tiistai 12. helmikuuta 2013

Nouse Ylös- komediaa ja karikatyyriä


En jaksa hirveästi negatiivisuudessa jumitella,
vaan pyrin löytämään iloisempia juttuja omaan ja muidenkin elämään.
Siksi ajattelin että täytyy saada kattohyppy-keissin jälkeen naurettavampaa materiaalia kehiin, kaikille kun ei musta huumori putoa...heh heh.

Tässä vuosien varrella on tullut toimittua "aika monessa" duunissa. Eräänä päivänä laskin huvikseni, montako ammattia on tullut kokeiltua tähän mennessä...lopputulos oli 21 kpl.  Niitä en ala tässä yhteydessä luetteloimaan, mutta joitakin tulen jatkossakin avaamaan tarinan muodossa, kuten YK:n Rauhanturvaaja- kokemuksista jo aiemmin.
Työelämän eri tilanteissa on tullut vastaan mielenkiintoisia tyyppejä, joiden kanssa on voinut kikkailla mitä hölmöimpiä juttuja. Ja mikä parasta, monesti ne jutut ei ole liittynyt annettuun tehtävään millään lailla, silti ajankäytöstä on maksettu palkkaa. Toki ne tehtävätkin on hoidettu, mutta sillä periaatteella että hauskaa pitää olla.

Tällä kertaa edellämainittuun kategoriaan kuuluvana sankarina on Patrosen Matti. Kaveri joka näyttää ulospäin ujolta ja hiljaiselta pienoismallirakentajalta, kulkee hivenen kumarassa ja hymyilee (lähes taukoamatta).  Mutta Matti on mestari naamioitumaan. Kun jalkaan tulee painikengät ja erehtyy samalle tatamille, niin se on moro ja tennarit vilahti. Vaarattomalta näyttävään kroppaan on ladattu yliannostus dynamiittia sekä isolla kauhalla piilevää huumoria. Herrasmiehemme tyyliin kun ei kuulu omille jutuilleen räkättäminen.

Patronen on viime aikoina ottanut uuden aluevaltauksen haltuun: Stand up- komiikka on vaativa laji, joten vaatimaton Matti sopii hyvin sekaan koomikoiden sakkiin. Tavatessamme jokin aika sitten tuli puheeksi  kummankin nykyiset työkuviot ja päätettiin yhdistää hetkeksi voimiamme. Piirsin Masasta karikatyyrin, jota voi sitten mahdollisesti jossain yhteydessä käyttää perus-valokuvan sijasta. Perheellisenä miehenä sankarimme halusi tietysti fanittavia naisia kuvaan mukaan, niitä kun kuulemma aina pyörii nilkoissa riesaksi saakka.



Jos olisin älynnyt jo vuosia sitten alkaa kantaa kameraa aina mukana, niin materiaalia
olisi tähänkin kirjoitukseen rutkasti enemmän. Parilla rivillä kerron kuitenkin eräistä firman hiihtokilpailuista, joihin Matti otti osaa ehkä 5 vuotta sitten...

Itse en ollut kilpailemassa, vaan vastasin kahvion hoidosta. Paikalle saapui kymmenittäin mitä kalleimmilla ja trendikkäimmillä hiihtovälineillä varustautuneita harrastaja-urheilijoita. Jo pelkät lämmittelypuvut ja hiihtoasut sai väriloistossaan riikinkukon näyttämään harakalta.
Mattikin tuli tontille.
Varustuksena oli vahvasti haalistunut ikivanha keltainen hiihtohaalari, jossa tussilla rinnuksiin tekstattu "Mustanaamio". Pipon virkaa toimitti pään yli vedetty huppu ja tietysti myös musta "naamio" silmien ympärillä, samantyyppisesti kuin Karhukoplalla.
Niskassa lepatti viitta. Viittaan oli kiinnitetty hakaneuloilla tussattu pahvinen kyltti jossa luki:
 "TAPAN JOS OHITAT!"

Tapahtumasta olisi myös muuta hupaisaa kerrottavaa,
mutta jääköön juoruamatta enempää.Voittoa ei kuitenkaan jostain syystä tullut. 
Mutta mikä parasta: tempaus tapahtui vesiselvänä ja työajalla.

Jätän tällä kertaa musavideot liittämättä, mutta viitteitä Masan musiikkimausta voi nohevampi kaveri päätellä seuraavan videoklipin ensimmäisestä kohtauksesta...
Kärppänä Paikalla, jakso 2

Jääkiekkoa ja tilannehuumoria yhdistelevän Kärppänä Paikalla - sarjan lisäksi
Matti kiertää mikki kourassa eri tapahtumissa ja jos haluat herraan tutustua tarkemmin,
 tässä ohjeet ja työnäyte yleisön edestä.

2 kommenttia:

  1. Hehee, Kiitos Hende! Ja mainittakoon vielä että nämä olivat viimeiset hiihtomestaruuskilpailut, joihin pääsi kilpasarjaan ilman näyttöjä...Eikä unohtaa voi myöskään innokkaita kannattajia, jotka olivat pystyttäneet minulle kannustavia kylttejä metsään! :) //Matti

    VastaaPoista
  2. Eipä kestä. Tarinoita on sullakin niin paljon, että sitten eläkkeellä voit koostaa niistä vaikka kirjan, jos sellainen toteutuu, niin tiedän yhden kiinnostuneen kuvittajan... Mutta näin se taisi olla että Mustanaamio-tempauksen jälkeen jostain syystä se kilpasarja keksittiin.

    VastaaPoista