Sunnuntai Stiigailua

Kirjottelin jo aiemmin joulukalenterin yhteydessä itselleni tärkeästä Stiga-harrastuksesta. http://hendenvaara.blogspot.fi/2012/12/joulukalenteri-8-sopo-stiga.html Nyt ajattelin pakkaspäivien ja upean auringonpaisteen kunniaksi kertoa aiheesta lisää. 

Yllä tuoreet kuvat ensirakkaudestani, 

joka viettää eläkepäiviään vanhempieni liiterissä Riihimäellä.

Oma intoni rattikelkkailun maailmaan siis alkoi kun sain joululahjaksi 

mustalla penkillä ja hopeisilla kapeilla jalaksilla varustetun Stiga Snowracer- kelkan 

vuonna 1977, kolmevuotiaana. Parhaat hetket kuitenkin kyseisellä menopelillä 

ajoittuu vuoden 1983 maisemiin, kun Riihimäen keskusurheilukentän mäissä 

laskettiin romurallia rattikelkoilla. 

Kun kymmenkunta +/- kymmenenvuotiasta sähläsi Stigojensa kanssa ja levitti välillä kynttilää tai suksivoidetta jalaksiin, niin oli aika rokkaavaa menoa. Yhdellä pojista oli etulyöntiasema, hän oli keksinyt maalata Stigansa penkkiin numeron 1 valkoisella öljymaalilla. Koska sälli oli lisäksi meitä muita vanhempi, ei lähtöjärjestyksestä ollut epäselvyyttä. Monilla muilla oli tuoreempia vuosimalleja, sinipenkkinen ja leveäsuksinen malli oli yleisin siihen aikaan. 

Sen myös maalasin eräänä talvana pakkasella pari vuotta sitten nuorisokeskus

Monarin lupaseinälle. Näpit ja naama jäätyi, mutta liekit lämmitti;)

Vuosien saatossa oli myös hetkittäin aikoja, jolloin piti käydä yöllä pikkuveljen kanssa salaa laskemassa, ettei vaan koulukaverit näe että 14-vuotias käy pulkkamäessä. Siihen aikaan kun tuli kuittia frendeiltä jo siitä, että Sepulturan tai Kreatorin sijasta tykkäsin kuunnella korvalappustereoilla enemmän Anthraxia ja Public Enemyä. Stiigailu on kuitenkin sen verran miehekästä puuhaa, että hetkittäisestä salailusta huolimatta tajusin onneksi että mä voin tehdä sitä mistä tykkään, sanoi muut mitä hyvänsä. Tätä itsetuntotarinaa voisi jatkaa useampaankin suuntaan, mutta pysytään nyt kuitenkin Stiigan parissa.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen stiigailukulttuuri otti jättimäisiä askeleita. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että suuri inspiraationlähde oli tietysti silloin vielä  Extreme Duudsonit nimellä tunnettu kokoonpano. Pohjanmaalta Moon TV:n -ruutuun pamahtaneen nelikon tärkeitä työkaluja oli juurikin kyseinen rattikelkka. Olihan sitä tullut hölmöiltyä itsekin hulluissa rinteissä, mutta Dudejen myötä se suuri rakkaus taas roihahti liekkeihin kun näki Duudsonien stiigailua

Samoihin aikoihin jotkut muutkin innostuivat asiasta uudella tavalla, netistä jotenkin löysin kuvan "Munakorva"-nimellä postailevan tyypin modaamasta stiigasta:

http://www.pinkbike.com/photo/326607/

Tietysti halusin myös itselleni rokkaavamman version kuin kaikilta löytyvä jokajampankelkka. Siispä hankin uuden parhaan kaverin "Keltaisen pörssin" nettisivujen kautta parilla kympillä, jota sitten vähän vääntelin uusiksi: fillarin stonga kirppikseltä, penkki paksua vaneria, pehmusteeksi paksua vaahtomuovia ja kuorrutukseksi Raiders-kangasta Eurokankaasta. Jalaksiin grippiä Ponkesista. Musta pääkallo Mique-kaupasta kruunaa kokoonpanon. Etusuksi on vaihdettu lähes vuosittain, kun hyppyreistä pomppiminen katkoo suksen ennenpitkää.

Tämän veijarin kanssa on käyty myös maailmalla Duudsoneiden malliin. Lapsuudenystäväni Teemun kanssa poikkesimme muutamia vuosia sitten valloittamassa Lontoon. Luntahan siellä ei ollut, mutta tarkoitus olikin laskea stigalla Buckinghamin palatsin portaat. Perillä selvisi kuitenkin, ettei palatsissa ole portaita kuten huomaat tästä. Mutta eipä hätää, stiigailimme mm. hostellin käytävien rappusissa sekä muutaman metroasemankin portaat tuli rymisteltyä. Ja maamerkeistä mainitakseni luonnonhistoriallisen museon portaat otettiin kyllä haltuun.

Teemun vuoro ohjata

Reissumme sijoittui aikaan ennen Lontoon metron pommi-iskuja, mutta silti bobbyt kiinnostuivat kikkailustamme; videokamera ja stiga kun ei ilmeisesti ole kovin normaali näky Liverpoolin metroasemalla. 

Matkamuistoksi saimme kuulustelupöytäkirjan kopion. 

Sakkoja  tai muuta yhtä mukavaa ei onneksi kuitenkaan saatu.

Mutta stiigailu ei tunne vuodenaikoja. Lumi tietty auttaa luistamaan, esimerkiksi alkukeväästä on hyvä valloittaa laskettelurinteitä, kuten tässä Hyvinkäällä Pätkän ja serkkuni Villen kanssa. Myös Villen naapuri oli mukana.

Kypärä pelastaa?

Hyvinkään Sveitsin kolme tsiigailijaa 

Hyviä hetkiä oli myös ystäväni Tommin polttareissa melkein vuosikymmen sitten. Olin bestmanina vastuussa polttareiden suunnittelussa ja voin kertoa että se reissu oli vähän muuta kuin peruskeilausta tai värikuulasotaa... Siitä voisi ehkä kirjoittaa yhden oman tarinan, mutta tuskin mukana olleet haluavat liikoja paljastaa. Sielläkin oli siis stiigalla suuri merkitys. Matruusi Lindholm autettiin Paloheinässä kunnon vauhtiin useammankin tuupparin voimin. 

Loppuillasta tietysti piti reissun hiet ja hiekat pestä pois, joten suuntasimme Hotelli Helgan saunaan. Tottakai myös Stiga oli messissä:

Tästä kuvasta matka jatkui eteenpäin ja kyseinen liekitetty rokkistiiga otti pahasti siipeensä eduskuntatalon rappusia lasketellessamme, ohjaus petti ja suksia katkesi. Lopulta kärsinyt raato jäi Kekkosen muistomerkki altaan pohjaan. Kuitenkin pelastus tuli aika pian, sillä seurueemme jatkaessa matkaa tuli paikalle randomisti Rasmuksen Lauri, joka kommentoi heti "Kattokaa tuolla on Stiiga" ja pelasti sen pois vedenvarasta. Sitä miten se tarina jatkui, en tiedä.

Loppuun vielä pätkä youtubesta löytynyttä suurta mahtavuutta.

Sankareita en tunne mutta miehekästä meininkiä kundeilla riittää:

  Tästä mallia ja kynttilää jalaksiin!!

Omia videopätkiäkin on jossain tallella, mutta atk-taitoni ei niitä riitä tänne liittämään. 

Menkää te ja muistakaa: "ei oo häpee olla nopee".