Osuuspankin raunioissa

Tuli bongattua koulumatkalla taas tuore purkutalo ja sehän tarkoitti tietysti sitä että raunioissa oli käytävä valokuvaamassa. 

Kaikenlaisten autioiden rakennusten ja purkutalojen tutkiminen kun on isonkin pojan mielestä aika jännää. Pikkusällinä ala-asteella seikkailunnälkää tyydytettiin mm. vanhalla Lasitehtaalla, josta kavereiden kanssa bongailtiin romulavalta säästöpossujen avaimia. Niitä oli parhaimmilla kerääjillä isot niput ja itsellänikin monta kymmentä. 
Mitä niillä sitten tehtiin? Ei mitään. 

Pääasia oli, että niitä metsästettiin ja että saalista löytyi. Niinhän se menee klassisesti, että matka on tärkeämpi kuin määränpää. 

Seikkailunnälkä on jotenkin sisäänrakennettua ainakin itselläni. Siihen kun yhdistää Mustanaamio sarjakuvat ja 3 etsivää- kirjasarjan, niin lopputuloksena oli puissa ja muissa korkeissa paikoissa kiipeilyä, niistä alas hyppimistä sekä muita itsensä haastamistemppuiluita. Nykyään edelläkuvatun kaltaisilla harrasteilla on jo nimetkin: Urbaani löytöretkeily sekä Parkour. Meidän luokan poikien toimintaa -80 luvun Riihimäellä kuvaa aika hyvin oheinen kuva, jonka poimin tuon parkour-linkin takaa: 

Tietysti oman mausteensa mielikuvitukseen antoi myös samoihin aikoihin tv:ssä alkanut Ritari Ässä, mutta itselleni se varsinainen vaikutin oli enemmänkin ne "3 Etsivää", etenkin siksi koska heidän joukossaan oli myös nuori herra nimeltä Pete. Kaikenlisäksi kirjasarjan takakansissa kuvailtiin lyhyesti kolmen sankarin luonteita ja hänen kohdallaan teksti kuului näin: "Pete Crenshaw puuttuu asiaan milloin tarvitaan väkivahvaa apua äkkitilanteissa. Hän tosin hermoilee." 

No, mutta palataanpa aiheeseen. Eli purkutaloon. Enää en seikkaile 

kohteissa tehdäkseni seikkailuratoja itselleni, vaan graffitikulttuurin löydettyäni havaitsin,

 että parhaat piissit monesti löytyy autiotaloistatai purettavista tehdasrakennuksista. 

"Stop Töhryille"- kampanjan aikanakin tyhjät rakennukset oli monesti 

kauttaaltaan maalattuja ja upeita valokuvia sellaisista paikoista omistankin kansiotolkulla. 

Mikä surullisinta, monesti töhrykanpanjan aikana ja sen jälkeenkin on tullut vastaan autiotaloja joissa on seiniä buffattu, jollaista toimintaa järkeni ei ymmärrä, mutta ei siitä aiheesta tällä kertaa enempää.  

Joskus olen joutunut myös selittelemään mielenkiintoani... Koska lähtökohtaisesti olen halunnut tarjota omalle pojalle virikkeellisiä ja mielenkiintoisia elämyksiä, olen ottanut hänet myös mukaan graffitien valokuvausreissuille jo pienestä saakka. Ensin rintarepussa Pasilan galleriaan ja myöhemmin autiotaloja kiertämään. Tämä aiheutti sen, että kerran päiväkodista poikaa hakiessani tarhan täti kysyi huolissaan:

 "Poikasi kertoi tänään nähneensä ison kuolleen rotan autiotalossa ja sanoi teidän olleen siellä yhdessä. Mitä ihmettä te sellaisessa paikassa teitte?" 

Kerroin harrastavani valokuvausta ja löytäväni hylätyistä rakennuksista monesti mielenkiintoisia kuvauskulmia. Ja näinhän se on. Tätikin sen ilmeisesti ymmärsi, vaikka varmaan ei hyväksynytkään ratkaisuani kuljettaa viisivuotiasta mukana luhistumisvaarassa olevien rakennusten syövereissä. 

Joskus on kuitenkin ihan hyvä vähän seikkailla ja saada vähän sydän tykyttämään.

Nyt vihdoin päästään siihen tuoreimpaan kuvasaldoon. 

"Tyvestä puuhun noustaan"

"Huipulla tuulee"

"Maisemakonttori?"

"Kerros oli kadonnut kuin maan nielemänä"

Tässä kuvatekstissä täytyy sivuta sitä kuuluisaa Rikkinäisten Ikkunoiden Teoriaa johon myös paljolti Stop Töhryille -sodankäynti perustui.

"Smile you're on candid camera"

Pettymyksekseni sisältä ei löytänyt kuitenkaan muutamaa tägiä kummempaa graffitiosastoa, paitsi yksi kromipiissi. Viimeisestä kuvasta saattaa löytyä siihen selitys, eli kameravalvonta. Tosin uskallan ennustaa, että mitä pidemmälle purkutyöt edistyvät, sitä enemmän alkaa väriä ilmestyä raunioiden seinämille. Itse en sinne ole menossa maalaamaan, mutta näin ne jutut yleensä menee.

Vaikka kuvissa näkyykin vain puolikkaita kerroksia ja huoneita, oli talonpuolikkaassa ehjää seinää kilometritolkulla yhä jäljellä. Juuri sellaista sopivaa ympäristöä esim. aikuisopiskelijoiden graffitikurssia varten, jossa inspiraatio olisi ihan eri luokkaa kuin lumikinosten ympäröimällä vaneriseinällä kylmän tuulen puhaltaessa päin kasvoja.

Jos kaupungit ja purkufirmat yms. instanssit saisi jollain keinolla ymmärtämään, kuinka järjetöntä resurssien hukkaamista tällainen purkupolitiikka onkaan… 

Useille kaupunkien virkamiehille sekä monille kiinteistönomistajille olen koettanut viime vuosina kuvailla, kuinka vastaavanlaisissa paikoissa olisi mahdollista järjestää katutaidetyöpajoja ennenkuin varsinaista purkamista aloitetaan. Sellainen ohjattu toiminta olisi jännittävää ja kiinnostavaa samaan aikaan, eikä parin päivän työpajatoiminta luulisi purkufirmojen aikatauluja romahduttavan. 

Mutta toistaiseksi olen ehdotellut tuloksetta. Tähänkin aiheeseen tulen jatkossa palaamaan varmaankin useamman kerran, koska toimintamalliin olisi saatava muutos.