Skattan näyttelyduunien taustatarinaa

Toukokuun lopulla avasin taidenäyttelyni Hotelli Katajanokan pohjakerroksessa, entisen vankilan entisöimattömässä eristyssellissä. Parin kuukauden aukiolon aikana vieraskirja onkin saanut kivasti mustaa valkoiselle. Näyttely on paikallaan vielä kuukauden, elokuun loppuun saakka, joten jos et ole käynyt kurkkaamassa niin vielä ehtii. Viimeisen kuukauden kunniaksi avaan nyt muutamien kuvien avulla tekohetkien tunnelmia. Näyttelyn nimihän oli "Here 2 Stay?" 

Nimen taustasta sen verran avausta, että nimi on johdettu Legendaarisesta junanvaunuun maalatusta graffitista, jossa luki nimenomaan "HERE TO STAY" Näyttelyn nimen valinnalla haluan osoittaa kunnioitustani Suomi-graffitin pioneereille. 

Sen lisäksi kyseinen teksti sopii hyvin kuvaamaan myös vankilaoloja; kuka sinne jäädäkseen menisi?

Taustaa näyttelyn syystä ja synnytyksestä voi lukea tästä blogitekstistä.

Näyttelyn työt on kasattu kevät talven aikana, poikkeuksena yksi työ, joka oli jo ensimmäisessä näyttelyssäni vuonna 2006 Korjaamon Baarissa. Rakennuspalikoina silloisessa näyttelyssä oli paljon purettavista rakennuksista ja autiotaloista kerättyä materiaaleja. Tämän ainokaisen nimi on "Vankeutta 1,5 vuotta" Silloisessa näyttelyssä teemana oli "Työrauha Katutaiteelle" ja koetin näyttelyni avulla omalta osaltani kyseenalaistaa vielä voimissaan olleen"Stop Töhryille"- projektin. Työ koostuu kahdesta taulusta, jotka on toteutettu öljyväreillä vanerilevyille. 

Duunin nimi menee vähän ristiin työssä mainittavien vankeusrangaistusten kanssa, teoksessa lukee "1v 5kk", joka tietysti on vähän eri kuin 1,5 vuotta. Mutta sillä nimellä se on kulkenut alusta saakka, joten lainataan vaikka Pilatusta tässä vaiheessa: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin".

Tuoreemmatkin näyttelytyöt on myös aikaansaatu roskalavalöytöjen ja purkutalojen suosiollisella avustuksella. Muina työvälineinä oli perinteisempien paletin ja siveltimen sijasta mm. tällaista arsenaalia:

Töitä selliin vein kaikkiaan 19 kpl. Puhe oli aluksi n. kymmenestä, mutta ideoita puski sen verran että muutama piti jättää toteuttamattakin ajanpuutteen takia. Joistakin duuneista tuli tehdessä huomattavasti monimutkaisempia kuin oli tarkoitus, esim. "Vapaa Kahleista" sai interaktiivisen osuuden, kun tuli mieleen liittää osaksi työtä vanhasta kaiuttimesta löytynyt iso magneetti. Niinpä lopullisessa työssä kännykän ja vieterin välinen kettinki voi joko roikkua ilmassa tai nojata taulun taustalla olevaan magneettiin, katsojan mieltymyksen mukaan. 

Vankilassa ei kännykkä soi, eikä kalenteri juoksuta tienestejä metsästämässä. Siinä mielessä kiven sisällä on vapaampi kuin perus arjen oravanpyörässä.

Mitäs siitä vanhasta kaiuttimesta sitten tuli?

"Pakokeino 2 & 3" Kahdella tavallahan tuon narun avulla pääsee pois kaltereiden takaa...

Signeerasin ylläolevan työn raaputtamalla kuvassa näkyvään boksin vasempaan alakulmaan, samaan tapaan nimmaroin "365"-duuninkin:

Kyseinen kolmekuusvitonen näytti alkuun tältä:

Pohjalle lastulevyä joka alun perin oli Nokia- housessa työpisteiden välisermi. Muuttofirman työkeikkojen aikana muutama vuosi sitten eri kokoisia sermejä viskattiin roskiin isot määrät ja otin nipullisen talteen, taidetarkoituksiin. Numerot puolestaan on Osuuspankin puretusta toimitalosta kerrosten porrastasanteilta, matkamuistona tältä reissulta.

Toinen vähän erikoisempi signeeraustapa on myös neulominen. Eri katutaiteiden muodoista diggailevana halusin antaa kädenojennuksen neulegraffitiharrastajille, tehden kirjaimellisesti kankaalle toteutetun työn näyttelyyn. Kirppiksiltä on vuosien varrella tullut kerättyä joitakin kledjuja talteen pelkästään printtien kangaskirjainten takia ja tässä yhteydessä niille löytyi viimein käyttöä, vähän punkzine-henkeen kankaalle ripottelemalla. Duuni syntyi riippumatossa loikoen, neulomalla takaterassilla kevätauringossa lumihangen yllä. "Hende Was Here" työn taustakankaaksi valitsin Marimekon Jokapoika- paidasta selkäosan, koska loppupeleissä ihan kuka tahansa meistä voi joutua lusimaan vähänkin huonommalla onnella. Kohtalo ei aina ole ihan omissa käsissä. Vaikkapa joku ex-heila tai kateellinen työkaveri tms. voi nopeasti antaa perättömän ilmiannon sinusta ja seuraukset voi olla vaikka kuinka vakavat. Tai käyt duunissa ja pomo jättää verosi eteenpäin tilittämättä ja saat syytteen veronkierrosta. Tai jotain muuta vastaavaa, onhan näitä tarinoita kuultu. 

Entäs jos sinne kiven sisään sitten joutuisi? Omasta syystä tai ilman syytä? Mitä seurauksia sillä olisi perheeseen, tai muuhun siviilielämään? Näitä ajatuksia mietiskelin tehdessäni "PerHe"-duunia. Alku sanasta on ihanaa, pehmeää ja söpöä, mutta kun sinä lähdet lusimaan ja He jäävät kotiin niin säröily ja säkenöinti hajottaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Sen verran totista urheilua näyttelyn kasaaminen oli, että vanha tuttu kolmikko"verta, hikeä ja kyyneleitä" oli tässäkin pelin hengessä mukana.

Erästä työtä varten piti vaivata sukulaismiestä, joka vietti Riihimäen Vankilassa useammankin elinkautisen; vartijana. 

Halusin tehdä entiseen vankilaan sellaisen taulun, josta välittyisi 

niin maan perusteellisesti maalaisjärkeä ja rentoa virkamiesmäisyyttä. Sankarina duunissa olisi siis Artturi Sakari Reinikainen. Tähän työhön olisi sukulaismiehestä ei hiuskarvan, vaan viiksikarvan verran apua. Pyysin häntä saksimaan muutamia viiksikarvojaan, jotta saisin pensselin harjaksista muodostuvaan  ylähuulikarvoitukseen ainutlaatuista aitoutta muurien sisäpuolelta. Niinpä posti toikin pian kirjekuoren jossa huolella elmukelmuun pakattuna oli parikymmentä osittain jo harmaantunuttakin viiksikarvaa.

Viiksien lisäksi homma sisälsi monta muutakin työvaihetta. Aluksi luonnostelu ja pohjaväritys pastelliliiduilla, siihen päälle spraymaalia siveltimillä ja viimeistely maalitusseilla. Konstaapelin suikkaan vielä aito suomileijona- nappi suoraan virkapuvusta, niin se oli siinä. Taustan jätin maalaamatta, jotta lastut näkyy kunnolla. Halusin tuoda esille sen näkökulman, että maamme virkamiehissä (oli sitten kyseessä vaikkapa poliisi, Kelan konttorirotta, tai muu elämääsi vaikuttava ulkopuolinen päätöksentekijä) on liikkeellä aika monia elämäänsä kyllästyneitä puupäitä, mutta onneksi myös rentoja mutta reippaita Reinikaisen sielunveljiä löytyy joka ammattikunnasta. Niinpä sieltä löytyy tarvittaessa myös tuki ja turva.

Mitä taas tukeen tulee, niin talvella vankilalla ensi kertaa poiketessa tuli yksi idea ihan seinästä repäistynä:

Katajanokkalaista katutaidetta vuodelta 1903.

Niinhän sitä sanotaan että linnaan mennään lukemaan tiilenpäitä. Sanoista tekoihin:

Kävin poimimassa Kalasataman rakennustyömaan jätekasasta puolikkaita tiiliä, jotka vasaralla ja hiomakivellä muokkasin tarkoitukseeni sopiviksi, raameiksi löysin purkutalosta vääntyneen metallisen kehikon ja tein laastista valoksen käyttäen pohjana taas vanhaa sermiä, josta vain pintakankaan olin skalpeerannut pois.

Siinä sitä lukemista nyt löytyy. 

Monihan on linnassa lukenut itselleen ammatinkin, ahkerimmat lusijat varmaan useitakin.

Tiiliin liittyy myös toinen duuni, johon materiaalia kerääntyi myös vähän sieltä täältä. Alunperin piti tulla vähän toisenlainen kollaasi, mutta kun perheen kesken käytiin lomalla Nizzassa niin kivikkoisesta uimarannasta löytyi sen verran tyylikkäästi meriveden silottelemia tiilenpalasia että ne sopivat teokseen kuin viila kakkuun, joten matkalaukkuun kertyi pari kiloa merivedessä marinoitunutta Nizzalaista tiilimurskaa.

Pohjalle laitoin toisesta valtionlaitoksesta (Sotilassairaala Tilkan lopettamishuutokaupasta) peräisin olevan työtuolin istuinosan. Vähän sommittelua ja eri rosoisia tiilenpaloja sekä Pispalan tikkutehtaalta poimittuja metalliromuja yhdistämällä kerron kuinka vankilan toimintamalli perustuu rikollisten "särmien hiomiseen" vankeustuomion aikana.

Isompikin muurinpala oli lillumassa rantavedessä joka kiinnosti ottaa mukaan, mutta "ehkä" se oli turhan kookas matkamuistoksi.

En tiedä mistä ylläoleva murkula oli leikattu, mutta jos leikkauksista puhutaan, niin näyttelystä löytyy myös teos nimeltä "Gold Cut". Terminä Kultainen leikkaus liittyy geometriaan ja kuvataiteeseenkin, mutta tässä yhteydessä se liittyy enemmänkin leikkauksen suorittajan lompakon paksuuteen...

 Varsin epäselvää horinaa, tiedän. Mutta ehkä kuva tekoprosessista avaa asiaa enemmän:

Näin kirppiksellä nyrkkeilysäkin, jonka merkki oli Gold Cup. Hämmentelin hehkulamppua hetken aikaa kaljun alla ja lopulta palaset kolahteli kohdilleen. 

Lusiessa vangit helposti suunnittelevat kuinka kostaa ja kenelle tuomion aiheuttama kärsimys. No nyrkkeilysäkkihän on klassinen vihanpurkamisen kohde. 

Gold Cup muuttuu yhtä kirjainta vaihtamalla leikkaukseksi ja leikkaamalla firmojen kuluja valkokauluspukumiehet ovat saaneet aika paljon epätoivoa ja katkeruutta kylvettyä lompakoidensa lihottamiseksi. Ja kun ihminen on epätoivoinen, seuraa epätoivoisia tekoja, jotka pahimmassa tapauksessa palkitaan tällaisilla kakkukesteillä. 

Aiemminhan jo kerroin 

Murhaajamaton tekoprosessista ja kun pari päivää sitten kävin näyttelyä siistimässä, niin huomasin että ihan mukavasti on matosta maalipinta kulunut tummemmaksi ja mitä nyrkkeilysäkkiin tulee, niin kivastihan tämän fotaamisen jälkeen siihen silmälasien kohdalle oli kuoppaa tullut.

Näiden yhdeksän esitellyn teoksen lisäksi siis 10 muutakin paikanpäällä, käy kurkkaamassa ja tutkimassa sisäistätkö tulkintojani. Myynnissäkin ne on, jos joku niin paljon miellyttää.. vaikka aika tummanpuhuviahan aiheet on tällä kertaa.

Avajaisia vietettiin 22.05. ja ajoittain oli jopa tungosta, kuten kuvasta näkyy. Mutta nyt kesähelteillä vierailu kiven sisällä voi virkistää, myös hotellin terassi on auki päivittäin.

Loppuun vielä näyttelyn virallinen Making Of-video, joka on Felt Fotografin Larin käsialaa, räpit sylkee MC Scure

Kotkan maalikuningas Tolsa

Aloitin tekemään seuraavan blogitekstin aiheesta "Jere ja punakeltaiset", mutta tilanteet elää. Koska se juttu on jo ratkennut niin palaan asiaan varmaan talven mittaan. Sen verran voin sanoa että onneksi kävi näin, sillä mikäli urheilija Karalahti olisi muuttanut Ilmalaan, niin seuraukset olisi olleet  kohtuullisen dramaattiset oman fanitukseni suhteen." Aika" suurella tunteella tulee kiekkoon(kin) suhtauduttua...

Sen sijaan käsittelyssä (tai oikeastaan jaloittelussa) on toinen urheillukeissi: Fudis. Omakohtaista kokemusta nahkakuulan parista löytyy tietty junnuvuosilta, niinkuin miljoonalta muultakin muksulta.  Äidin puoleinen suku on aika palloilulajeihin hurahtanutta ja melkein kaikki heistä ovat jollain kentällä ja jonkun pelivälineen perässä harrastanut. Aika suurelta osin juttu tulee varmaan verenperintönä ukki-vainaalta, joka oli syntyjään Viipurin poikia ja rakasti jalkapalloa. Oman aikansa "ammattilaisena" ukki  ostettiin ensin Kokkolaan ja sieltä edelleen Riihimäkeen ja perhe seurasi tietenkin mukana . Ukista olisi paljon kerrottavaa ja varmaan tähänkin palaan myöhemmin, mutta tässä yhteydessä keskityn lähinnä siihen fudikseen. Sen verran vahvasti Tiaisen Rami vaikutti Riihimäen Palloseurassa pelaajaurankin jälkeen valmennuspäällikkönä, että seuran kotisivuilla edelleen poseeraa oikeassa ylänurkassa tuttu kiharapää. Lapsena tuijottelin useat tunnit ukista tehtyjä karikatyyrejä toimistohuoneen seinällä ja varmasti jollain tavalla nekin ovat vaikuttaneet meikäläisen mielenkiinnon kohteisiin.

 Oma peliurani oli suht lyhyt ja ytimekäs, josta ei paljon vaihtopenkkiä suurempia tarinoita löydy. Sitäkin suuremmat seikkailut koin RiPS:n parissa n. 6-vuotiaana, ollessani edustusjoukkueen "huoltaja". Eno pelasi edustusjoukkueessa ja otti minut mukaan välillä treeneihin ja pelimatkoille Hart Sport-pulloja kantamaan. Ne oli tärkeitä hetkiä pikkumiehelle; pelaajat kutsuivat "pikku huoltajaksi" vaikka oikeasti se rooli taisi olla lähempänä kisamaskottia.

Yhtä kaikki, viime viikolla avautui yllättäen sellainen tilanne, että oli lähdettävä kaakonkulmalle maalaamaan metallista pintaa arvokkaan historian omaavalle pelikentälle. Mitenkäs se tapahtui? 

Vahingossa.

Ennen juhannusta pohdittiin että missä sitä kokkoa tuijoteltaisi. Vaihtelun vuoksi päätettiin lähteä jonnekin, mistä ei tunneta ketään. Suunnattiin Kotkaan leirintäalueelle. Kaupungilla pörrätessä vastaan tuli myös kiinnostava pieni mainos sähkökaapin seinässä, jossa kerrottiin "taidepömpeleistä"...?! Vuokramökillä KVG ja sieltähän selvisi: mielenkiintoinen projekti  joka oli jo käynnissä ja ilmoittautumisaika ummessa. Juttu kuitenkin kiinnosti joten kysyin meilitse, olisiko mahkuja päästä vielä messiin.  Järjestäjältä selvisi että pieni sauma oli olemassa. 

Varsinaisen projektin ulkopuolella oli nimittäin yksi sähköboksi jonka ulkoasussa oli ehkä hieman päivitettävää. Aiempiin suunnitelmiin  oli tullut mutkia matkaan, joten kysymykseni ajoitus osui vahingossa nappiin. Kun sain kuulla missä sähkökaappi sijaitsi niin inspiraatio oli aika selkeä.

Kohde oli siis Arto Tolsa Areena. 

Helsingin Olympialaisia varten rakennettu jalkapallostadion Kotkan urheilupuistossa. Yhä kiinnostavammaksi asian teki pelimies, jonka mukaan paikka on nimetty.

Tolsasta olisi varmasti monenlaisia tarinoita kerrottavaksi, mielenkiintoinen mies joka mm. valittiin kolmesti vuoden jalkapalloilijaksi ja loi uraa ulkomailla, mutta lähti kuitenkin taivaallisille pelikentille ennen aikojaan. Pelurin omia jutusteluja näet YLE Areenasta löytyvästä haastattelusta.

Kunnianosoituksen arvoinen herrasmies tulisi siis löytymään sähköboksin kyljestä. Toiselle kyljelle aihe tuli kaupungin vaakunasta, vähän soveltaen sieltä täältä. Paikan päällä näky ei kieltämättä kovi kannustavalta vaikuttanut:

Täytyy vielä erikseen mainita, että vaikka maanläheisestä ja konstailemattomasta hip hop-kulttuurista pidänkin, enkä niinkään siitä blingbling-puolesta, niin ylläoleva oli ehkä jo vähän liiankin maata lähellä ja turhankin konstailematon.

Saavuin paikalle lauantaina n. 18 aikoihin ja aloitin kitkemällä rikkaruohot. Sitten hommiin. Luonnoskin oli mukana:

Ja se kotka toiselle kyljelle kaupungin vaakunasta:

Homma eteni pikkuhiljaa ja sain myös seuraa... Koska oli lauantai-ilta, niin nuorisoahan oli liikkeellä ja kissaa pörräsi nilkoissa:

Sen verran keskittyneesti maalasin että jäi näkemättä saiko pörröturkki saalista kentän hiiristä vai jäikö luu käteen.

Yöllä oli pakko hetkeksi keskeyttää ja hakea evästä snägäriltä. Ruoan päälle rentouttava tunnin lepo auton takakontissa ja takaisin sorvin ääreen. Aamiaiseksi muutama Panadol ja kentänhoitajan tarjoama puolen litran aamukahvi.

Lopulta puolen päivän aikoihin peltilaatikko tuli finaaliin ja näytti tältä:

Katto oli jätettävä sääntöihin perustuen maalaamatta, samoin kuin sähkölaitteiden ilmastointia varten olevat ritilät kyljissä.

Mikäli haluat lisätietoa projektista, tuolta löytyy:

https://www.facebook.com/taidepompelit

Ja mikäli kiinnostaa, että ketkäs siellä Areenalla sitten pelaavatkaan, niin selviää tuolta:

http://ktp1927.fi/

Loppuviikon menovinkit:

- lapset: ulos fudista pelaamaan

-aikuiset: Meripäiville

Loppuun tietty taas musaa;  Meripäiväthän on klassiset bileet, niin eiköhän siellä kuulla myös the Klassikoin:

Juha Vainio: Kotkan poikii ilman siipii

Pikkusällin synttäripiissit

Poitsulla on tänään synttärit, joten sen kunniaksi pari seinäsessarijuttua...

Graffitikulttuurissa on se(kin) hyvä puoli, että sen avulla voi juhlistaa monenlaisia tapahtumia "vähän isommalla onnittelukortilla". Seinillä on nähty maalauksia synttäreiden johdosta, vauvauuisten ansiosta, hääjuhlan kunniaksi ja tietysti myös hautajaisten takia osanotto- aiheisia maalauksia.

Jos joku olisi pitänyt kirjaa vaikka siitä, kuinka monet polttaripiissit esim. Suvilahti-Kalasatama-akselilla on yhteensä toteutettu näiden 2009-2013 vuosien aikana, niin aika mones ruutuvihko varmaan olisi jo käytössä. 

Meidän perheessä on ollut tapana kesäisin maalailla isä-poika-meiningillä kerran-pari vuodessa. Monesti sillä tavoin on juhlittu pikkusällin synttäreitä, joita tänäänkin taas vietettiin, nyt jo kolmattatoista kertaa. Tällä kertaa tosin ei tahrittu sormia maalilla vaan vähän tavanomaisemmin juhlistettiin hattaran parissa Lintsillä.

Mutta muutamia sessareita on hyvällä fiiliksellä vedelty aiempina vuosina suihkemaalauksen merkeissä eri kaupungeissakin ja tässä muutamat fliksut parilta reissuilta Suvari-Kalis-akselilta.

Suvilahteenhan seinä tuli 2009, joten sopivasti ukkelin yhdeksänvuotis -synttäreille. Iskä veti linjat ja pikku-ukko fillasi.

Muutaman tunnin jälkeen seinässä oli molempien suosikkidekkari Nikke Knatterton

 ja villejä sällejä kuvaava ritsa sekä synttärikakunlohko kynttilöineen kertoi että YSI tuli täyteen. Äiti hoiti huoltotehtäviä ja toi välillä juotavaa ettei helle haitannut liikaa maalaripoikia.

Viime kesänä poitsu ehdotti että mentäisi tekemään yhteinen setti, johon pienempi lippispää vääntäisi yksinään letterit ja isompi lippispää vastaisi charactereista. Teemaa vähän pohdittiin pidemmin ja päädyttiin kunnioittamaan kotimaista lastenkirjallisuutta. Risto Räppääjä on hauska hahmo ja mainion hulvaton kirjasarja, joten siirrettiin Risto ja Nelli parimetrisinä vanerille. Mallikuvat löytyi oman kirjahyllyn kautta:

Kuten muistatte kenties, niin viime kesä oli kohtalaisen sateinen, siitä syystä maalauspäivänäkin saatiin homma käyntiin vasta iltapäivästä, joten ei mennyt ihan tuubiin sillä kertaa. Mutta yrittää täytyy, ja hauskaa pidetään vaikka hampaat irvessä.

Fonttirakentaja sai hommansa valmiiksi jo kun olin itse vasta puolimatkassa. Vähän alla olevan kuvan ottamisen jälken rouva tuli poimimaan nuoremman suhikijan iltapalalle ja pehkuihin. Minä jäin hoitamaan homman loppuun.

Pari tuntia myöhemmin tilasin emännän poimimaan itsenikin viimein pehkuihin.

Seuraavan aamun päiväkuva kertoi kuitenkin että ukkelit kävi kyhäämässä ihan onnistuneet setit.

Tänä vuonna ei (vielä) ole kaksistaan seinälle keretty, toki paljon muuta sitten onkin tehty sen sijaan. Mutta kesä on yhä kesken; vielä kerkeää vaikka mitä!

Loppuun tietty räppiä... kesällä elämä ei ole ollenkaan hassumpaa!

Risto Räppääjä: Ei hassumpaa

Pepsi Cola- limuautomaatti

Kesähelle paahtaa parhaimmillaan ja silloin voi alkaa janottaa. Jos jano yltyy oikein kovaksi niin limukka jeesaa. Siksi tänään aiheena on old school limsa-automaatti.

Kirjahyllyssäni on muutama itselleni tosi tärkeä leffa, jotka katson vähintään kerran vuodessa, jottei aikuisuus pääse liikaa puraisemaan. Yksi niistä elokuvista on Big-Isoksi yhdessä yössä. Tom Hanksin esittämä Josh muuttuu 12-vuotiaana 35-vuotiaan kroppaan toivomuksensa takia ja siitä seuraa sellaista "aikuisuutta", jollaista itsekin haluan vaalia. Mies muuttaa asumaan yksin ja asunnosta löytyy mm. niin jättitrampoliini, flipperi, kuin limsa-automaattikin.

Tästä johtuen kymmenen vuotta sitten annoin vaimolle mahdollisuuden valita, kun muutimme omistusasuntoon. Kämppään tulisi sijoittumaan joko flipperi tai limsa-automaatti. Lopulta voiton vei limukone, koska se mahtui pienempään tilaan sekä siitä "oli oikeasti vähän hyötyäkin". 

Kun aloin limuautomaattia sitten etsimään, en missään nimessä halunnut mitään liian "uutta ja kiiltävää", eli kaikki mallit 1980-luvusta eteenpäin oli poissuljettuja. Onneksi löysin Keltaisen Pörssin kautta sopivan yksilön keski-suomesta ja sain kärsineen veteraanin jopa kotiinkannettuna, koska kyynärpääleikkauksen jälkeen en voinut itse käsi kantositeessä paljon nostella.

Kone siis saapui kerrostalokolmioomme ja siinä keskellä olohuonetta väkersin hissun kissun spraymaalin ja pikku siveltimen kanssa peltiveijarin taas uuteen kevääseen. Kaveri oli saanut vähän maistaa nyrkkiäkin etulevyn kolhuista päätellen, mutta lopulta vaiva palkittiin.

 Ruokavaliokin oli tulokkaalla vanhempaa mallia, joten kävin Suomen Pankista ostamassa satasella markkoja. Kassatäti hieman ihmetteli toimintaa, kun niihin aikoihin mummonkolikon kulkusuunta oli yleisimmin sisään kuin ulos tiskiltä.

Limukoneen saatuani sen kaveriksi oli hankittava muutama seuralainen. Divarista löysin uusvanhaa tuotantoa olevan "retrokyltin", joka oli otettava myös käsittelyyn. Peltilätkä asfaltille ja muutaman kerran nastarenkailla yli, niin johan alkoi tapahtumaan. Vähän vasaraa perään ja suolavesiliuosta niskaan , jonka jälkeen pari viikkoa parvekkeella niin kyltin kunto alkoi olla toivotunlainen. 

Mutta vielä  jotain amerikanmeininkiä halusin haeskella. Hain erään luhistuneen ladon seinästä lankun, johon kiinnitin pari jostain hankkimaani ruosteista kettinkiä. Näin aikaansaatuun "mainoskylttitelineeseen" kiinnitin ikälopuilla ruostenauloilla rangaistun kyltin parvekkeelta ja koko viritys sitten limukoneen ylle kattoon killumaan. 

Tietysti tyhjille pulloillekin vielä tarvitsi teemaan sopivan säilytyspaikan. Eräästä autiotalosta oli tarttunut matkaan muutama Hartwallin puukorin raato, ja niistä hieman yhdistelemällä sain pari kokonaista kasattua. 

Vaikka luulinkin homman olevan jo paketissa, niin myöhemmin kirppiksellä tuli vastaan seinäpuhelin, joka toisti samaa teemaa, joten matkaan vaan. 

Vuosien saatossa kerääntynyt limsakokonaisuus oli tarkoitus pitää yhdessä aina, tietysti toiveena oli että jossain vaiheessa piirros ja maalaus businekset olisi sillä tolalla että voisin pitää jossain toimistoa, jonne kokonaisuus istuisi näppärästi ruokkimaan aivotoimintaa nesteytyksen muodossa. Haavemaailma ei aina mene ihan kuten on kuviteltu ja siitä syystäkin tilanne on se, että kun oma rivitaloneliö vaihtuu vuokrakolmioon ja työhuonettakaan ei edelleenkään ole, niin tästä rakkaasta colakombosta on luovuttava. 

Yhdessä koimme hienoja hetkiä kymmenen vuoden aikana, parhaat muistot on Kaivokselasta, jossa aina ennen taloyhtiön saunavuoroa Pätkä kanssa "ostettiin" saunajuomat olohuoneesta kylpytakin taskuun. Ja vaikka se ei millään muotoa tarkoituksellista ollutkaan, niin kyllähän synttäri- ym.juhlissa  lapsivieraiden ilmeet oli vilpittömästi hämmästelevän ihailevia; "Siis onks teillä limukone kotona?!" Pihankin lapsilla riitti kuulemma asiassa kummastelemista. Joskus aikuisvieraat kummastelivat miksi moinen viritys on hankittu. Mutta hei, jotkut panostavat kotiteatterilaitteisiin tai vinyylisoittimiin, meillä riittää perustelkkari ja cd-soitin mutta limut säilytetään automaatissa. Näinkin asiaa joillekin perustelin.

Jos aihe lämmittää ja tiedät uuden kodin limukoneelle kavereineen tai vaikka yksi kerrallaan, niin tässä taktiset koodit, joista löytyy keinot omaksi hankkimiseen Tori.fi:n kautta:

Pepsi Cola -limuautomaatti

Pepsi Cola mainoskyltti

Pepsi Cola seinäpuhelin

Hartwall puulaatikko- limukori

Joku saattaa myös ihmetellä, miksi maalasin koneen Pepsin väreihin, enkä siihen toiseen. Vastaus ei ole Kola-Ollin legendaarisessa tokaisussa, vaan koska tykkään itse olla mieluiten "altavastaajan" puolella enkä valtavirran mukana. 

Oikeastaan juuri siksi lempikiekkojoukkueenikin on HIFK, eikä se venäläishallin punakeltaporukka ja myös osittain samasta syystä ei vaatekaapistani löydy yhtään swoosh-logoa, vaan Kolmen Raitaa kukkii henkarissa ja kenkäkaapissa.

Tämä poitsu näyttää olevan kanssani samaa mieltä juomapuolesta ;)

Loppuun tottakai taas musaa, youtubesta kaivettu herkullinen Pepsimainos, jossa myös hyvä meininki meneillään: Michael Jackson Pepsi Generation

Kesä on kuuma, limuautomaatti cooooooool.