Pori Jazzia, tennareita ja graffitia

Tuli poikettua pari viikkoa sitten toista kertaa Pori Jazzeilla.

Tiedossa oli duunikeikka ja matkatavarat oli sen mukaiset.

Aiemmin postaamani Karhu Olympic Trainer-lenkkarit

 lähtivät mukaan ja ajattelin kaupunkiin päästyämme 

näyttää pojille paikallisia maamerkkejä sukupuuhunsa liittyen.

Ensin poikettiin Karhunkadun kautta.

Ja tietysti myös kivisempää kantaisää, 

Satakunnan Karhu -patsasta oli moikattava.

Porin keikan tilaajana oli Ulkoministeriö ja paikkana Porin Tori. 

Tällä kertaa en nähnyt yhtään bändikeikkaa, mutta musa oli silti läsnä. 

Homman nimi oli Suomi Areena ja Team Haloon kokoonpanoon

kuului tällä kertaa Signmark, Chike Ohanwe ja Faruk Nazeri

ohjelmakoordinaattori Anne Klemetti

 sekä tulkit Sirpa ja Karoliina.

Marko ja Chike räppäsivät, Faruk kuvasi kesäkiertuematskua videolle,

 mutta itse sain kenkää.

Toisin sanoen keskityin kustomointihommiin.

Ulkoministeriön teltalla otettiin joukkuekuva

"drive-in-kustomointikioskini" takana.

Homman juju oli taas se, että kuka vain voi tuoda yhden kenkänsä 

ja minä viritän siihen kylkeen sitten "jotain kivaa". 

Yhden siksi, että mahdollisimman moni pääsee osallistumaan.

Ensimmäinen lenkkari meni itseoikeutetusti ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, 

jonka vaimo oli tuonut maailmaa nähneen lenkkikengän huoltoon. 

Rauhan miehenä tunnetun Tuomiojan kenkään tussailin luonnollisesti 

sanan Peace, kiltin vaaleanpunaisella anarkisti A:lla varustettuna.

Seuraavana oli jonossa nuori neiti lilojen Crocsien kanssa.

Ratsastusta harrastavan typykän hoitohevosen nimi on Lovely Lady, 

joten se tuli myös kenkään.

Outi toivoi "jotain naisellista".

Pari siskosta toi uudenkarheat kangaskengät, 

joihin myös kuulemma olisi kiva saada jotain söpöä ja naisellista 

Sitten oli vuorossa Otto, joka harrastaa pyöräilyä ja uintia.

Kengän koosta päätellen Otto myös pääsee aika lujaa altaassa ja maantiellä, 

kokonumero oli muistaakseni 48.

Faruk otti salakuvan toimistonnurkasta.

Ja vielä Poritaustaiselle räväkälle naisihmiselle nimeltä Venla / Veera (?) uutta lookkia.

Muutamia muitakin tossuja tuli parin tunnin aikana väännettyä.

Tarkempi raportti torilta luettavissa 

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus- sivulta

Kun virallinen osuus oli paketissa, jatkui vapaamuotoisempi kiertely,

Oton duuni piti fotailla kun kerran tuli vastaan kadulla.

Parkkipaikalta löytyi melko namukas menopeli. 

Kehitys kehittyy ja traktoritkin vain kaunistuu. Jos hiluja riittäisi, haluaisin samanlaisen.

Anniksella piti käydä myös ilman muuta.

Sisääntuloväylällä katonrajassa oli tuttu telaus jäljellä, vuoden 2011 vierailulla 

piti ottaa ylänakki haltuun. Näppärät duunit oli sen alapuolellakin.

Aina ei graffitissa tarvita kymmeniä värejä, eikä edes tiivistä seinäpintaa.

Kun homma on hallussa, pari kannua ja verkkoaita riittää.

Junnut HERÄTYS!

Ei näin.

Eikä näinkään. 

Jukan duuneille on kiltisti sanottuna pissitty.

Anniksen seinät ovat toki kaikille vapaat mutta jos luvallisille seinille menet maalaamaan,

 niin maalaa sitten kunnolla äläkä perseile.

Kaikki ei tietenkään ole seppiä syntyessään, mutta tekemällä oppii.

Close oli ollut kaukaa viisas ja piissi oli syntynyt niin ylös ettei 

jämäkannusuihkijat yletä ilman tikkaita bommailemaan päälle.

Snitch oli myös osoittanut jälleen nerokasta tilankäyttöä. 

Seinäpinnan ei tarvitse olla iso, jotta maalauksesta saisi tyylikkään ja hauskan.

Valitsin omaksi huvittelualueekseni vähän postikorttia isomman palasen betoniseinää.

Tällä kertaa tyydyin simppelisti liikennemerkkiin...

Blogin tunnusmerkki kun sopivasti täydensi edellisellä vierailulla maalaamaani

katolla tähystävää Palefacea. Kuten tästäkin näkyy, hyvä sijoitus kestää pitkään.

Matti maalasi 2011 saksofonistin, joka on krossattu niin ylös kuin käsivarsi riittää.

Mutta vielä sentään pää on pinnalla...

Vuoden 2011 vierailusta on GrafIndustrialin toimesta tehty videokin, 

mun ja Matin lisäksi maalareina olivat Tare Brush ja T Money.

Video on Jannen käsialaa ja sen näet tuosta alta:

Pori Jazz 2011-GrafIndustrial

Kaivokselan Jeesus

Eilen oli sunnuntai ja sen kunniaksi poikkesin kirkossa.

 Jumalanpalvelukset Kaivokselan kirkossa tosin loppuivat jo 2006, 

kun mielenterveysongelmainen 25-vuotias mies oli pettynyt 

hengellisiin yhteisöihin ja poltti viikon sisällä 

Jehovan todistajien valtakunnansalin sekä Kaivokselan kirkon.

Käräjäoikeus jätti miehen tuomitsematta syyntakeettomana ja 

passitti sällin takaisin sairaalaan tahdosta riippumattomaan hoitoon:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200705316176695_uu.shtml

Tämän yöllisen pyöräretken seurauksena 

Vantaankosken Seurakunta, Museovirasto, Ely-keskus, Vantaan Kirkkovaltuusto 

ja Kirkkohallitus väänsivät kättä raunion kohtalosta: 

puretaanko rakennus vai remontoidaan kuntoon.

 Nyt se on lopulta värikkäiden käänteiden jälkeen murenemassa.

Näiden kahdeksan vuoden aikana, kun raunio on ollut 

vanereilla suljettuna ja kameravalvottuna,

olen toistuvasti koettanut innostaa useampiakin tahoja ottamaan tilat käyttöön 

edes hetkeksi ja antaa kirkkorakennukselle tyylikkäämmät hautajaiset.

Parin päivän ajaksi lupa maalata seinille aiheeseen liittyvää kuvastoa ja

vaikkapa työpaja nuorille seurakuntalaisille. 

Sen jälkeen muutama päivä näyttelytilana ja sitten purkuun. 

Kuten arvata saattaa, asia ei ottanut tuulta "Hyvä idea, mutta…" vastauksia enempää.

Toinen juttu mitä suuresti ihmettelen, on se, että risti on edelleen seinässä!

Hakekaa nyt se nopeasti kaupunginmuseoon tai muualle talteen, 

ennenkuin joku vääntää sen irti ja myy romumetallina Tattarisuolle tai Viroon...

Viime viikolla poikkesin Tattilassa ja huomasin että tilaisuuteni oli koittanut,

 rauniota oltiin purkamassa vihdoin ja viimein.

Siispä kamera kouraan ja vierailulle.

Suomalaisessa puheenparressa on mielenkiintoisia ilmauksia, kuten "luokaton lukio",

teknisissä vimpaimissa puolestaan löytyy usein "portaaton säätö".

Yläkuvassa puolestaan portaattomat rappuset.

Joku hämmentävä vekotin oli siirretty ulkoilemaan ja seurakseen se oli saanut 

muualtakin tutulla keltateipillä somistettuja tynnyreitä.

Sisällä eniten kiinnosti luonnollisesti kirkkosali sekä etenkin alttarin kohta.

Aika matalaksi mieli meni, nähdessäni kuinka masentava näky oli.

Yhtä mielipuolta otti päähän ja bensakanisteri tahditti aikamoisen tuomiopäivän 

alueen seurakuntalaisille. Huh huh.

Itseäni harmitti tietysti sen lisäksi myös hukatut mahdollisuudet, 

tilan uusiokäytön suhteen. 

Seiniltä löytyi lähinnä rumaa sotkua.

Tässä oli siis aiemmin alttari ja vasemmalla seinällä kirkon arvokkain aarre,

20-äänikertaiset Sotkamossa rakennetut urut. 

Alttaritauluna puolestaan oli Oili Mäen kuvakudos "Tulkaa minun tyköni kaikki".

Ei hymyilytä.

Jollakulla oli ollut edes jotain sanottavaa, Tupacia tilanteeseen soveltavasti lainaten.

Tämän kuvan yhteydessä voisi käyttää raamatullista vertausta pääsiäiseen viitaten,

mutta en lähde niin syvälliseksi, vielä.

Luettu ja omaksuttu.

Musakeikoilla äänentoistoa säätelee ääniteknikko miksauspöydän takaa,

tässä kirkossa homma hoitui näillä nappuloilla.

Sulakkeet oli kaikki palaneet...

(sori, mustaa huumoria)

Raunion ehdottomasti kuvauksellisin kohde oli wc. 

Jos omistaisin ammattilaiskameran, näkymästä olisi saanut vielä enemmän irti.

Taas oli ammettakin tyrkyllä.

Vaikka rakennus on ollut vuosia vartijoiden leikkikenttänä, 

on sinne tullut monenlaista kädenjälkeä. 

Yläkuvan sankari (?) on poikennut puoli vuotta tulipalon jälkeen.

Seinille oli syntynyt monenlaista jälkeä.

 Vanhaa elokuvan nimeä lainaten: Tuhkaa ja Timantteja.

Nämä yksilöt olivat siitä timanttisimmasta päästä.

Peruskuraakin löytyi mm. alakäytävän pommisuojan ovesta.

Nähtävästi paikalliset junnut ovat löytäneet sisälle vanereista ja vartijoista huolimatta, 

varmaan jo ennen purkamisen alkamista.

Ulkoseinissä oli myös ollut jo vuosia muutamat piissit. 

Nopeita throw uppeja ja pikkumuksujen töhertelyjä pääasiassa.

Jotkut olivat edes vähän viitsineet panostaa toteutukseensa.

Disco vei heittämällä parhaan pelaajan palkinnon tässä taidenäyttelyssä.

Saavutusta ei yhtään ainakaan vähennä se, että duuni 

on maalattu suoraan kellotapulissa sijaitsevan pallokameran edustalla. 

Myös katolla on ollut vilskettä, rooftoppi kehottaa kyselemään.

Jos vastaus on ollut vierestä löytynyt bommaus, 

ehkä kannattaisi harkita hoitoon hakeutumista:

Katolla oli myös kuvaukselliset hormit, 

taas sellainen elementti jonka ottaisin mielelläni olohuoneeseeni.

Ruostuneesta häkkyrästä tulisi tyylikäs tunnelmavalaisin sohvien viereen

ja sopisi hyvin oranssiin mattoomme.

Oliko joku pohtinut samaa ja yrittänyt irroittaa pienempää, 

vai olisiko ollut palomiesten tai pikkujunnujen jäljiltä pikkuveli kumollaan.

Katto oli nähty.

Suuntasin takaisin maanpinnalle ja tsekkasin loput ulkoseinät.

Kuten sanottu, muksuja oli myös poikennut piirtelemässä.

Välineenä tällä taiteilijantaimella oli ollut ilmeisesti vahaliitu.

Aika väkevää tulkintaa.

Parempi paikka piirrellä olisi kuitenkin vaikka omassa huoneessa 

ja hinkata ruutupaperia muutama vuosi.

Äf-sanan voimin joku oli osoittanut myös halveksuntansa rotanmyrkkyvaroitukseen.

Hämmentävää viestintää.

Edelleen haluan korostaa, näille seinille olisi helposti saanut järjestettyä 

miljoona kertaa kauniimpaa katseltavaa.

Kuinka turhauttavaa ja säälittävää.

Ja miksi se purku on pitänyt aloittaa juuri siitä seinästä missä on 

edes jotain vähänkin tyylikkäämpää ollut tarjolla?

Onko siis syytettävä asiasta kaimaa?

Mä en ainakaan rikkonut siellä mitään.

Mestat oli nähty, poistuin takavasemmalle.

suuntasin himaan piirtämään, idea oli ollut jo kauan valmiina.

Muutamia mallikuvia verkosta; vähän sieltä, vähän täältä ja vähän omaa.

Halusin osoittaa kunnioitustani kirkkorakennusta kohtaan, 

mielestäni ei ollut oikein että joku hullu poltti paikan ja sitten se puretaan. 

Vähän arvokkaampi lähtö olisi enemmän kuin suotavaa.

Alttaritaulun nimenähän oli ollut "Tulkaa minun tyköni kaikki".

Tätä teemaa lähdin versioimaan, yhdistämällä mukaan viisi leipää ja kaksi kalaa.

(Mark. 6:41)

Taas kerran voitte olla mitä mieltä tahansa, 

mutta uskon että jos spraymaalit olisi keksitty parituhatta vuotta sitten, 

olisi viestiä välitetty niilläkin pergamenttirullien ja kivitaulujen sijaan.

Nyt pitää myös varmaan alleviivata että  en tietenkään vertaa itseäni Jeesukseen, mutta 

lapsi- ja nuorisotyötä tehdessä taiteen eri osa-alueet ovat erinomaisia työvälineitä. 

Näillä välineillä Jeesus voisi hyvin kutsua nykyaikana luokseen.

Siksi siis kaksi telaa jatkovarsineen ja viisi spraypurkkia kainalossa.

Vielä muistutus miltä alttariseinä näytti:

Seinää oli ensin telattava, sillä 

raakabetonille maalatessa värit eivät pääse oikeuksiinsa.

Jossain vaiheessa yötä oli runko kasassa.

Muutama tunti tuherrusta suht reippain ottein laittoi hien virtaamaan ja vissyä kului.

Purkutyömaan ollessa aktiivinen ja vartioitu, ei yksityiskohtia voi hinkata liian kauaa.

Lopulta Messias oli niin valmis kuin ajan puitteissa voi.

Aamukuudelta keräsin purnukat ja vaihdoin maisemaa, 

jos jollakulla on asiasta kyseltävää, jätä viesti.

Nyt rakennus voidaan minunkin puolestani purkaa,

viimeinen palvelus on suoritettu. 

Lopuksi puheenvuoron saa oikeutetusti veli Shakur, 

jota jo ylempänä olikin ansioituneesti lainattu seinäkirjoitukseen:

Tupac- Only God Can Judge Me

peace