keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lauttasaaren silta osa II: Save Radio Helsinki

Poikkesin puoli vuotta sitten hetken mielijohteesta Lauttasaaren sillan alla maalaamassa jäitä pitkin. Siitä blogijutusta tulikin tähänastisista suosituin. Jo Helmikuussa ajattelin armeijasta tuttua "+1" -mallia soveltaen, että paikalle pitää palata paremmilla keleillä. Muutaman kollegan kanssa suunniteltiin että tehtäisi paluu porukalla ja isommin, mutta koska aikataulut ei kuitenkaan kohdanneet kesän mittaan, niin palasin supistettuna eli napsin kuvatkin itse. Kesä loppui kalenterin mukaan viime lauantaina, joten koska aamulla aurinko vielä paistoi, piti homma hoitaa pois päiväjärjestyksestä nyt. 

Kesän mittaan kuului myös ikäviä uutisia, kun Radio Helsingin uutisoitiin lopettavan taloudellisista syistä mainion toimintansa, joka alkoi 13 vuotta sitten syyskuussa 2000. En juurikaan katso tv:tä joka on täynnä tositeeveekuraa, vaan ruokin uutisnälkäni lukemalla Hesarin ja kuuntelemalla radiota: Basso ja Radio Helsinki on ne kanavat, joiden pikavalintanapit autossamme ovat kuluneimmat. 

Lakkautusuhka on herättänyt kuuntelijat mm. keräämään addressia ja muilla tavoin kertomaan sympatiastaan ihmisläheistä ja hyväntuulista radiokanavaa kohtaan, jonka ohjelmakartta ja juontajat ovat parasta A-luokkaa. Halusin tuoda oman lusikkani soppaan ja osoittaa tukeni hyvän asian puolesta.

Palasin Laruun.


Matkalla toimistolle


(Työ)maata näkyvissä


Työsuhdeajoneuvo "My Holiday Island"


Parkkipaikalla kaljupään maihinnousu


Nuottiteline


Työssä viihtyvyyden takasi tyynyradiosta Njassa ja Valiojoukko



Kannut laulamaan


Lyyti kirjottaa


Vesiväritystä ja sanan säilää


Radio aalloilla


Statement


Koska kyseessä oli "hengenpelastus-operaatio", päätin kunnioittaa alan virkavaatekoodistoa punaisilla shortseilla ja keltaisella paidalla poseerauskuvassa.


Vastarannalta tähysteltynä




Joku muukin kuin vaimo ja ystävät saattaa pohtia, miten sain kaikki välineet ja itseni mahtumaan kumilautalle ja kuinka meloin jne. En melonut, vaan kuten kaikki armeijan käyneet tai kommandoleffoja katsoneet tietävät miten homma hoituu...
Uimalla.


Loppuun oli muutamakin musavaihtovaihtoehtoa youtubelinkiksi, mutta päätin hylätä David Hasselhoffin looking for freedomin ja luottaa kotimaiseen puhemusiikkiin, jota niin kattavasti Radio Helsingistäkin soitellaan, joten maalaisserkkujakin vierailulle kutsuen:


1 kommentti: