ja muovittamisen jälkeen pääsin asiaan.

Ensin liitupiirrosta seinään ja luonnoksen valmistuttua spraymaalilla perään. 

Kantavana ajatuksena tällä kertaa oli muutama erilainen treenaajahahmo, 

joiden lisäksi ihan perinteistä graffitia helppolukuisena treenaajien yläpuolelle.

Pohtiessani hahmojen asentoja mietin tilaan sopivia liikesarjoja, joita seinään tekisin.

Totuttuja maastaveto- ja penkkipunnerrusliikkeitä miettiessäni tuli mieleen, että 

nykyisin saleilla on myös yksi uusi liike, jollainen on syntynyt älypuhelinten 

mahdollistamana: saliselfie-poseeraus.

Päätin maalata selfiehemmon seinään, jonka kanssa sitten kukin puntinvääntäjä

voi halutessaan ottaa kaverikuvia treenin lomassa.

Koska seinällä oli kuitenkin mukavasti korkeutta, oli hahmojen 

ylle tuleva graffiti toteutettava tikkailta. Saisin siis taiteillessani jälleen 

hyvän aerobisen treenin eikä stepperille olisi käyttöä tällä salikäynnillä.

Piissin väriksi valitsin punaisen, hotelliketjun sävyihin sopien. Sisäkaton 

huopalevyt olisi ollut suhteellisen työläs teipata peittoon ja jos niitä ei olisi suojannut,

 huokoisen rakenteensa ansiosta ne olisi olleet hyvin pian  myös punaiset. Suojauksen

sijaan päädyimme riisumaan ne maalauksen ajaksi kokonaan pois. 

Parin päivän tiiviin ojentajan & koukistajan treenaamisen ja aktiivisen aerobisen 

porrasjumpan seurauksena lopulta kuntosali tuli väritetyksi. Lopputuloksena

on melko mukava kokonaisuus, joka hauskasti monistuu sivuseinien peileistä.

Lopputuloksen kävin kuvaamassa samalla, kun vietimme juhannusta perheen kanssa samassa paikassa. Pientä hienosäätöäkin kävin vielä yöllä suihkuttelemassa seinään,

kun tuorein silmin katsoessa pari kohtaa kaipasi muokkausta. Nyt se on valmis.

Paluu spotille oli kaikin puolin mukava, sillä pitkästä aikaa rääkkäsin myös kroppaa 

muutenkin kuin vain oikean käden etusormea koukistellen. Pakko myöntää,

 että punttikselle on ollut ehkä jopa ikävä, kun aiemmin tuli treenattua reilu 

vuosikymmen hyvinkin aktiivisesti. Viime vuodet kuitenkin on kuluneet enemmän 

spraykannun kuin käsipainon parissa, mutta nyt kun uinuva salikärpänen on 

ravistettu jälleen hereille, täytyy sitä alkaa ruokkia lisää. 

Loppuun sitä aitoa oikeaa ja originaalia kuntosaliräppiä, jonka 

tahtiin on hyvä kesyttää rautaa Ruudolfin tapaan:

Ruudolf: Bodausanthem

Jo joutui armas aika ja koulu loppui kirjaimellisesti.

Tänään on muksuilla ja teinareilla ilon päivä, kun koulu loppuu. Omalle koululaiselleni

 tällä päivällä on vielä suurempi merkitys, sillä oppivelvollisuus on ysiluokan jälkeen 

suoritettu. Sen kunniaksi pieni kurkkaus koulumaailmaan ja menneisyyteen.

Vuoden 2007 syksyllä eräällä pikkukoululla kokoontui viereisen rivitaloalueen

poikaporukka, ensimmäistä koulupäivää aloittamaan. Hymy oli herkässä ja Rassekin 

irvistää todennäköisesti vain koska aurinko häikäisee ja lippis jäi kotiin.

Terveisiä koko porukalle!

Vaikka kundit on vaihtaneet kouluja ja porukka hajaantunut, toissapäivänä oma ipana palasi leirikoulureissulta, jossa oli ollut mukana näistä herrasmiehistä 3 / 5. 

Aika hauskaa.

Juhlan kunniaksi poikkesin kuvaamassa samaa koulua uudestaan. 

Tuli aika ristiriitaiset fiilikset. Jo silloin kun muksu oli kyseisessä 1.-2. -luokkalaisten 

pienessä koulussa, Helsingin kaupunki kartoitti lakkautettavia kouluja. Asia tietysti

kuumensi vanhempia ja erilaisia kampanjoita asian suhteen suunniteltiin. Itse 

työskentelin aivan muiden kuin taiteellisten asioiden kanssa silloin, mutta piirsin silti

pari kuvitusehdotusta mielenilmauksia suunnitteleville työryhmille 

mahdollisia flaijereita tai tarroja varten.

Silloin koulu onneksi säästyi leikkauksilta. Mutta nyt tilanne on surkea.

Lapselleni tärkeä rakennus ja pihapiiri odottaa homeisena ja laiminlyötynä mitä

sille tulee lopulta tapahtumaan. Tyhjillään se on ollut jo vuodesta 2012.

Luonto näyttää ainakin valloittavan pihaa pikkuhiljaa takaisin.

Sisäpihan seinille puolestaan on ilmestynyt toisenlaista valloitusta:

tägäiltyjä kirjaimia.

Toisella seinustalla sama juttu. Pihalla on siis edelleen käyttäjänsä.

Käsialasta päätellen nuoret viettää aikaansa ja ajankuluksi piirtävät 

hylätyn koulun seiniin. Tarkemmin katsoessa näkee, että seinää on maalattu ja 

putsattu jo monet kerrat. Katoksen alla oven ikkunat on rikottu ja paikattu. 

Rakennusta siis edelleen huolletaan ja ovitarrojen mukaan vartioidaankin.

Lisäksi vieressä on runsaasti asuintaloja, joten naapuruston toimesta tapahtuva

 vahtiminen varmasti kuuluu "kissa ja hiiri"-pelin henkeen. 

Hylättynä on myös "FlaiFlai". Antti Nordinin teräsveistos on 

Helsingin ensimmäinen kouluihin hankittu prosenttitaideteos, joka 

palveli aiemmin hienosti välitunneilla  kiipeilytelineenä. 

Ehkä parhaiten ajan kulua 9 vuoden taakse kuvaa nuoriherra Nieminen

vuosimallia 2007 ja 2016. Muita ryhmäkuvan sankareita ei tähän hätään 

alettu hätyyttelemään paikalle, mutta ehkä sellainenkin kuvaus vielä järjestetään.

Samaan aikaan toisaalla. 

Ristiriitaisia tunteita on homekoulujen ansiosta monessa muussakin kaupungissa,

kuten vaikkapa kotikaupungissani Riihimäellä. Lapsuudenkotini läheinen 

ala-aste, Uramon koulu on parhaillaan purettavana.  

Oli ihan viittä vaille, etten itsekin aloittanut koulunkäyntiä Uramossa, joka olisi 

varsinaisesti ollut lähikouluni. Isä ja hänen isänsä olivat kuitenkin käyneet kouluaan

 vähän toisessa suunnassa, Pohjoisella ala-asteella. Faijahan sen tarinan 

muistaa paremmin, miten ne neuvottelut meni, mutta 

lopulta kuitenkin Pohjoiselle suuntasin.

Tuli ne Uramokin pihapiiritkin tutuksi vuosien varrella. Koulun vieressä on 

puistoalue, jossa yläasteikäisenä tuli pyörittyä ajoittain ja melko usein siellä myös 

sattui ja tapahtui vaikka minkälaista. Ja viereisellä vuokrataloalueella oli 

myös melko vilkasta väkeä, ainakin silloin 1980- ja 1990- luvuilla.

Siihen taustaan verraten olin hyvin yllättynyt, kun pari viikkoa sitten

Aamuposti uutisoi purkutyömaan ilkivallan siivoamiskustannuksista.
Lisäksi enemmän uutisoimista mielestäni olisi silloin, jos purettavan rakennuksen
ikkunoita EI kivitettäisi rikki.

Tapahtuneeseen oli näemmä reagoitu ja laitettu siivoojat vartioimaan purkualuetta.

Vilkkaan naapuruston lisäksi Uramolla oli myös toinen maine silloin aikoinaan.

Uramo oli jostain hemmetin syystä aina paras koulujenvälisissä urheilukisoissa.

Oli lähes laji kuin laji, niin hyvin usein pokaalit päätyi sinne.

Pakko myöntää että se otti pannuun Pohjoisen koulun oppilaita.

Kuva:Aamuposti

Se sporttimaine ilmeisesti on edelleen voimassa, ainakin oli vuonna 2013

Nyt urheilukupla oli kuitenkin puhjennut, niinkuin pehmopallo Uramon laattapihalla.

Pallon lisäksi Järviset, Lampiset ja muut sukunimisuksitehtaiden tuotteet

oli viskattu pihalle rankalla kädellä.

Pääovella selvisi, että koulussa oli selkeästi siirrytty soveltamaan avoimempaa ja 

ulospäinsuuntautuneempaa toimintamallia. Lisäksi perinteisten mailapelien tekniikoita

 oli alettu toteuttaa myös sisätiloissa. Ainakin ylimmässä kerroksessa oli varmasti 

pelattu pesäpalloa, koska joku oli jo haavoittunut.

Musiikkiluokkakin taisi löytyä, joku lienee treenannut rokkitähden 

elkeitä, tuoli oli kuitenkin ulosheitettäessä tarttunut sälekaihtimiin. 

Mutta oli pihallekin asti jotain lentänyt.

Harmooni. Nähtävästi sillä oli vedetty vähän heavympaa vibratoa,

 joka oli ollut jo kerrassaan liikaa.

Koulurakennuksen tienpuoleiselle kyljelle oli syntynyt kannanotto. Liittyikö tämä 

kasvatusasia kivenheiton päässä sijaitsevaan kaupalliseen puutarhaan vai 

viitattiinko sillä kotikasvatukseen, tai kenties kotikasvatukseen? Mene ja tiedä.

Vapaasta kasvatuksesta huolimatta puurot on näemmä syöty,

tai syötetty.

Nyt kun rakennus oli pintapuolisin tsekattu, suuntasin sisälle. 

 Avaimiahan kulmaoveen ei ollut, mutta ei sen pahemmin ikkunoitakaan.

Sisällä joku tuhmeliini oli piirtänyt seinään, eikös se paperi ole piirtämistä varten?

Ymmärrän kyllä että joskus koululainen ei jaksa oppitunnilla keskittyä ja 

käyttää aikansa piirtämiseen. Kuulostaa kovin tutulta...

Esimerkiksi omat muistiinpanoni Metropolia ammattikorkeakoulun 

kulttuurituotannon apurahakurssilta näyttää tältä. 

Sisäseinien kliinisyyttä ihmettelin kovasti. Muutamia täksyjä lukuunottamatta 

seinät oli lähes koskemattomat. Ala-aulan päädyssä kuitenkin löytyi jotain 

kuvisluokkaan viittaavaa: metsän puita ja kärpässieniä sammalpedillä.

Juhlasalista puolestaan kuului jotain, ihan kuin joku laulaisi.

Tai jotkut. Oli pakko tutkia lähempää, mutta varovasti.

Hiippailin jumppa- /juhlasalin parvelle kuikuilemaan mitä tapahtuu.

Tässä samassa salissa olin vieraillut myös koripallojoukkueen treeneissä 

noin vuonna 1983, luokkatoverini Akin pyydettyä mukaan. Kävin muistaakseni 

kahdesti. Akin kanssa homma toimi, mutta muut vanhemmat pelurit tuijotti kuin

 halpaa makkaraa, eikä pallo pysynyt ihan toivotusti näpissä. Lisäksi treenien 

jälkeen koulun ulkopuolella joku yritti kiristää rahaa, mutta koska 

aloin kolmasluokkalaisena itkemään, päästi se pahis minut jatkamaan kotia kohti.

Uramon salissa oli varmasti harrastettu vuosikymmenten 

varrella lähes kaikkea mahdollista urheiltavissa olevaa.

Kuten vaikka RC-autoilua:

foto: http://www.elisanet.fi/~d634654/tapahtumat/Uramo/Uramo_03.jpg

Ja nyt siellä samalla lavalla oli kuorolaulu käynnissä.

Esiintymislavan nurkassa musiikin opettaja laulatti lapsikuoroa

Suvivirren säkeistöihin sormi pystyssä.

Vaan oliko musaope keksinyt itse lisää sanoitusta biisiin?

Mutta fakta mikä fakta: Uramon koulu oli ja meni, muistot säilyy.

Tämän rakennuksen taika oli kuitenkin lopussa.

Loppuvideon suhteen etsin jotain piristävää versiota Suvivirrestä, mutten 

ainakaan itse sellaista löytänyt. Joten sen sijaan voitte kuunnella

MC Scuren biisin "Nuoruus", jonka sanoitukset sopii hyvin tähän tilanteeseen.

Hyvää kesää kaikille koululaisille, auringon paistetta ja rentoa lomaa!

Videon on kuvannut Felt Fotografi Tampereen hylätyn Tulitikkutehtaan ympäristössä,

vuoden 2013 kesätaidenäyttelyäni varten ja siksi filkan nimi on

Hende: "Here 2 Stay", official making of the art exhibition.