Aloitin tekemään seuraavan blogitekstin aiheesta "Jere ja punakeltaiset", mutta tilanteet elää. Koska se juttu on jo ratkennut niin palaan asiaan varmaan talven mittaan. Sen verran voin sanoa että onneksi kävi näin, sillä mikäli urheilija Karalahti olisi muuttanut Ilmalaan, niin seuraukset olisi olleet kohtuullisen dramaattiset oman fanitukseni suhteen." Aika" suurella tunteella tulee kiekkoon(kin) suhtauduttua...
Sen sijaan käsittelyssä (tai oikeastaan jaloittelussa) on toinen urheillukeissi: Fudis. Omakohtaista kokemusta nahkakuulan parista löytyy tietty junnuvuosilta, niinkuin miljoonalta muultakin muksulta. Äidin puoleinen suku on aika palloilulajeihin hurahtanutta ja melkein kaikki heistä ovat jollain kentällä ja jonkun pelivälineen perässä harrastanut. Aika suurelta osin juttu tulee varmaan verenperintönä ukki-vainaalta, joka oli syntyjään Viipurin poikia ja rakasti jalkapalloa. Oman aikansa "ammattilaisena" ukki ostettiin ensin Kokkolaan ja sieltä edelleen Riihimäkeen ja perhe seurasi tietenkin mukana . Ukista olisi paljon kerrottavaa ja varmaan tähänkin palaan myöhemmin, mutta tässä yhteydessä keskityn lähinnä siihen fudikseen. Sen verran vahvasti Tiaisen Rami vaikutti Riihimäen Palloseurassa pelaajaurankin jälkeen valmennuspäällikkönä, että seuran kotisivuilla edelleen poseeraa oikeassa ylänurkassa tuttu kiharapää. Lapsena tuijottelin useat tunnit ukista tehtyjä karikatyyrejä toimistohuoneen seinällä ja varmasti jollain tavalla nekin ovat vaikuttaneet meikäläisen mielenkiinnon kohteisiin.
Oma peliurani oli suht lyhyt ja ytimekäs, josta ei paljon vaihtopenkkiä suurempia tarinoita löydy. Sitäkin suuremmat seikkailut koin RiPS:n parissa n. 6-vuotiaana, ollessani edustusjoukkueen "huoltaja". Eno pelasi edustusjoukkueessa ja otti minut mukaan välillä treeneihin ja pelimatkoille Hart Sport-pulloja kantamaan. Ne oli tärkeitä hetkiä pikkumiehelle; pelaajat kutsuivat "pikku huoltajaksi" vaikka oikeasti se rooli taisi olla lähempänä kisamaskottia.
Yhtä kaikki, viime viikolla avautui yllättäen sellainen tilanne, että oli lähdettävä kaakonkulmalle maalaamaan metallista pintaa arvokkaan historian omaavalle pelikentälle. Mitenkäs se tapahtui?
Vahingossa.
Ennen juhannusta pohdittiin että missä sitä kokkoa tuijoteltaisi. Vaihtelun vuoksi päätettiin lähteä jonnekin, mistä ei tunneta ketään. Suunnattiin Kotkaan leirintäalueelle. Kaupungilla pörrätessä vastaan tuli myös kiinnostava pieni mainos sähkökaapin seinässä, jossa kerrottiin "taidepömpeleistä"...?! Vuokramökillä KVG ja sieltähän selvisi: mielenkiintoinen projekti joka oli jo käynnissä ja ilmoittautumisaika ummessa. Juttu kuitenkin kiinnosti joten kysyin meilitse, olisiko mahkuja päästä vielä messiin. Järjestäjältä selvisi että pieni sauma oli olemassa.
Varsinaisen projektin ulkopuolella oli nimittäin yksi sähköboksi jonka ulkoasussa oli ehkä hieman päivitettävää. Aiempiin suunnitelmiin oli tullut mutkia matkaan, joten kysymykseni ajoitus osui vahingossa nappiin. Kun sain kuulla missä sähkökaappi sijaitsi niin inspiraatio oli aika selkeä.
Kohde oli siis Arto Tolsa Areena.
Helsingin Olympialaisia varten rakennettu jalkapallostadion Kotkan urheilupuistossa. Yhä kiinnostavammaksi asian teki pelimies, jonka mukaan paikka on nimetty.
Tolsasta olisi varmasti monenlaisia tarinoita kerrottavaksi, mielenkiintoinen mies joka mm. valittiin kolmesti vuoden jalkapalloilijaksi ja loi uraa ulkomailla, mutta lähti kuitenkin taivaallisille pelikentille ennen aikojaan. Pelurin omia jutusteluja näet YLE Areenasta löytyvästä haastattelusta.
Kunnianosoituksen arvoinen herrasmies tulisi siis löytymään sähköboksin kyljestä. Toiselle kyljelle aihe tuli kaupungin vaakunasta, vähän soveltaen sieltä täältä. Paikan päällä näky ei kieltämättä kovi kannustavalta vaikuttanut:
Täytyy vielä erikseen mainita, että vaikka maanläheisestä ja konstailemattomasta hip hop-kulttuurista pidänkin, enkä niinkään siitä blingbling-puolesta, niin ylläoleva oli ehkä jo vähän liiankin maata lähellä ja turhankin konstailematon.
Saavuin paikalle lauantaina n. 18 aikoihin ja aloitin kitkemällä rikkaruohot. Sitten hommiin. Luonnoskin oli mukana:
Ja se kotka toiselle kyljelle kaupungin vaakunasta:
Homma eteni pikkuhiljaa ja sain myös seuraa... Koska oli lauantai-ilta, niin nuorisoahan oli liikkeellä ja kissaa pörräsi nilkoissa:
Sen verran keskittyneesti maalasin että jäi näkemättä saiko pörröturkki saalista kentän hiiristä vai jäikö luu käteen.
Yöllä oli pakko hetkeksi keskeyttää ja hakea evästä snägäriltä. Ruoan päälle rentouttava tunnin lepo auton takakontissa ja takaisin sorvin ääreen. Aamiaiseksi muutama Panadol ja kentänhoitajan tarjoama puolen litran aamukahvi.
Lopulta puolen päivän aikoihin peltilaatikko tuli finaaliin ja näytti tältä:
Katto oli jätettävä sääntöihin perustuen maalaamatta, samoin kuin sähkölaitteiden ilmastointia varten olevat ritilät kyljissä.
Mikäli haluat lisätietoa projektista, tuolta löytyy:
Ja mikäli kiinnostaa, että ketkäs siellä Areenalla sitten pelaavatkaan, niin selviää tuolta:
Loppuun tietty taas musaa; Meripäiväthän on klassiset bileet, niin eiköhän siellä kuulla myös the Klassikoin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti