Käytiin sunnuntaina rouvan kanssa viettämässä laatuaikaa "tavallisten perheiden tapaan"; kävelyllä aurinkoisessa alkukevään säässä. Valittiin sellainen paikka, jossa ei olisi niin suurta ihmistungosta, kuin vaikka Kaivarin kävelyteillä tai Töölönlahdella. Siispä suunnattiin meren jäälle. Olihan jäällä muitakin kulkijoita, mutta ei ruuhkaksi asti. Raittiin ilman ja hyvän mielen lisäksi jäi muutakin käteen, sillä hyvä ystäväni Inspiraatio nimittäin tuli vastaan Lauttasaaren sillan alla. Mutta jätin Inspiksen rauhaan ja jatkoin päivän viettoa vaimon parissa.
Tänään maanantaina olisi pitänyt tehdä paljon: paperihommia on rästissä moneen suuntaan ja kouluunkin olisi pitänyt mennä, mutta jäin hoitamaan meilirumbaa ja lyhentämään "to do"-listaa.
Aamumyslikippoa tyhjentäessä piirtelin puolihuolimattomasti mustekynällä noin kahden minuutin linjat huvikseni sanasta "Helsinki" sanomalehden etusivulle, samalla kun mietin erääseen tulevaan projektiin liittyviä kirjainmuotoja. Sälkkärit avatessani tajusin että keli on jopa eilistäkin parempi. Pari tuntia jaksoin säätää niitä "pakollisempia"... sitten se kiusaus voitti. Laitoin viestin Felt Fotografin Larille:
-"Moi, onko kiirettä? Lähetkö messiin kuvaamaan, meen maalaan Larun sillan alle. About tunnin setti"
Vastaus tuli pian:
-"Koska?"
-"No vaikka 12.00"
-"AI TÄNÄÄN! No perskeles! Mennään vaan."
Eihän siinä sitten. Läppäri kiinni, kamat kasaan ja kiesin keula Lauttasaarta kohti. Sillan alustaa lähestyessämme Lari kysyi:
"Kai tää jää kantaa noin kauas?"
-"No tottakai, luota muhun."
Onneksi luottamus on molemminpuolista. Eli kuvareppari kertokoon puolestaan:
Matkalla sillalle Lari kommentoi jalanjälkiä: "Kato joku on ulkoiluttanut pulua"
"Mitäs täs, duuniin matkalla"
Semmonen siit nyt tuli
Rotsi auki?
Hah, no ei. Kunhan spedeilen.
Kaikki loppuu aikanaan ja jäljet oli tietysti korjattava. Ja kaunis (?) harmaa betoni sai "töhryt" pois pinnaltaan.
Kivaa oli, nenäkarvat kiittää aerosolikylvystä. Mä kiitän kivasta säästä ja luotettavasta valokuvaaja -ystävästäni. Hauska läppä on, että tutustuin Lariin Helsinki-Vantaan lentoasemalla ysärin puolivälissä, jolloin iLari oli tarjoilija ja mä kokkina Fly Inn- ravintolassa. Mutta niistä ajoista joskus lisää...
Kohta se kesä alkaa taas olemaan tonteilla.
Onneks.
Todella hieno setti ja nerokas idea toi pakkauskelmu. Oishan se tuolla voinu olla ohikulkijoiden satunnaisena ilona. Helppo ainakin poistaa mikäli tarvetta.
VastaaPoistaKiitosta. Pakko myöntää että tuorekelmulle maalaamisen keksinyt kenties keski-eurooppalainen veijari (jos joku tietää kuka sen keksi, kertokaa mullekin) on omassa arvomaailmassani yhtä suuri sankari, kuin se toinen, joka keksi laittaa maalin joskus suihkepulloon.
PoistaPeriaatteessa ois voinut duunin jättää muutamaksi päiväksi, mutta kesähän tulee ja kelmua riittää. Ehkä ensi kerralla ;)
Olisitte jättäny kelmun sinne, olis kivasti piristäny harmaata betonijalkaa. Tuskin siitä kukaan olis motkottanu kun ette betoniin maalannu. Oli kyllä todella siisti idea, hyvää duunia!
VastaaPoistaKiitos Sami :) Näitä vastaavia pyyntöjä kelmun jättämisestä on tullut eri lähteistä jo melkein parikymmentä. Hauska nähdä että porukka katsoo mieluummin värejä kuin harmaata betonia.
VastaaPoistaLähettyvillähän on myös yhdessä kuvassa näkyvä Larun vesitorni, joka on harmaa ja jonka purkamisesta väännetään kättä. Puretaan tai ei, se vasta pitäisikin maalata. Joku osaavampi voisi hakea EU-rahoituksen hankkeelle ja sinne perustettaisi lastentaiteen museo. Pari kertaa vuodessa pinnat uusiksi katutaiteen keinoin?
Vink vink Sauri ja Arhinmäki ;)